Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TeliaSonera ja Apple vaikenevat sopimuksestaan

Apple luopuu iPhonen yhden operaattorin politiikasta

Apple yrittää tehdä rahaa uudella tavalla uuden puhelimen myötä.

10.6.2008 11:49 Teknologiayhtiö Apple on ilmoittanut Yhdysvaltain pörssivalvoja SEC:lle, että uusia iPhone-matkapuhelimia koskevat sopimukset eivät pääsääntöisesti anna yksinoikeutta laitteen myyntiin yksittäisille operaattoreille.

Teknologiayhtiö Applen iPhone-matkapuhelimeen liittyvä ansaintamalli kokee muutoksia.

Apple teki eilen Yhdysvaltain pörssivalvoja SEC:lle ilmoituksen, jonka mukaan yhtiö luopuu yhden operaattorin politiikastaan uusien iPhone-matkapuhelinten suhteen.

Samalla Apple ilmoitti, ettei se "saa jatkotuloja luovia maksuja operaattoreilta uusista iPhone 3g -puhelimista".

Apple julkisti eilen odotusten mukaisesti 3g-yhteyksiä tukevan version iPhone-kännykästä WWDC-konferenssissa San Franciscossa.

TeliaSonera ja Apple
eivät kommentoi yksinoikeutta

Apple ilmoittaa, että sillä on sopimus iPhonen levittämisestä yli 70 maahan.

Pääsääntöisesti nämä sopimukset eivät anna yksinoikeutta puhelimeen yhdelle operaattorille – "paitsi Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Irlannissa ja tietyissä muissa maissa".

Toistaiseksi vain TeliaSonera on ilmoittanut aloittavansa iPhonen myymisen Suomessa heinäkuussa. Molemmat yhtiöt kieltäytyvät kommentoimasta sopimusta millään tavalla.

– En voi vahvistaa tai kiistää yksinoikeutta, kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen TeliaSoneralta sanoo.

Mehtonen ei myöskään kommentoi iPhonen tulevaa hinnoittelua Suomessa.

– Lisää tietoa hinnoittelusta tulee viimeistään heinäkuun 11. päivänä.

Elisan tuotejohtaja Panu Lehti sanoo yhtiön käyneen keskusteluja Applen, kuten kaikkien muidenkin laitevalmistajien, kanssa.

Lehti muistuttaa, että iPhonen merkitys millä tahansa markkinalla on pieni verrattuna sen saamaan julkisuuteen. 

Tuoko siis vain yksi operaattori puhelimen myyntiin heinäkuussa Suomessa?

– Tämä on mahdollista tai sitten ei, Lehti sanoo. 

Rahaa vain
laitemyynnistä

Applen tekemän ilmoituksen mukaan yhtiö saa teleoperaattoreilta rahaa ainoastaan, kun nämä ostavat yhtiöltä laitteita tai kun yhtiö on oikeutettu saamaan osuuden Apple-tuotteiden myynnistä.

Apple saa kuitenkin edelleen rahaa operaattoreilta ensimmäisen sukupolven puhelimista niin kauan kuin puhelimet toimivat aktiivisesti verkoissa.

(Päivitys: Lisätty Elisan Panu Lehden kommentti.)


Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (22)

Huono 0
Teknologiayhtiö Apple on ilmoittanut Yhdysvaltain pörssivalvoja SEC:lle, että uusia iPhone-matkapuhelimia koskevat sopimukset eivät pääsääntöisesti anna yksinoikeutta laitteen myyntiin yksittäisille operaattoreille.
Digitoday
Huono 0
Aika käymistilassa näyttäisi tilanne olevan. Eipä auta kuin odotella...
tuleva ostaja
Huono 0
Nokialaisella vesilintua ja tilalle iPhone.

Tätä päivää olen meinaan odottanut.

Ou Jeahhhh!!!
Tomppa
Huono 0
Hmm... jos muutkin ryhtyvät myymään iPhonea, on aivan turhaa ostaa sitä Soneralta. Soneran hinnoittelu on niin outoa ja hiljaisuus iLuurin ympärillä ollut niin täydellistä (+osto-ja myyntihuhut firman ympärillä) että on pakko venata hetki. Vaikka kuolaankin iPhonen perään aivan hulluna.
Dadu
Huono 0
Sonera mokaa isolla kädellä salailemalla ja piilottelemalla hinnoitteluaan. Toimimalla reilusti ja tarjoamalla puhelimen kohtuuhintaan ilman pakkokytkyjä saisi todennäköisesti reippaasti asiakkaita.

