Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinoille aikaisintaan lokakuussa

Android-puhelin tulee markkinoille vielä tänä vuonna

15.8.2008 17:44 Deutsche Telekomin T-Mobile-yksikkö tuo tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä markkinoille Googlen kehittelemälle Android-alustalle perustuvan puhelimen Yhdysvalloissa. Ensimmäisen puhelimen alustalle valmistaa matkapuhelinvalmistaja HTC.

Android on hakukoneyhtiö Googlen johtama projekti, joka tähtää avoimen ohjelmistoalustan luomiseen matkapuhelimille. 

Android-alusta kilpailee paikasta älypuhelimissa muun muassa Nokia-vetoisen Symbian-käyttöjärjestelmän, Microsoftin Windows Mobilen sekä Applen OS X -pohjaisen mobiilialustan kanssa.

Ensimmäinen uutta alustaa käyttävä puhelin tuodaan markkinoille aluksi Yhdysvalloissa. Sanomalehti The New York Timesin mukaan puhelimen valmistajaksi on varmistunut taiwanilainen HTC.

HTC Dream -nimellä kehitetyn puhelimen on arveltu jo aiemmin olevan ensimmäinen Android-alustalla toimiva kännykkä.

Laitteessa tulee olemaan ainakin kosketusnäyttö ja näytön alle liukuva viisirivinen näppäimistö.

Puhelin tulee Yhdysvalloissa markkinoille aikaisintaan lokakuussa, mutta viimeistään joulukuussa, The New York Times kertoo. 

Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
onko pikku maddy jo löydetty?
L. Ron Hubbard
onko pikku maddy jo löydetty?
Ketä kiinnostaa pikku maddy? tämä topic käsittelee android-puhelinta
XENU
Kuka pelaa travianii
Napakka Kirjoittaja
Hah! johas on kumma kun tarvitaan kaiken maailman mojovia luureja tähän maailmaan?? eikö se riitä että niillä voi pirauttaa kaverille ja pistää SMS! aka tekstiviestiä! back in the days eli aikoinaan kun olin nuori ei tuollaisia kapistuksia nähty missään!!
Argus
Huhhuhh! androidipuhelimet?? eikö teillä parempaa kirjoitettavaa ole! Georgiassakin vain soditaan ja te kirjoitatte kaiken maailman turhuuksista! WE PAY WE SAY!
Excalibur
Huono 3
Hah! johas on kumma kun tarvitaan kaiken maailman mojovia luureja tähän maailmaan?? eikö se riitä että niillä voi pirauttaa kaverille ja pistää SMS! aka tekstiviestiä! back in the days eli aikoinaan kun olin nuori ei tuollaisia kapistuksia nähty missään!!
Näin se menee! Kaikki warettivat nepalla, ihan jokainen :P Nyt meillä on kaikenmaailman älypuhelimet joissa on 4 gigaherziä muistia..
Uolevi
Huono 3
Hah! johas on kumma kun tarvitaan kaiken maailman mojovia luureja tähän maailmaan?? eikö se riitä että niillä voi pirauttaa kaverille ja pistää SMS! aka tekstiviestiä! back in the days eli aikoinaan kun olin nuori ei tuollaisia kapistuksia nähty missään!!Näin se menee! Kaikki warettivat nepalla, ihan jokainen :P Nyt meillä on kaikenmaailman älypuhelimet joissa on 4 gigaherziä muistia..
Joo nykyään voi varmaan puhelimenkin ladata tästä internetistä!
RSS-Feed
Huono 1

Puhelinta ei tosiaan voi ladata netistä, obvious troll is obvious.
Obvious Troll
Hah! johas on kumma kun tarvitaan kaiken maailman mojovia luureja tähän maailmaan?? eikö se riitä että niillä voi pirauttaa kaverille ja pistää SMS! aka tekstiviestiä! back in the days eli aikoinaan kun olin nuori ei tuollaisia kapistuksia nähty missään!!Näin se menee! Kaikki warettivat nepalla, ihan jokainen :P Nyt meillä on kaikenmaailman älypuhelimet joissa on 4 gigaherziä muistia..
Joo nykyään voi varmaan puhelimenkin ladata tästä internetistä! Puhelinta ei tosiaan voi ladata netistä, obvious troll is obvious.

Joo, puhelinta ei voi ladata netistä, mutta softat siihen voi, paitsi IPhonella, jolla voi kyllä ladata softat, mutta jos ne ei miellytä Jobsia, niin Applella on takaportti jolla sopimattomat, vaikkakin maksetut softat voidaan poistaa sieltä. Ihan ilman käyttäjän toimia, mutta toisaalta tämähän on sitä mitä Applen käyttäjät haluavatkin. Helppokäyttöisyyttä. Kuten vanhoilla Maceilla joilla oli yksi näppäiminen hiiri, koska useampi näppäiminen olisi ollut liikaa keskiverto Macin käyttäjälle. Toisaalta heidän mielestään Windows softat on vaikeakäyttöisiä. Mistäköhän tuokin mielipide mahtaa olla peräisin?
Vesku

On se kumma miten jokainen vähänkään puhelimiin tai tietokoneisiin liittyvä uutinen pitää täyttää näillä win mac keskusteluilla. Oo vesku ilonen ettei sulla oo rahaa ostaa macceja niin säästyt samalla paljolta ku ne o nii huonoja muutenki.

Ja mitä androidiin tulee niin itse ootan mielenkiinnolla. Kilpailu harvoin on pahasta.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.