Ensimmäiset satelliitit kännyköitä varten laukaistaan ensi vuonna

Satelliittivälitteiset mobiilipalvelut alkavat rakentua ensi vuonna.
Kuva: ISRO
8.8.2008 09:00 EU haluaa saada aikaan satelliittivälitteisten mobiilipalvelujen sisämarkkinat. Komissio on käynnistänyt kilpailun, joka koskee Euroopan laajuisten satelliittivälitteisten viestintäpalvelujen tarjoamista.
Komissio kertoo, että ensimmäiset satelliitit voitaisiin laukaista vuonna 2009 ja käyttöön voitaisiin ottaa langattomia palveluita kaikkialla Euroopassa erityisesti tähän tarkoitukseen varatuilla radiotaajuuksilla.
Komission arvion mukaan satelliittiteollisuuden maailmanmarkkinat ovat 77 miljardin euron arvoiset, ja ne kasvoivat 16 prosenttia vuonna 2007. Satelliittipalvelut yksinään tuottivat noin 38 miljardin euron kokonaistulot.
Eurooppalaisilla yrityksillä on vahva asema näillä markkinoilla. Euroopan avaruusteollisuuden markkinaosuus on maailmanlaajuisesti 40 prosenttia. Lisäksi kolme maailman viidestä suurimmasta satelliittijärjestelmäoperaattorista on eurooppalaisia.
Ensimmäistä kertaa
yhteiseurooppalaisesti
Operaattorit voivat nyt ensimmäistä kertaa tarjota palveluitaan yhteiseurooppalaisen valintamenettelyn kautta. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi nopeat datayhteydet, mobiili-tv sekä pelastuspalveluun ja etäsairaanhoitoon liittyvät palvelut.
Satelliittivälitteiset mobiilijärjestelmät käyttävät radiotaajuuksia palvelujen tarjoamiseksi mukana kulkevan päätelaitteen ja yhden tai useamman joko avaruudessa sijaitsevan tai kiinteän maa-aseman välillä. Ne pystyvät kattamaan laajan alueen ja paikkoja, joissa palvelut eivät aiemmin olleet kannattavia.
Televiestintäasioista vastaavan komissaari Viviane Redingin mukaan satelliittivälitteisten mobiilipalvelujen etu on se, että ne pystyvät saavuttamaan miljoonia ihmisiä yli rajojen.
– Palvelut edellyttävät kuitenkin huomattavia investointeja. Tämän vuoksi komissio käynnisti yhteistyössä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa yhteisen menettelyn operaattoreiden valitsemiseksi. Näin saadaan aikaan yhtenäiset markkinat korvaamaan 27 erillistä markkina-aluetta.
Valintamenettely perustuu uuteen heinäkuussa voimaan tulleeseen päätökseen. Aiemmin kansalliset säännöt estivät satelliittivälitteisten mobiilipalvelujen sisämarkkinoiden synnyn, koska operaattoreiden valinta kuului kunkin jäsenmaan vastuulle. Näin siitä huolimatta, että satelliittipalvelut ovat luonteeltaan selkeästi maiden rajat ylittäviä.
Yritykset voivat esittää hakemuksia komissiolle 7. lokakuuta 2008 saakka. Hakijoiden lukumäärästä riippuen komissio odottaa, että valintamenettely voidaan saattaa päätökseen vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)
Kovinkaan kummoisia langattomia palveluita tuskin voi tarjota Iridiumin 28,8 kbit/s datanopeudella...