Sonera-kytkennän voi vielä hyväksyä, jos se toimii periaatteella, jossa käyttäjä voi joko ostaa puhelimen (jonka lukitus avataan ilmaiseksi max 2v päästä) ja siihen ihan normaalin itse valitsemansa soneran liittymän (tai käyttää jo olemassaolevaa Soneran liittymäänsä) tai vaihtoehtoisesti ostaa puhelimen osamaksulla eli maksaa kuukausihintaa ja vapaasti valitsemansa liittymän hintaa.

Erilliset korkeammilla hinnoilla paisutetut "iPhone"-liittymät voi unohtaa samantien. Niiden lopputuloksena on vain jenkeistä ostettu puhelin operaattorilukko murrettuna.

Vai liekö Applen markkinointitaktiikkaa kieltää hintojen julkistus alkuvaiheessa. Näin huomio saadaan ohjattua harhaanjohtaviin $199 ja $299 hintoihin, ja totuus paljastuu myöhemmin 30-50¬ kuukausimaksujen muodossa. Tässäkin tapauksessa häviäjä ovat lähinnä Sonera ja Apple. Eiköhän ihmisillä sen verran ole laskutaitoa.
J
Huono 0
Eiköhän ihmisillä sen verran ole laskutaitoa.

Itseasiassa ei ole. Koko kytkykauppa perustuu siihen että asiakkaat eivät osaa yhteenlaskua. Hyvin on toiminut
Naxos
Huono 0
Huoh. Vaikka Jobs ilmoittiki hinnan olevan 123e maailmanlaajuisesti, tulee siihen vielä alvit ja tottakai liittymän hinnat pompsahtavat pilviin. Realistinen hinta tälle tulee todennäköisesti olemaan siinä 300e-400e tietämissä. Suurinpina puutteina tähän parannettuun malliin voisi pitää etupuolen kameran puuttumista, joka on osa 3G standardia. Ja vielä, olisi mukavaa, jos reportterit eivät sekoittaisi iPhonea(johon tulee tuo 2.0 päivitys ensi kuun alussa) ja iPhone 3G:tä. Itse olen omistanut iPhonen jo puolisen vuotta ja en voi muuta, kuin ihmetellä puhelimen ominaisuuksia.
iLuuri 1.1.4:n onnellinen omistaja
Huono 0
Erilliset korkeammilla hinnoilla paisutetut "iPhone"-liittymät voi unohtaa samantien. Niiden lopputuloksena on vain jenkeistä ostettu puhelin operaattorilukko murrettuna.

Se vähän riippuu. AT&T:n kanssa Apple aikoinaan kasasi paketin, joka sisälsi mm. rajattoman määrän dataa. Näin käyttäjät saatiin nopeasti totutettua surffaamaan. Kun katsoo Soneran nykyisiä paketteja, tässä on aikamoinen haaste. Puhetta ja tekstareita voi kyllä Minun Soneraani valita mielin määrin, mutta datasiirrossa hinnasto puhuu edelleen GPRS-datan Mt-pohjaisesta hinnoittelusta. Ei tule onnistumaan.

Tosin voi myös kuvitella, että Apple ei olisi tehnyt sopimusta Soneran kanssa ellei datasiirron järkevää hinnoittelua olisi sopimuksessa mainittu. Rajattomasta 3G-datasta voisi jokusen euron kuukaudessa jo maksaakin.
TimoH
Huono 0
Taidan odottaa että saan sen lukitsemattomana... En halua mitään kytkyluuria.
odottaja
Huono 0
"Koko kytkykauppa perustuu siihen että asiakkaat eivät osaa yhteenlaskua. "

Oletkohan nyt millään asteella perillä koko kytkykaupasta?

Pääasiallisesti puhelimet ja minuutit ovat kytkyllä "normaaleja hintoja" halvempia, mutta velvoittavat siihen kahden vuoden sopimukseen. Katso itse minkä tahansa operaattorin hintoja.
Miggo
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.