Ministeriö asettaa TeliaSoneralle tiukat vaatimukset palvelujen varmistamiseksi

Maaseudun yhteydet tulee LVM:n mukaan säilyttää.
Kuva: Sari Poijärvi/Taloussanomat
5.6.2008 08:08 Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén vaatii, että tele- ja laajakaistapalvelujen taso varmistetaan myös alueilla, joilla yhteydet tarjotaan lankaverkon sijaan langattomasti. Tämä edellyttää Lindénin mukaan muutoksia toimilupiin ja lainsäädäntöön.
Lindén pitää kuitenkin oikeansuuntaisina toimia, jotka TeliaSonera on sitoutunut toteuttamaan ennen viestintämarkkinalain mahdollistamaa lankaverkon purkamista.
Vaatimansa muut toimet liikenne- ja viestintäministeriö on listannut TeliaSoneralle annettuun lausuntoon. Avainasiana on se, ettei kenellekään aiheudu teknologiamuutoksen seurauksena oikeudenmenetyksiä muun muassa puhelu- tai laajakaistapalveluiden käytössä.
TeliaSoneran on varmistettava langattoman yhteyden kuuluvuus asiakaskohtaisesti ennen lankapuhelinpalvelun lopettamista. Yhteyden on toimittava myös sisätiloissa. Erityisryhmien palvelujen tulee säilyä ainakin nykyisellä tasolla.
TeliaSoneran tulee selvittää yhdessä Viestintäviraston ja Kuluttajaviraston kanssa, onko yhtiön esittämä suunnitelma asiakkaille maksettavista hyvityksistä hyväksyttävä. Myös asiakkaiden informointiin on panostettava.
Megan yhteys vaatii
lakimuutoksen
Viestintämarkkinalakia harkitaan muutettavaksi siten, että kaikkialla maassa olisi saatavissa vähintään yhden megan laajakaistayhteys. Jatkossa kaikkien saatavilla olevan internet-yhteyden nopeus seuraisi tietyin ehdoin enemmistön käytössä olevaa yhteysnopeutta, korostetaan ministeröstä.
Tarkemmat ratkaisut lainsäädännön ja toimilupien muuttamisesta tehdään ensi syksynä. Ministeri Lindén on pyytänyt kansliapäällikkö Harri Pursiaista selvittämään, kuinka laajakaistatarjonta turvataan ja rahoitetaan erityisesti haja-asutusalueilla. Selvitys valmistuu syyskuun puolivälissä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
Tätä ennen ainoa on ollut modeemi/isdn.
Eikä tässä olla kuin 400 kilometrin päässä pääkaupunkiseudulta.
Pitää myös mainita, tämä on TeliaSoneran aluetta, muita operaattoreita ei ole, eikä näköjään tule.
Niille operaattoreille, jotka ovat joillain alueilla monopoliasemassa, yhteiskunnan pitää asettaa tietyt perusvaatimukset, ne ei toteudu vain pelkällä vapalla kilpailulla.
Kysymyshän on siitä, että TS:lle nämä monopoliaikana annetut alueet ovat tappiollisia. Ovat aina olleet, valtiomonopoliaikaan sillä vain ei ollut väliä. Nyt voi kysyä miksi TS:n pitäisi niitä ylläpitää, siis miksei Elisa tai DNA tai kuka tahansa muu voisi ottaa niitä lankalinjoja vastuulleen?
Miksi TS:n (tai siis kenen tahansa) pitäisi niitä ylläpitää tappiolla? Jos valtio haluaa jonkun pitävän siellä lankalinjoja, silloin joko asiakas suoraan tai valtio maksaa kustannukset.
Jospa valtio pakkolunastaa ne linjat ja kilpailuttaa operaattorit niitä hoitamaan.
Jos mentäisiin pelkillä markkinoiden ehdoilla ei monilla olisi kotonaan edes kuuluvaa kännykkää, ei toimis tv jne jne. Toki hyvin pienellä määrällä nykyäänkin on noin. Mut jos vaan markkinoiden ehdoilla toimittaisiin niin 100v päästä meillä asuu Helsingissä 5,5 miljoonaa asukasta sumpussa saasteiden ja melun ympäröimänä, 2 perusjunttia sit asuu jossain muualla ja 3 vihreetä myös omilla tahoillaan. Hiukan kärjistäen;)
Nää lait/määräykset on hyviä jos niillä kohdellaan kaikkia toimijoita tasapuolisesti, muuten maaseutu autioituisi eikä kaikilla olisi samoja mahdollisuuksia esim yritystoimintaan.
Enkä kirjoita tätä omista näkökohdista vaan tahdon tasapuolisuuttakin jossain määrin. Itse asun isossa kaupungissa enkä edes tietsikkaa omista mutta ymmärrän asioiden tärkeyden monelle muulle.