Tutkimuslaitos: yhdysvaltalaiset kuluttajat ostavat vähemmän matkapuhelimia

Motorola hallitsee Yhdysvaltain markkinoita myynnin laskusta huolimatta.
20.8.2008 07:03 Kuluttajat Yhdysvalloissa ovat viime aikoina hankkineet aikaisempaa vähemmän matkapuhelimia, mutta maksaneet niistä korkeampaa hintaa.
NPD-tutkimuslaitoksen mukaan yhdysvaltalaiset ostivat 28 miljoonaa matkapuhelinta kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Määrä oli 13 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.
Puhelimien ostaminen on vähentynyt nyt jo kolme neljännesvuotta peräkkäin. Nykyinen 28 miljoonaa kappaletta on pienin määrä, minkä NPD on mitannut. Yhtiö alkoi mitata puhelinten ostamista vuonna 2005.
Puhelimissa on kuitenkin aikaisempaa enemmän toimintoja ja niiden keskimääräinen hinta on vastaavasti noussut 84 dollariin. Nousua viime vuodesta oli 14 prosenttia.
Keskihintojen nousu kompensoi määrän laskua, joten matkapuhelinkaupan kokonaismarkkinat kasvoivat 2,4 miljardiin dollariin. Laskua oli vain kaksi prosenttia.
Johtava merkki oli Motorola, vaikka sen markkinaosuus putosi 32 prosentista 21:een.
NPD:n luvut perustuvat kuluttajatutkimuksiin, ja niissä ei ole mukana yritys- tai julkishallinnon käyttäjiä.
Tutkimuslaitos IDC laskee matkapuhelinten myynnin valmistajien ilmoitusten mukaan. Laskujen mukaan vuoden toisella neljänneksellä valmistajat toimittivat Yhdysvaltoihin 42,9 miljoonaa matkapuhelinta, yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)