Nokian älypuhelin entistä helpommin murrettavissa

Symbian S60 3rd Edition on nyt astetta helpompi murtaa.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva
5.6.2008 14:18 Espanjalaissovellus päästää koodaajat lähemmäs S60-ohjelmistoalustaa käyttävien puhelinten rautaa. Samalla se helpottaa virusten ja haittaohjelmien tehtailua.
Matkapuhelimissa käytettävään Symbian OS 9 -käyttöjärjestelmään pohjautuva S60 3rd Edition -alusta on entistä helpommin murrettavissa.
Tietoturvayhtiö F-Securen mukaan espanjalaisen ohjelmiston avulla on mahdollista ohittaa S60-alustan suojausjärjestelmä, ja päästä siten käsiksi kännykän normaalisti suojattuihin järjestelmätiedostoihin.
F-Securen virustutkija Jarno Niemelän kirjoittaman blogimerkinnän mukaan S60-alustan murtaminen on muuttunut nyt yhtä helpoksi kuin Applen iPhone-puhelimen murtaminen.
Ohjelmistoalustan suojausten murtaminen onnistuu netistä ladattavan sisx-asennustiedoston suorittamisella. Murtamisohjelman ladattuaan käyttäjä voi poistaa graafisen käyttöliittymän välityksellä erinäisiä puhelimeen liittyviä rajoituksia.
Murtamisohjelman asentaminen vaatii käyttäjän omaa aktiivisuutta. Uhka ei siten toteudu useimpien kännykänkäyttäjien kohdalla. Halukkaille se antaa kuitenkin mahdollisuuden erilaisiin kokeiluihin omalla riskillä.
S60-ohjelmistoalustan kolmas versio on erittäin suosittu. Se löytyy esimerkiksi useista matkapuhelinvalmistaja Nokian kehittyneemmistä kännykkämalleista.
Suojauksen poisto
avaa kännykän
Murtaminen mahdollistaa sen, että S60-alustaa käyttäville kännyköille on mahdollista ladata virallisten Symbian-sovellusten lisäksi käyttäjien itse tehtailemia ohjelmia.
Niemelä odottaakin, että innokkaimmat harrastajat ohittavat kalliin prosessin Symbianin hyväksynnän saamiseksi ja ryhtyvät tehtailemaan omia sovelluksia.
Suojauksen murtaminen kuitenkin avaa puhelimen myös vihamielisille ohjelmille. Esimerkiksi Cabir-virusperhe kiusasi aikoinaan S60 3rd Edition -alustaa edeltänyttä S60 2nd Edition -alustaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (18)
Olisikos kenelläkään viskata osoitetta? Haluttaisi ottaa omasta N73:sta pois turhat esteet kun capat paukkuu vastaan ja symbiansigned.com hatuttaa.
Koko Symbian Signed on totaalisen typerä, Platform Security toteutettu päin mäntyä ja freewaresignauskin heitettiin roskiin jo. Ja Symbianin selitykset: on niitä tuhansia softia jo jotka pärjää ilmankin. Missähän näkisi listan näistä tuhansista sovelluksista kun ei tunnu Symbian 9:lle tulevan millään niin paljoa softaa kuin edellisille.
"Espanjalaissovellus päästää koodaajat lähemmäs S60-ohjelmistoalustaa käyttävien puhelinten rautaa."
Ei edes sitä aikaisempaa mallia että asennuspaketti olisi imei-koodiin sidottu joten voisit asentaa sen tasan omaan luuriisi etkä minnekään muualle. Ei käy, ei mitenkään, ei vaikka maksaisit. Perkeleen nuijat.