Tietoenator ja Elektrobit liittyivät Symbian-säätiöön
10.7.2008 10:35 Nokia-vetoinen Symbian-säätiö on saanut yhdeksän uutta jäsentä. Uusien jäsenten joukossa ovat muun muassa tietotekniikan palveluyhtiö Tietoenator ja ohjelmistoyhtiö Elektrobit.
Matkapuhelimissa käytettyä Symbian-käyttöjärjestelmää kehittävä Symbian-säätiö on saanut yhdeksän uutta jäsentä.
Säätiön toimintaan ilmoittautuivat tänään mukaan teleoperaattori 3, América Móvil ja TIM, puolijohdeyhtiö Marvell sekä palvelu- ja ohjelmistoyhtiöt Aplix, Elektrobit, EMCC Software, Sasken ja Tietoenator, matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoi tiedotteessaan.
– Symbian-käyttöjärjestelmä on yksi mobiilialan ekosysteemin ikoneista. Sillä on erittäin vakuuttava historia, johtaja Ari Vanhanen Tietoenatorilta sanoi.
Symbian-säätiö syntyi kesäkuussa, kun Nokia ilmoitti ostavansa loput käyttöjärjestelmää kehittäneestä Symbian-yhtiöstä, tekevänsä käyttöjärjestelmän koodista avointa ja lahjoittavansa sen varta vasten perustetulle Symbian-säätiölle.
Nokian mukaan yli 150 organisaatiota on tähän mennessä ilmaissut kiinnostuksensa säätiöön liittymiseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (7)
Jos tuolla $1500 vuotuisella kustannuksella saa yhden lehdistötiedotteen (ja asiakkaan tyytyväiseksi), niin se on halpaa markkinointia.
Nokia kerää tässä vain logoja web-sivulle näyttääkseen että Symbianilla on laaja kannatus.
kännyköissä eli sen varassa oimivat nykyään
sekä serverit, työasemat että mobiililaitteet!
kännyköissä eli sen varassa oimivat nykyään
sekä serverit, työasemat että mobiililaitteet!
J2ME on toki helppo ja Javaosaajia on paljon. Mutta J2ME:llä ei kuitenkaan voi tehdä kaikkea mitä natiivi symbianohjelmilla. Ja natiiviohjelmilla saa puhelimen raudasta irti kaiken.
J2ME on muuten ihan ok, mutta jotkut asiat syvältä. Jo niinkin yksinkeertanen asia kun käyttöliittymäkomponenttien sijottelu vierekkäin vaakariville on käsittämättömän ongelmallista. Voi käydä esim niin, että valmistajan A kännyköillä ohjelman gui näkyy oikein, valmistajan B puhelimella käyttöliittymäkomponentit näkyy kaikki alekkain ja valmistajan C kännyköillä ne gui-komponentuit näkyy alekkain ja vielä vaakasuunnassa sisennettynä toisiinsa nähden :P
kännyköissä eli sen varassa oimivat nykyään
sekä serverit, työasemat että mobiililaitteet!
Symbian on käyttöjärjestelmä. Java on ohjelmointi kieli. Näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Java on :-) taitaa olla aika paljon muutakin kuin tuo
ohjelmointikieli, jota käytetään kaikien Symbian
kännyköiden J2ME:ssä.