Nokian uusi musiikkipuhelin pian Suomessa
18.7.2008 09:17 Nokian 5320 XpressMusic - ja 5220 XpressMusic -musiikkikännykät tekevät tuloaan Suomeen, toinen jo ensi viikolla.
5320 XpressMusicin toimitukset alkavat Suomessa ensi viikolla, ja suositushinta verollisena on noin 295 euroa.
Erilliset musiikkinäppäimet omaava malli sallii artistin ja kappaleen valinnan myös äänikomennoilla, Nokia mainitsee. Muita ominaisuuksia ovat esimerkiksi erillinen äänisiru ja perus-3G:tä nopeampi hsdpa-yhteys.
Epäsymmetrisesti muotoillun Nokia 5220 XpressMusicin ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi erilliset musiikkinäppäimet ja enimmillään 24 tunnin soittoaika musiikille. Tämä laite tulee Suomeen arviolta syyskuussa ja sen verollinen suositushinta tulee olemaan noin 215 euroa.
Kumpaankin uutuusmalliin voi ladata musiikkia tietokoneen kautta, ja molemmat ovat yhteensopivia Nokia Musiikkikaupan kanssa. Molemmat sisältävät 512 megatavun muistikortille esiasennetun viiden kappaleen ilmaisen etusetelin Musiikkikauppaan.
Puhelimet ja musiikki uudessa valossa
Yhdistelmä puhelimet ja musiikki on saanut uutta merkitystä Applen iPhonen myötä, jossa integraatio yhtiön iTunes-verkkokaupan kanssa on vahva. Puhelimesta julkaistiin juuri 3G-versio, minkä myötä vempain tuli myyntiin lopulta Suomessakin.
Sony Ericsson sanoin hiljattain menestyneensä Suomessa musiikkipuhelimillaan, vaikka kokonaisuutena markkinaosuus onkin täällä matala. Yhtiön musiikkipainotteiset mallit kantavat Walkman-nimeä.
- Mobiililaitteiden merkitys on muuttunut ja monipuolistunut. Nokian XpressMusic-tuotesarjan tarjoamien ominaisuuksien ansiosta käyttäjät tarvitsevat vain yhden laitteen mielimusiikkinsa kuuntelemiseen sekä sisällön jakamiseen ystäväpiirissä ja verkkoyhteisöissä, Nokian Suomen ja Baltian toiminnoista vastaava johtaja Jukka Tiitu sanoo tiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
Eipä juuri - tosin ihan OK:n näköisiä luureja ovat, samassa kastissa iluurin kanssa ulkonäöllisesti.
Katotaan paljonko myyvät.
Strategia ainakin selkeytyy: bisnespuhelimet on Blackberry-kopioita ja musapuhelimet Walkman-kopioita. On varmasti hienoa olla teknologiajohtaja.