Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Google voi rekisteröityä osoitteessa..."

Nokia nihkeänä Symbianin ja Androidin naittamisesta

29.7.2008 16:47 Matkapuhelinvalmistaja Nokian mukaan Symbian-säätiön ensi vuonna julkaistava alusta tulee koostumaan Symbian-käyttöjärjestelmästä sekä S60-, UIQ- ja MOAP(S)-sovellusalustoista.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tyynnyttää Conversations-blogissaan huhuja, joiden mukaan mobiilialusta Symbian ja Google-vetoinen Android olisivat yhdistymässä lähitulevaisuudessa.

Huhut saivat alkunsa, kun yhdysvaltalainen analyytikkoyhtiö J. Gold Associates ennusti avointen mobiilialustojen yhdistyvän.

Jo heinäkuun puolivälissä Symbian-yhtiön toimitusjohtaja Nigel Clifford kertoi yllättäen, että Symbian on kiinnostunut lisäämään yhteistyötä Googlen kanssa.

Nokia kertoi kesäkuussa ostavansa Symbianin, avaavansa käyttöjärjestelmän koodin ja perustavansa erityisen Symbian-säätiön.

Nokian ja Googlen on katsottu kilpailevan toistensa kanssa muun muassa matkapuhelinten käyttöjärjestelmissä.

Nokian lausunnon mukaan Symbian-säätiön ensi vuoden alkupuoliskolla julkaistava mobiilialusta koostuu säätiön perustamisen yhteydessä kerrotuista ohjelmistoista.

– Tällä hetkellä ei ole olemassa suunnitelmia muiden tekniikoiden integroimiseen, lausunnossa sanotaan.

Yhtiö muistuttaa Symbian-säätiön olevan kuitenkin kaikille avoin.

– Google ja muut tahot, jotka haluavat saada pääsyn tai osallistua säätiön toimintaan, ovat tervetulleita tekemään niin.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Seitsemän.

Ei niitä voi yhdistää hallinnollisella päätöksellä. Pällit.
1+1=1.3
Nokialla on tuhansia ihmisiä pelkästään ylläpitämässä Series60/symbian-koodia. Jos sen yrittäisi yhtäkkiä "yhdistää" täysin erilaisen arkkitehtuurin kanssa, siitä tulisi kymmenien tuhansien miestyövuosien projekti ja luultavasti täydellinen epäonnistuminen. Eli "nihkeys" on ymmärrettävää :-)
symppari
Huono 9
Nokialla on tuhansia ihmisiä pelkästään ylläpitämässä Series60/symbian-koodia. Jos sen yrittäisi yhtäkkiä "yhdistää" täysin erilaisen arkkitehtuurin kanssa, siitä tulisi kymmenien tuhansien miestyövuosien projekti ja luultavasti täydellinen epäonnistuminen. Eli "nihkeys" on ymmärrettävää :-)
symppari
Huono 6
Eli siis Google ei aiokaan ruveta valmistamaan taskulaskimia, eikä näin ollen tarvitse Symbiania.
Jerome
Huono 4
Heh heh. Montako riviä Symbian-koodia tarvitaan ohjelmaan joka kijoittaa SEISOO/EISEISO? Veikaus: 200.
Kimi
Huono 1
Vai että "tällä hetkellä ei ole olemassa suunnitelmia muiden tekniikoiden integroimiseen".

Kun eri firmojen mobiilisoftien toimivuutta tarkastelee, ei voi välttyä tunteelta ettei suunnitelmien puute ennenkään ole ollut ohjelmistoprojektien esteenä.
nmt
Huono 2
Symbian Foundationilla o tarpeeksi työtä omassa platformissaan. S60:n, MOAPin ja UIQ:n yhdistäminen jo on mahdoton tehtävä joten jäljelle jää vain S60.

Harmillisesti Nokia joutuu kuitenkin tekemään näennäisen ponnistuksen integraatioon työtä ettei vieraannuteta DoCoMoa (MOAP) ja UIQ-käyttäjiä (SonyEricsson & Motorola).

Androidia ei yhdistetä S60:n kanssa yhteen kahdesta syystä: siinä ei olisi teknisesti mitään järkeä ja Nokian määräysvalta heikkenisi. Nokia laittaa vain kädet ristiin ja toivoo ettei Google onnistu Taiwanin/Korean laitevalmistajien kanssa Androidissa.
Mille
Huono 1
nok-5*

%¤%liputuksia-juu
4-ei-rikosta-verot-vain-suomi-ab
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.