Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Intiassa yli 15 000 työntekijää viime vuonna

Kallasvuo: Vain Suomi vastaa Intiaa Nokian toiminnoissa

Kallasvuon mukaan Nokian Chennain tehtaan 8000 työntekijästä 70 prosenttia on naisia.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

8.7.2008 15:47 Intian merkitys Nokialle kasvaa. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan vain Suomi vetää vertoja Intialle yhtiön liiketoimintojen monipuolisuudessa ja laajuudessa.

– Suuri osa innovoinnista tapahtuu tulevaisuudessa Intiassa. Olen varma siitä, kun ottaa huomioon, että Intia on viihteen johtavia maita ja että viihteestä on tulossa mobiilia.

Näin visioi matkapuhelinjätti Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo intialaisen The Economic Times -talouslehden haastattelussa.

Kallasvuon mukaan ainoastaan Suomi pärjää Intialle, kun vertaillaan Nokian toimintojen kokoa ja monipuolisuutta eri maissa.

Intia on Nokian toiseksi suurin markkina-alue heti Kiinan jälkeen.

Suomessa yhä
10 000 työntekijää enemmän

Nokian viestinnän mukaan yhtiö työllisti viime vuonna yli 15 000 henkeä Intiassa. Suomessa yhtiön palveluksessa oli 24 698 henkeä.

Intia pärjää hyvin myös toimintojen monipuolisuutta tarkasteltaessa.

Nokialla on Intiassa tehtaat Cheinnaissa ja Kalkutassa. Niissä valmistetaan matkapuhelimia sekä kytkin-, laajakaistaliittymä- ja voimansiirtojärjestelmiä.

Nokia on perustanut maahan myynti-, markkinointi- ja tutkimusyksiköt. Viime elokuussa yhtiö avasi muotoilustudion Bangaloreen.

– Ja mitä tulee Nokia Siemens Networksiin, meidän globaali päämajamme on täällä. Intian toiminnot kertovat hyvää täältä löytyvästä lahjakkuudesta.

Nokia haluaa
Intiasta innovaatiokehdon

Haastattelussa Kallasvuo korosti Intian roolia innovaatioiden synnyttämisessä.

– Meidän täytyy tehdä Intiasta keskus, josta tuodaan innovaatiota ja ihmisiä muihin maihin, Kallasvuo sanoi.

Haastattelussa Kallasvuo myös kertoi, että yhtiön palveluksessa Suomessa on enemmän intialaisia kuin suomalaisia Intiassa.

Nokian viestintä ei kerro tarkkoja lukuja, mutta sanoo Suomessa työskentelevien intialaisten määrän olevan huomattavasti suurempi.

Lue myösNokia Form 20-F 2007
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (17)

Huono 0
Intian toiminnot kertovat hyvää täältä löytyvästä lahjakkuudesta.

Haastattelussa Kallasvuo korosti Intian roolia innovaatioiden synnyttämisessä.

Meidän täytyy tehdä Intiasta keskus, josta tuodaan innovaatiota ja ihmisiä muihin maihin, Kallasvuo sanoi.


Todellisuudessa kysymys on vain halvasta työvoimasta
eikä lahjakkuudesta - lähentelee jo bulkkituotantoa
Suomalaisten kehittämat ratkaisut esim sw - ja hw tasolla "siirtyvät" kätevästi kiinaan ja intiaan sähköpostin välityksellä.
Todellisuudessa kysymys on vain halvasta työvoimasta
Huono 5
Nokian johto perustelee miksi tuotekehitystä viedään enenevässä määrin halvempiin maihin (Intia, Kiina). Kun Intian luvattu kustannussäästö ei toteutunutkaan (Nokia auttamatttomasti myöhssä) käännetään puheet Intialaiseen "Innovointikykyyn".

Katsotaan miten Intia ja Kiina parin vuoden päästä selitetään, kun oikeasti uudet asiat tapahtuva internetin ympärillä ja joissa Intialla ja Kiinalla ei ole tähän mennessä ollut paljoakaan tarjottavaa.
Jonne
Huono 7
Innovaatioita ei ehkä intiassa vielä isossa määrin vielä vähään aikaan tehdä johtuen kulttuurin hitaasta muutoksesta mutta älykkyyttä sieltä löytyy huomattavasti enemmän.

