Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi vuonna testataan älypuhelimia ja navigaattoreita

VTT värvää satoja kuskeja baanalle

TeleFOT-jankkeessa tutkitaan tulevaisuuden interaktiivisia liikennepalveluja, jotka tulevat olemaan osa autojärjestelmiä arviolta noin viiden vuoden kuluessa.
Kuva: Tanja Mikkola / Lehtikuva

10.6.2008 14:21 Kännyköitä on tavallisesti pidetty turvallisuusriskinä autossa, mutta VTT:n johdolla käynnistyvä suurhanke pohtii, miten langattomat päätelaitteet voisivat toimia turvallisuuden parantajina liikenteessä.

VTT on valittu vetämään yhdeksässä Euroopan maassa toteutettavaa 14,5 miljoonan euron liikenteen ict-hanketta.

Yli kolmentuhannen eurooppalaisen kuljettajan TeleFOT-tutkimuksessa testataan navigaattoreiden ja älypuhelinten käyttöä turvallisemman ja sujuvamman liikenteen edistämisessä.

Kehityspäällikkö Tapani Mäkisen mukaan Suomessa hanke näkyy siten, että täällä mukaan 'rekrytoidaan' arviolta useita satoja kuljettajia, ehkä jopa tuhat.

Kokeen kenttätutkimusosa alkaa vuonna 2009. Kokeessa kuljettajat saavat käyttöönsä älypuhelimia ja navigaattoreita, joiden tarjoamien ajamista tukevien palveluiden vaikutuksia tutkitaan.

Auto soittaa apua

Projekti alkaa nyt kesäkuussa ja kestää neljä vuotta. VTT:n mukaan hanke on luokiteltu merkittäväksi Euroopassa ja EU:ssa, ja se on herättänyt kiinnostusta liikenteen ict-toimijoiden ja autoteollisuuden ja laitevalmistajien keskuudessa jo ennen alkamistaan myös Euroopan ulkopuolella. Projektia pidetään suomalaisille tärkeänä näytön paikkana oman liikenteen ict-osaamisen tunnetuksi tekemisessä.

Hankkeessa ovat edustettuina eurooppalainen autoteollisuus sekä tutkimuslaitokset, laitevalmistajat (puhelimet, navigaattorit), tienpitäjä ja palveluoperaattorit. Suomesta VTT:n lisäksi mukana ovat Destia ja Elektrobit.

Hankkeessa tutkitaan myös eCall-hätäpuhelinjärjestelmän toimivuutta eli eCall-laitteella autosta automaattisesti tehtävää hätäpuhelua pelastuskeskukseen onnettomuuden tapahduttua. Samoin tutkitaan sitä, miten suuren autojoukon paikantamista voidaan käyttää liikenteen hallintaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.