Sonera ei lämpene EU-ehdotukselle vastaanottajan maksuista

Sonera ei lämpnene ehdotukselle, jonka mukaan vastaanottaja maksaisi osan kännykkäpuhelusta.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
26.6.2008 12:03 Soneran toimitusjohtaja Esa Rautalinko ei lämpene EU-ehdotukselle, jonka mukaan myös matkapuhelimella tehdyn soiton vastaanottaja maksaisi puhelusta.
- EU-aloitetta emme ole vielä ehtineet perusteellisesti analysoida, mutta lähtökohtaisesti vastaanottamisen muuttuminen maksulliseksi aiheuttaisi asiakkaille monimutkaisuutta.
Toimitusjohtaja korostaa, että Suomessa on jo Euroopan halvimmat mobiilihinnat sekä erittäin kehittynyt matkaviestinkulttuuri.
- Maat, joissa kyseinen malli on käytössä, eivät ole mobiiliviestinnän edelläkävijöitä. Sellainen on muun muassa Yhdysvallat. Kannatan ajatusta, että jatkossakin puhelun soittaja maksaa kustannukset, poikkeuksena nykyisinkin voimassa oleva ulkomaan roaming.
Euroopan unionin tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding ilmoitti aikaisemmin kesäkuussa olevansa valmis siihen, että teleoperaattorit alkaisivat laskuttaa soittamisen lisäksi myös matkapuheluiden vastaanottamisesta.
– Miksi ei? Markkinat ovat kehittymässä, joten meidän ei pitäisi juuttua 10 vuotta voimassa olleisiin sääntöihin, Reding totesi talouslehti Financial Timesin haastattelussa.
Pitkät sopimukset
tuoneet lisäetuja
Rautalingon mukaan kytkykauppa ja määräaikaissopimukset ovat määräaikaisuutensa vastineeksi tuoneet asiakkaille ennakoitavuutta kuukausilaskutukseen ja myös lisäetuja esimerkiksi edullisten puhepakettien muodossa. Hän korostaa, että asiakasuskollisuus on huipussaan.
- Tällä hetkellä alle 10 prosenttia suomalaisista haluaa vaihtaa operaattoria seuraavan vuoden aikana. Se osoittaa, että ihmiset ovat tyytyväisiä palveluihin.
Toimitusjohtaja huomauttaa, että nyt ei ole paluuta muutamaan vuoden takaiseen hintakilpailuun.
- Vuosia sitten käyty repivä markkinaosuuksien hankinta hintojen kustannuksella on johtanut puheluiden halpoihin hintoihin Suomessa. Sen sijaan esimerkiksi Soneralla ei ole varaa sellaiseen toimintaan enää, sillä tulostakin on tarkoitus tehdä.
Toimitusjohtajan mukaan kukaan ei halua palata vuoteen 2005, jolloin hinnat putosivat 50 prosenttia ja operaattorit ajautuivat taloudelliseen ahdinkoon.
- Aggressiivisen ryöstökalastuksen aika on ohi. Se läksy on opittu.
Soneran toi Rautalingon mukaan Minun Sonera -palvelun sitouttaakseen ensisijaisesti nykyasiakkaansa sen taakse.
- Keskimääräinen laskutus on 25 euroa kuussa, ja se on 1-2 prosenttia keskivertoasiakkaan kuukausituloista. Ihmiset alkavat ymmärtää, että se on samantyylistä toimintaa kuin asuntolaina, lehden kestotilaus, tietyt vakuutukset, vuokra ja auton maksaminen. Monille myös päätelaitteen hankkiminen voi olla kallista. Nyt sen saa kuukausimaksulla.
Selkeä menestystarina
operaattorille
Toimitusjohtaja ei kerro pitkäaikaissopimusten määrää, mutta huomauttaa, että se on selvästi alle puolet kokonaisliittymien määrästä.
- Minun Sonera on ollut selkeä menestystarina, ja määrä kasvaa koko ajan. Kaikkiaan 90 prosenttia niistä, jotka lähtevät kuukausimaksuihin, valitsevat yhden vuoden sijasta kaksi vuotta.
Rautalinko selvittää, että Sonera lisäsi liittymien määrää ensimmäisen neljänneksen aikana 76 000:lla.
- Niistä osa on tullut sen takia, että kokonaiset perheet ovat tulleet Minun Sonera -palvelun alaisuuteen. Siten kilpailijan liittymä esimerkiksi lapselta tai puolisolta on kytketty toisen puolison Minun Sonera-palveluun.
Toimitusjohtajan mukaan vielä kaksi vuotta sitten myytiin useita eri liittymätyyppejä, mutta joissa ei ollut joustoa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden kannalta. Asiakkaan madollisuudet olivat käytännössä täysin rajatut.
- Nyt oman palvelun voi räätälöidä sellaiseksi kuin haluaa. Asiakas voi jopa saada itselleen vaihtoehtoja valitsemalla sellaisen kokonaisuuden, jota ei ole muilla Suomessa.
Kytkykaupan
kiemurat
Toimitusjohtaja kertoo, että Soneran kytkykaupan voi keskeyttää perustellulla syyllä. Sellaisia ovat hänen mukaansa esimerkiksi kuolema ja ihmisen määrääminen holhouksen alaiseksi
- Kytkykaupan myyntitilanne pitää hoitaa niin, että asiakas ymmärtää, mistä on kyse. Myyntitilanteessa ihmiselle tulee kertoa kaupan ehdot, jotta ennen sopimuksen allekirjoittamista hän tietää sopimuksen purkumahdollisuudet.
Rautalingon mukaan kytkykaupassa on ollut äärimmäisen vähän sopimuksen purkamiseen liittyviä ongelmia.
Rautalinko pitää nykyistä 3G-puhelimien kykykauppakäytäntöä hyvänä. Hän arvioi, että sitä jatketaan kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen.
- Meille olisi ihan hyvin käynyt sekin, että erillistä kytkykauppalainsäädäntöä ei olisi ollut ollenkaan, ja olisi siirrytty yleisen lainsäädännön piiriin. Nykyisellään se on kuitenkin toiminut hyvin ja tarvittaessa mahdollisiksi ongelmiksi koettuja asioita voidaan terävöittää. Kuukausimaksujen ennakoitavuus ja laitteen hankinta pienemmissä maksuerissä palvelee useita asiakasryhmiä hyvin, esimerkiksi pienituloisia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (10)
Tyhmä ämmä.
Jos tuollainen tulee käyttöön, minä en enää vastaa puhelimeen, jos numero on tuntematon tai soittaja ei kiinnosta.
Aiemmin julkaistussa komission tilaamassa ulkopuolisessa selvityksessähän ehdotettiin terminointimaksujen voimakasta alentamista, joka voisi parantaa kilpailua (ts. alentaa hintoja). Tällöin pienien operaattorien maksut isoille tulisivat laskemaan merkittävsti. Vastaanotettavan puhelun maksuja raportissa ei ehdoteta.
Vähän haiskahtaa jälleen kerran sille, että IT-alan 7-päivää julkaisun toimittaja pippuroi faktoja kehittääkseen jotain uutisoimisen arvoista.