Tällainen on iPhone 3G

Kuva: Arijukka Turtiainen
10.7.2008 00:01 Applen kohuttu matkapuhelin saa monen muun kännykän vaikuttamaan vain puhumista varten suunnitellulta.
Ensikosketuksessa on taikaa.
Tukevan pakkauksen avaamisen jälkeen matkapuhelin tunnistaa käyttäjän läheisyyden. Kosketusnäytöllisen kännykän tumma lasipinta herää eloon. Näytön keskelle ilmestyy hopeinen omenalogo. Ilman ensimmäistäkään kosketusta.
Tietotekniikkayhtiö Applen iPhone-kännykän uusi versio tulee myyntiin Suomessa perjantaina.
Taloussanomien it-toimitus tutustui laitteeseen etukäteen.
Sormi viuhuu
ja tekstiä syntyy
Kosketusnäytöllä varustettu iPhone on tullut tunnetuksi käytettävyydestään. Sen on sanottu olevan huippuluokkaa.
Puhelimen ohjaaminen kosketusnäytön avulla tuntuu kieltämättä hyvältä. Apple on hionut laitteen OS X -pohjaisen käyttöjärjestelmän ja rautapuolen yhteispelin toimivaksi.
Puhelin reagoi miltei aina nopeasti käyttäjän tekemiin eleisiin. Tämän ansiosta käyttäjän ei tarvitse odottaa puhelimen reaktiota ja arvuutella tekemänsä liikkeen oikeaoppisuutta.
Myös kosketusnäytölle ilmestyvän pienehkön näppäimistön käsittely onnistuu opettelun jälkeen. Yksi puute näppäimistössä on edelleen: se ei sisällä ä- ja ö-kirjaimia.
Ääkkösten tuottaminen on vaikeaa. Ensin sormi pitää asettaa a-kirjaimen päälle, pitää sitä siinä ja liu'uttaa sormi sitten sopivalla aksenttimerkillä varustetun kirjainmerkin kohdalle.
Lohtua tuo kuitenkin ennakoiva tekstinsyöttö. Puhelimen sanakirja osaa suomea. Siksi iPhone arvaa usein oikein, milloin tekstissä halutaan käyttää ä- ja ö-kirjaimia a- ja o-kirjaimien sijaan.
Täysin poissuljettua ei liene sekään, että ääkköset ilmestyvät näppäimistöön tulevien ohjelmistopäivitysten yhteydessä.
Käytettävyyttä parantavat iPhonen anturit, jotka tunnistavat puhelimen kallistamisen. Valokuvat ja nettisivut kellahtavat vaakatasoon puhelimen mukana.
Aikaisempaan iPhoneen verrattuna uusia merkittäviä ohjauseleitä ei ole tullut.
Näyttöä "nipistämällä" voi zoomata edelleen karttoja, valokuvia ja nettisivuja. Kuvien selaaminen tai karttojen ja nettisivujen vierittäminen onnistuvat sormen avulla tuttuun tapaan.
Selaaminen sujuu,
kuvaaminen ei
Muihin matkapuhelimiin verrattuna iPhonen paras puoli on sen Safari-nettiselain.
Tavallista raskaampienkin nettisivujen plärääminen onnistuu puhelimella melko kivuttomasti. Terävä ja kirkas näyttö sekä zoom-mahdollisuus parantavat myös käyttökokemusta.
Musiikin kuuntelu sekä tiedostojen siirtäminen tietokoneen ja puhelimen sujuu – kunhan suostuu käyttämään Applen iTunes-ohjelmaa.
Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen 16 gigatavun kokoiselle testipuhelimelle pystyi tallentamaan vielä noin 14,6 gigatavua musiikkia, valokuvia ja videoita.
Myös kappaleiden ostaminen suoraan iPhonelle onnistuu. Suomalaisesta iTunes Music Storesta ei kuitenkaan toistaiseksi saa ostettua puhelimelle tarkoitettuja soittoääniä tai videoita.
Selkeästi heikompi esitys on iPhonen kahden megapikselin kamera.
Kamera ei sisällä salamaa, eikä sen asetuksia ole mahdollista säätää millään tapaa. Kuvaamistilanteessa ei usein voi tehdä muuta kuin sulkea silmät ja toivoa parasta. Myöskään videoiden kuvaaminen ei onnistu.
Sonera ei tue
visuaalista puhepostia
Toimistopuolella iPhone on ottanut edistysaskelia etenkin Microsoft-rintamalla. Uudessa versiossa on Exchange ActiveSync -tuki sähköpostien sekä kalenteri- ja yhteystietojen synkronointiin. Puhelin tukee myös näennäisiä yksityisverkkoja (vpn).
Sonera ei ole kuitenkaan toistaiseksi tuomassa vanhasta iPhonesta tuttua visuaalista puhepostiominaisuutta suomalaisille käyttäjille.
