Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös hsupa

DNA yltää kahteen megabittiin langatta

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

16.6.2008 17:30 Kilpailijoiden puuhatessa jo viidenkin megabitin langatonta laajakaistaa, tarjoaa dna Liikkuva laajakaista -tuoteperhe nyt kahden megabitin enimmäisnopeuden. Samalla vauhditettiin tiedonsiirtoa myös päätelaitteesta verkkoon päin.

DNA:n markkinoille tuomien dna Nettikaista 2M - ja dna Matkanetti 2M -tuotteiden enimmäistiedonsiirtonopeus verkosta päätelaitteeseen on kaksi megabittiä sekunnissa.

Palvelu toimii kaikkialla DNA:n matkaviestinverkossa, mutta tietenkin nopeimmin 3G-verkon alueella.

- On syytä huomioida, että saavutettava enimmäisnopeus riippuu myös 3G-verkon alueella monista tekijöistä, esimerkiksi verkon muusta kuormituksesta, DNA:n tuotekehityksestä vastaava johtaja Timo Varsila huomauttaa.

Varsilan mukaan DNA:n 3G-verkko on nyt vahvimmillaan pääkaupunkiseudulla sekä muilla kaupunki- ja esikaupunkialueilla.

Molempien tuotteiden kiinteähintainen kuukausimaksu on 29,80 euroa ja siihen kuuluu kaikki kotimaassa tapahtuva tiedonsiirto.

Operaattorin koko 3G-verkkoon tuotiin myös hsupa (high speed uplink packet access), jonka avulla tiedonsiirto tehostuu lähetettäessä dataa päätelaitteesta verkkoon. Esimerkiksi sähköpostien liitetiedostoja voidaan sopivilla päätelaitteilla lähettää ainakin teoriassa 1,4 Mbit/s siirtonopeudella aiemman 384 kbit/s:n sijaan.

Mutta onko DNA jäämässä jälkeen isommista kilpailijoistaan nopeuskisassa?

- Ei missään tapauksessa. Isoistakin nopeuksista voidaan [toki] puhua, mutta meillä lähtökohtana on varmistaa, että asiakaskokemus on paras mahdollinen. Koko putken pitää tukea [uusia] nopeuksia sillä tavalla, että nopeudet ihan oikeasti saadaan asiakkaan käyttöön, Varsila sanoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.