Puolustusvoimat marssii mobiilimmaksi

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
31.7.2008 15:11 Puolustusvoimat korvaa pääosan nykyisistä yli 20 000 langallisesta puhelinliittymästään gsm-liittymillä, kun puheenvälitysjärjestelmä uusitaan.
Puolustusvoimat hankkii vuonna 2009 matkapuhelinpalvelut ja puhelimet Elisalta, puolustusministeri Jyri Häkämies päätti viikko sitten.
Kaksivuotisen sopimuksen arvo on noin kahdeksan miljoonaa euroa, ja nykyisestä järjestelmästä luovutaan vaiheittain vuoden 2009 loppuun mennessä.
Uudistuksen myötä hallinnollinen puheenvälitys siirtyy palveluntarjoajalle, mikä vaikuttaa yli neljänkymmenen puhelunvälittäjän tehtävään Puolustusvoimissa. Tiedotteen mukaan jokaiselle heistä kyetään kuitenkin tarjoamaan töitä.
Operatiivisen puhepalvelun toteuttaa jatkossakin Puolustusvoimat. Ratkaisussa otetaan huomioon yhteistoiminta muiden turvallisuusviranomaisten kanssa ja yhteensopivuus yleisen televerkon kanssa. Operatiivisena matkaviestinratkaisuna toimii Virve-verkko.
Puolustusvoimat ottaa muutoksen yhteydessä käyttöön valtakunnallisen 0299-alkuisen yritysnumeron, joka korvaa telealuekohtaisen 181-alkuisen tilaajanumeroinnin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (6)
Ehkä olikin syytä vaihtaa, jos ymmärtämys asiakkaasta on tuolla tasolla. Maanpuoluksen hankinnat kun ei ole mitään nopealiikkeistä pisnestä, eikä pidä olla. Sulle sopiikin työpaikaksi joku säntäilevä startuppiyritys - siinä voi työpaikka mennä alta ennenkuin ehdit hajoilla omaan saamattomuuteesi.
Onhan tietty GSM halvempi käyttää.