Kun Intian valtavasta väestöstä löytää lahjakkaimmat yksilöt ja antaa heille kunnon koulutuksen ja välineet on käsissä todellinen aarre työnantajalle. Suomen pienestä populaatiosta ei kouluttamallakaan saada tiettyä määrää enempää superlahjakkuuksia. Se on jo tilastollinen fakta.

Intialaiset ovat Nokialle arvokasta työvoimaa - tosin vielä suomalaisiakin halvempia.
0,5 % populaatiosta on lahjakkaita
Kun katselee näitä kommentteja, niin ei kyllä ihmetytä, miksi Nokia tuo insinöörit nykyään Intiasta Suomeen...
Realisti
Luulisi olevan kaikille itsestään selvää, että aasiassa sijaitsevassa maassa ymmärretään paremmin aasialaisia kuluttajia ja osataan kehittää heille tarpeellisia tuotteita ja ominaisuuksia paremmin kuin täällä perähikiällä.
Myös Suomen amk:t suoltaa työmarkkinoille sellaista kuraa, ettei ole mitään syytä ylpeillä kotoisista "insinööreistä".
Hakatkaa nyt niitä miinuksia...kohta tämäkin on ulkoistettu Intiaan ;)
vinqvanqvonq
Huono 6
Innovaatioita ei ehkä intiassa vielä isossa määrin vielä vähään aikaan tehdä johtuen kulttuurin hitaasta muutoksesta mutta älykkyyttä sieltä löytyy huomattavasti enemmän.

Kun Intian valtavasta väestöstä löytää lahjakkaimmat yksilöt ja antaa heille kunnon koulutuksen ja välineet on käsissä todellinen aarre työnantajalle. Suomen pienestä populaatiosta ei kouluttamallakaan saada tiettyä määrää enempää superlahjakkuuksia. Se on jo tilastollinen fakta.

Te tampereen hervannan ns di:t olette täyttä roskaa - koulutuksen taso on harvannassa täysi nolla.
Lukionkin sijoitus oli jotain 400 heikommalla puolella - liikaa pohjalaisia idiootteja.


Intialaiset ovat Nokialle arvokasta työvoimaa - tosin vielä suomalaisiakin halvempia.

koulutuksen taso on harvannassa täysi nolla.
Myös Suomen amk:t suoltaa työmarkkinoille sellaista kuraa, ettei ole mitään syytä ylpeillä kotoisista "insinööreistä".
Hakatkaa nyt niitä miinuksia...kohta tämäkin on ulkoistettu Intiaan ;)

Hyvin sanottu. Plussaa painoin.
Weqsu
Huono 2
Kohta (2v - 3v) on tarjolla Suomessa paljon ohjelmistoinsinöörejä kun hommat on ulkoistettu intiaan ... mutta mitäs väliä sillä on kunhan vaan Nokia tuottaa voittoa entistä enemmän. No toisaalta ymmärrettävää koska firmat hakevat suurinta mahdollista voittoa mutta jos kannattavat yksiköt suljetaan niin silloin kyllä jo alkaa ottamaan aivoon koko touhu!
Vieras
Joo, hommat siirtyy Hervannasta ainakin Bangaloreen jatkuvasti ja kiihtyvällä tahdilla. Pomot kyllä sanoo, että uutta hommaa löytyy kaikille. Taitaapi kuitenkin taas syksyllä pyörähtää YT-neuvottelut käyntiin... yksi Bangaloren insinööri maksaa 1/3 Hermialaisen insinöörin palkasta Nokialle ja vaikka eivät kaikkein välkyimpiä kavereita olekaan, niin kova yrittäminen nostaa kuitenkin tuottavuuden about samalle tasolle kuin Hermian kavereiden. Nokian R&D tulevaisuus on Bangaloressa ja Hermian insinöörien kortistossa.
Niinpä niin
Joo, hommat siirtyy Hervannasta ainakin Bangaloreen jatkuvasti ja kiihtyvällä tahdilla.
Ja samaan aikaan palkat ovat jo yli kaksinkertaistuneet Intiassa ja tästä syystä se uusien toimipaikkojen perustaminen ja rekrytointi-into on jo jokaisella firmalla hyytynyt Intiassa. Muutaman vuoden päästä se maailman halvin insinööri - ikävä kyllä - löytyy taasen Suomesta.
Masa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.