Nokia: Maksut Qualcommille pienenivät

Kuva: Outi Järvinen/Lehtikuva
24.7.2008 09:51 Nokian nettomääräiset lisenssikorvaukset Qualcommin patenttien käytöstä putoavat uuden sopimuksen myötä, Nokia-johtaja kertoi uutistoimisto Reutersille torstaina.
– Olemme tunnustaneet tässä sopimuksessamme ja sen taloudellisissa ehdoissa erittäin merkittävän asemamme teollisoikeuksissa, Nokian talousjohtaja Rick Simonson kertoi haastattelussa.
Simonsonin mukaan Nokia oli varautunut maksamaan riidan sopimisesta enemmän kuin nyt oli tarpeen.
Simonson ei suostunut kommentoimaan sitä, millaisia vaikutuksia sopimuksella on Nokian kolmannen neljänneksen tulokseen.
– Tästä on meille vähittäistä hyötyä, ja sopimus on 15-vuotinen. 15 vuoden sopimuksen vaikutuksia ei tulisi etsiä kolmannen neljänneksen tuloksesta, Simonson sanoi.
Nokia ja Qualcomm päättivät sopia kolme vuotta kestäneen ja kolmella eri mantereella käydyn riitansa patenteista myöhään keskiviikkona Yhdysvalloissa.
Nokia suostui maksamaan kertakorvauksen sekä myöhempiä lisensointimaksuja yhdysvaltalaiselle Qualcommille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Online-itsemurhasta ei syytetä ketään
28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi