Avoin mobiiliposti sai 8 miljoonaa euroa
17.6.2008 16:51 Pääomasijoittaja Nexit Venturesin johtama sijoittajaryhmä investoi 12,5 miljoonaa dollaria yhdysvaltalaiseen Funamboliin. Yhtiö kehittää avoimeen lähdekoodiin perustuvaa mobiilia sähköpostia.
Rahoituksen turvin Funambol pyrkii kasvattamaan markkina-asemaansa, edistämään tuotekehitystään ja kiihdyttämään laajenemistaan, erityisesti Euroopassa ja Aasiassa.
B-rahoituskierrokseen osallistuivat Nexit Ventures, Castile Ventures ja Funambolin aiemmista sijoittajista Walden International ja HIG Ventures. Yhteensä yhtiö on kerännyt pääomasijoittajilta 25 miljoonaa dollaria. Nexit Venturesin partneri Michel Wendell liittyy Funambolin hallitukseen.
- Mobiilin sähköpostin käytön ennakoidaan kasvavan räjähdysmäisesti, kun kasvu siirtyy yrityskäytöstä kuluttajamarkkinoille. Useiden arvioiden mukaan matkapuhelinkäyttäjiä on noin 3,3 miljardia ja sähköpostitilejä noin kaksi miljardia. Kuitenkin alle kahden prosentin arvioidaan käyttävän sähköpostia matkapuhelimellaan, joten alalla nähdään suuria mahdollisuuksia, Wendell sanoo.
Funambolin avoimeen lähdekoodiin perustuvalla push mail -tekniikalla ja omien tietojen hallintaratkaisulla mobiilioperaattorit ja palveluntarjoajat voivat luoda uusia langattomia palveluja käyttäjille.
- Tähän asti mobiili sähköposti on edellyttänyt laadukasta älypuhelinta, hinnoittelumallit ovat olleet kalliita ja asennus on ollut monimutkaista. Meidän ratkaisumme toimii 1,5 miljardissa mobiililaitteessa ja se tukee kaikkien keskeisten valmistajien matkaviestimiä, Funambolin toimitusjohtaja Fabrizio Capobianco kertoo.
Funambolin ratkaisu tukee Applen, Nokian, Motorolan, Samsungin, Sony Ericssonin, LG:n ja lukuisten pienempien valmistajien matkaviestimiä.
Useat matkapuhelinoperaattorit ympäri maailmaa käyttävät yhtiön ohjelmiston kaupallista versiota. Lisäksi yhdysvaltainen internetoperaattori AOL käyttää yhtiön synkronisointitekniikkaa sähköpostipalvelussaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Lisäksi heillä on standardi OMA DM -palvelin, tai oikeastaan sellaisen kehys (framework).
OMA DS -rintamalla Funambol on oman alansa de facto -tuote. Oikein mukavaa, että VC:tkin alkavat uskomaan isolla rahalla tuohon markkinasegmenttiin.
Veikkaan myyntihinnaksi Funambolille jotain 200 ja 700 miljoonan taalan välillä sitten aikanaan. Riippuu tietty vähän talouden suhdanteista. Hyvä tili on tulossa :-)
Jep. Yrityksissä varsinkin tuo OMA DS, eli Data Sync on ActiveSyncin (aivan kamala hubba bubba -protokolla muuten implementoinniltaan) jaloissa.
OMA DM (Device Management) sen sijaan rulettaa yritysten suuntaan tässä.
Nokialta saa ActiveSync-ohjelman E-sarjalaisiin nimellä "Nokia Mail for Exchange". Sen kera ei ole yhtään väliä onko Windows Mobile vai Nokia. Push Mail toimii samalla tavalla.
Homman juju piilee siinä, että laitehallinnalla (OMA DM) voidaan nokialaisiin asentaa ja konffata käyttöön (ja muutella asetuksia myöhemmin tarpeen vaatiessa). Laitehallinnalla voidaan etänä sitten tietty myös lisäksi...
- kytkeä kamera, WLAN jne. päälle/pois
- access pointia hallinnoida (umts, wlan, wimax, ...)
- lukita/avata laite 200+ merkkiseläl salasanalla
- tyhjentää laite tehdasasetuksille
- varmuuskopioida/palauttaa asetukset
- asentaa erilaisia ohjelmia, konffailla, yms.
Em. juttuja voidaan tehdä tuolla Funambolin Device Management -kilkkeellä. Minusta se on paljon seksikkäämpi tontti kuin push mail (joka muuten on sitten teknisesti pull mail - ähä kutti).