Lukijat kertovat iPhone 3G -ongelmista

Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
25.7.2008 16:13 It-viikon lukijat reagoivat eiliseen uutiseen "Soneralle ei soitella väitetyistä iPhone-ongelmista" kertomalla, että yhteyttä Soneraan on kyllä otettu nimenomaan heikosta 3G-kentästä.
Eräs lukija sanoi "olen ollut iPhonen kuuluvuusongelmista yhteydessä Soneran asiakaspalveluun ja tekniseen asiakaspalveluun sekä puhelimitse että kirjallisesti".
Toinen totesi, että "iPhone putoaa 3G-kentästä 2G-kenttään paljon aikaisemmin. Ja tämä on merkittävä epäkohta nopean tiedonsiirron suhteen. En vielä tiedä, onko vika tämän koneen yksilövika, mutta aion ottaa asiasta selvää".
Sonera tietää joistakin ongelmista
TeliaSoneralla on jotain uutta tietoa Applen iPhone 3G.n yhteysongelmista, mutta ne näyttävät liittyvän eri asioihin, kuin mistä lukijat ovat kertoneet.
- Joitakin roamingiin [eli verkkovierailuun] liittyviä keissejä on ollut, viestintäjohtaja Timo Saxén TeliaSonerasta kertoo. Saxén ei osaa arvioida, miten suuri osuus Suomessa iPhonen ostaneista asiakkaista on törmännyt näihin ongelmiin.
Mutta kyse on siis nimenomaan verkkovierailuista, eli puhelimen käyttämisestä ulkomailla jonkun toisen operaattorin verkossa. Tukiasema ei joissakin tapauksissa ole löytynyt, vaikka 3G-kuuluvuuden pitäisi olla vahva.
Joitakin käyttäjiä on lisäksi voinut hämätä iPhonen vakioasetus, missä iPhone ottaa ensisijaisesti yhteyttä wlan-verkkoon, jos sellainen löytyy.
Vika vai ominaisuus?
Mitä tulee varsinaiseen puheenaiheeseen, eli heikkoon 3G-kenttään normaaleissa käyttötilanteissa, Saxén korostaa, että se ei Soneran näkökulmasta ole välttämättä vika. Asiasta käydään vilkasta keskustelua muun muassa Applen tukisivustolla.
- Meille ei ole tullut yhteydenottojen ryöppyä, että puhelin ei toimi 3G-verkossa, vaikka sen pitäisi, Saxén mainitsee.
It-viikko tavoitti Applen lehdistöedustaja Petter Ahrnstedtin, mutta hänellä ei ollut asian tiimoilta mitään kerrottavaa. Hän ei kommentoinut, tutkiiko Apple asiaa, mutta myönsi lukeneensa kyllä uutisia käyttäjien kokemista ongelmista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi 10:20
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa 08:30
- Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun 07:00
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä 18:20
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä
04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Kolme vuotta sitten
Panasonic antaa potkut 15 000:lle
04.02.2009 Panasonic passittaa kilometritehtaalle 15 000 työntekijää. Yhtiön johdon palkkoja leikataan 10–20 prosenttia.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- » Taloussanomat.fi
-
-425 e
Sony Vaio VPCEA3S1E (Core i3-370M, 4 GB, 14", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-207 e
Acer Aspire 7736Z (Pentium Dual Core T4500, 4 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-203 e
Lenovo ThinkPad X201 (Core i5-540M, 2 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-142 e
-
-114 e
ASUS B53J (Core i3-380M, 4 GB, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone














Kommentit (16)
Tosin muiden toimii paremmin, mutta se johtuu siitä että "tämä on niin uusi laite..."
Eikös uusin laite ole se paras, koska siitä on muiden kokemat lastentaudit jo poistettu?
Voihan se olla, että iPhone pudottaa itsensä epävakaasta 3G verkosta EDGEen nopeammin. Eli ei ns. odota, että yhteys menee jumiin.
Ainakaan itsellä nuo kuuluvuudet on ollut samoja. Omasta kokemusta sanoisin ,että suurin syy 3G ongelmiin tulee ihan tuosta surkeasta kuuluvuudesta paikoitellen. Nuo peittokartat tuntuu kyllä olevan vain suuntaa antavia. Yksikin mänty välissä niin signaali sanoo heihei.
Omasta mielestä tuo "se on ominaisuus" Soneran päädystä kääntää kyllä oman huomioni soneran verkkoon, eikä laitteeseen.
Omasta mielestä tuo "se on ominaisuus" Soneran päädystä kääntää kyllä oman huomioni soneran verkkoon, eikä laitteeseen.
Vai antenni toimii... EDGE (eli GSM verkon nopeampi datayhteys) ei kyllä toimi samalla taajuudella kuin WCDMA (joka kansankielessä on 3G). Jos jotain ymmärrät taajuuksista, niin varmaan ymmärrät myös 3G:n ja GSM/EDGE eron? "3G piirejä" valmistaa moni yritys ja esim. Iphonessa (jossa se ei toimi) on eri valmistaja kuin esim. Nokiassa tai SonyEriscssonissa (joissa se toimii)! Sonera verkossa kaikki muut kapulat toimii paitsi tää Ijoke! Varmaan vika tuli yhtäkkiä samaan aikaan kuin Iphone tuli markkinoille?! Eihän tuo 3G verkkokaan ole ollut päällä kuin vasta muutaman vuoden. Ja esim. Ruottissa on valitettu samasta asiasta. Sielläkin varmaan verkot meni sopivasti rikki ennen Iphonen markkinoille tuloa?!
Siis sinunko mielestäsi on kätevämpää siirrellä tuhansia tiedostoja edestakaisin kuin luoda soittolistoja joita vaihtelemalla myös soitin pysyy synkronissa? Minkä takia asiat pitää tehdä aina noin vaikeasti?
Nuukia on valovuoden jäljessä softassa.
Mun iPhone toimii.