Se on sääli. Puhepostin avulla esimerkiksi yhdysvaltalaiset iPhone-käyttäjät näkevät puhelimessaan listan henkilöistä, jotka ovat jättäneet vastaajaviestin.
3g-tuki tuli
vihdoin
Aikaisempaan iPhone-puhelimeen verrattuna uutta ovat myös yhteydet. Uusi iPhone tukee Euroopassa suosittuja 3g-yhteyksiä. Vanhastaan puhelimesta löytyy tuki langattomille wlan-verkoille.
Tuki 3g-yhteyksille ei ole mullistavaa. Muiden matkapuhelinvalmistajien kännykkämallit ovat tukeneet 3g-yhteyksiä jo useiden vuosien ajan.
Kun iPhonen ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2007, siitä puuttuivat 3g-yhteydet. Toimitusjohtaja Steve Jobs pelkäsi laitteen akkujen hupenevan liian nopeasti.
Nyt yhteydet kuitenkin löytyvät. Applen edustajien mukaan laitteen sisäistä arkkitehtuuria on muutettu sieltä täältä ja virrankulutusta optimoitu. Yhtiö lupaa akkujen kestävän viisi tuntia puhumista, kun laitetta käytetään 3g-tilassa ilman wlan-verkkoja.
Soneran 3g-yhteyksien laatu ei tuota suurempia yllätyksiä. Yhtiön Small-, Medium- ja Large-liittymäpakettien mukana tulevan langattoman HomeRun-verkon suppeus saattaa sen sijaa yllättää monet.
Ohjelmia
odotellessa
Kilpailijoihinsa verrattuna iPhone erottuu ehkä eniten ominaisuuksien viimeistelyssä. Käytettävyys on viritetty pitkälle, ja turhia ominaisuuksia on karsittu.
Kääntöpuolena on muista puhelimista tuttujen ominaisuuksien, kuten vaikkapa videokuvan tai leikepöydän, puute.
Apple on kuitenkin avannut iPhonen ohjelmointirajapinnan kolmansille osapuolille. Se saattaa tuoda käyttäjien saataville ohjelmia, joiden avulla puhelimesta on mahdollista saada enemmän irti.
Kolmannet osapuolet voivat myydä (tai jakaa ilmaiseksi) ohjelmia iTunes-musiikkikauppaa muistuttavassa App Storessa. Kaupan on määrä avautua samaan aikaan, kun iPhone 3G:n myynti alkaa.
Saa nähdä. Toivottavasti joku ohjelmoi pian ne puuttuvat ä- ja ö-kirjaimet näppäimistöön.
- ArkistoPiilossa pidetty puhelin 10.7.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Online-itsemurhasta ei syytetä ketään
28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (131)
En tiedä kyllä aionko hankkia uutta iPhonea ainakaan Soneralta... ehkä jailbreikatun voisikin ostaa.
3.5 inches (diagonal)
Screen resolution
480 x 320 pixels (163 ppi)
Input method
Multi-Touch
Storage
8GB and 16GB1
Cellular
UMTS/HSDPA (850, 1900, 2100 MHz)
GSM/EDGE (850, 900, 1800, 1900 MHz)
Wireless data
Wi-Fi (802.11b/g)
UMTS/HSDPA (850, 1900, 2100 MHz)
EDGE (850, 900, 1800, 1900 MHz)
Bluetooth 2.0 + EDR
GPS
Assisted-GPS
Camera
2.0 megapixels
Battery2
Talk time: Up to 5 hours on 3G; up to 10 hours on 2G
Standby time: Up to 300 hours
Internet use: Up to 5 hours on 3G; up to 6 hours on Wi-Fi
Video playback: Up to 7 hours
Audio playback: Up to 24 hours
Dimensions
4.5 by 2.4 by 0.48 inches
(115.5 by 62.1 by 12.3 mm)
Weight3
4.7 ounces (133 grams)
Tämä on sitä tuttua Applen tyyliä kehitystouhuissa, ehkä olisi kannattanut hieman miettiä enemmän...
joka ei näytä tarjovan mitään konkreettista uutta
paitsi tietysti paljon "hienoja vilkkuvia efektejä".
Palmin älypuhelimissa ja PDA-laitteissa on ollut ihan samat todelliset ominaisuudet plus avoimet
kehitysympäristöt ja vankka taaksepäin
yhteensopivuus ja sitä kautta myös todella laaja
valikoima sekä ilmaisia että kaupallisia
sovelluksia jo toistakymmentä vuotta.
Ja niissä malleissa on sentään valinnanvaraa
niin hintaskaalan kuin operaattorin valinnankin
suhteen. No ei siinä mitään, jos joku haluaa
maksaa taas Applen logosta, niin saahan niin
tehdä. :)