Kauppiaiden iPhone-pelot havahduttivat Lindénin

Kuva: Kuvat Lehtikuva, kuvankäsittely Arijukka Turtiainen
15.8.2008 13:58 Viestintäministerin mukaan laitteen myyminen kuluttajalle vain liittymän kanssa ei edistä viestintämarkkinoiden kehitystä millään tavalla. Kytkykaupalla sinänsä on kuitenkin ollut positiivisia vaikutuksia.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) aikoo tarkkailla operaattoreiden ja kännykkävalmistajien toimintaa kytkykaupan suhteen tulevaisuudessa.
Mikäli Applen iPhone-kännykän suomalaisille esittelemä myyntimalli, jossa kuluttaja voi ostaa puhelimen vain liittymän kanssa, yleistyy tulevaisuudessa, Lindén on valmis puuttumaan asiaan.
– Minun mielestäni kuluttajalla pitää aina olla mahdollisuus ostaa laite ja viestintäpalvelu erikseen, Lindén sanoo.
Lindén kertoo, että hän on saanut lukuisia yhteydenottoja huolestuneilta kännykkäkauppiailta.
Kauppiaat pelkäävät, että tulevaisuudessa uutuuspuhelimia myyvät vain matkapuhelinoperaattorit.
Lindén ei halua luoda Suomeen Yhdysvalloista tuttuja markkinoita, joilla määräävät muutamat suuret operaattorit.
– Laitteen ja viestintäpalvelun pakottaminen yhteen ei ole hyväksi markkinoille.
Erona perinteiseen kytkykauppaan Lindén pitää sitä, että 3g-kytkykaupasta oli hyötyä. 3g-puhelinten ja liittymien kytkykaupan salliminen on edistänyt tekniikan käyttöönottoa.
Lindénin mukaan yksittäisen kännykkämallin sitominen väkisin tiettyyn liittymään ei sen sijaan edistä markkinoita millään tavalla.
– Positiivisia puolia? En näe siinä mitään positiivista.
Lex iPhone
ei valmistelussa
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan väliaikaisen kytkykauppakokeilun jatkamista.
Akuutteja toimenpiteitä kännykän ja liittymän sitomisen purkamiseksi ei ole kuitenkaan käynnissä.
– Tällä hetkellä ei ole mitään tarvetta tehdä lex iPhonea.
Lindénin mukaan iPhonen merkitys on sen verran vähäinen, ettei se anna aihetta hätäisiin toimenpiteisiin.
Ministeriö aikoo kuitenkin tarkkailla viestintämarkkinoiden kehitystä ja puuttua, jos iPhonen tapainen liittymän ja kännykän väkisin sitominen näyttää yleistyvän.
- ArkistoApplen tapa toimia epäilyttää Lindéniä 15.8.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (32)
hmm..
Kauanpa sitä kytkykaupan laillistamista tännekin vinguttiin "kyllähän ruotsissakin on ollut jo pitkään" jne... Nurinaa nurinaa ja mikään ei kelpaa
Ei se ole Apple-vero. iPhone vain on kallis puhelin, koska sen kokonaiskustannukset ovat kalliit ja siten sen hinta ei olekaan ihan oikeasti vain 200 dollaria vaikka Jobs niin väittikin.
Jokainen voi laskeskella paljonko iPhonen kokonaishinnaksi oikeasti tulee, kun laskee hintaan myös mukaan Soneran 2 vuoden kytkymaksut.
Kylläpä halvalla lähtee, jos loppuhinta on 500e!! Ranskassa on lain mukaan pakollista myydä kyseistä laitetta myös täysin itsenäisenä laitteena ilman MITÄÄN lukituksia. No siellä hinta onkin sitten siinä 600-800e. Että kallista on.
Tietysti valittujen operaattorien kanssa liittoutuminen hyödyttää Applea muutenkin...
Vaikka tekniikka kehittyy niin jossain vaiheessa varmaan ei vanhemmat kännyt enää toimi ellei niissä ole kaikkea turhia juttuja mukana.
Mutta ainahan niitä joille kaikenmaailman tilpehöörit on oltava. Mä tykkään ottaa kameran erikseen mukaan matkoille, tai mp3 soittimen lenkille lähtiessäni. Ja sähköpostit vain duunissa jne.. Ei ihmisen tosiaan joka sekunti tarvitse olla saavutettavissa.