Nokialainen mobiilitelkkari ei kelpaa norjalaisille

Nokia tuki dvb-h-teknologiaa jo 7710 -mediakännykässään.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
21.8.2008 14:00 Norjalaiset viittaavat kintaalla komission ja Nokian mobiilitelevisiosuunnitelmille. Norjalaiset mediayhtiöt ovat päättäneet käyttää t-dmb-teknologiaa lähetyksiin kilpailevan dvb-h:n sijaan.
Skandinavian ainoana maana Euroopan unionin ulkopuolelle jättäytynyt Norja kulkee omia teitään myös mobiilitelevisiossa.
Kolme suurta televisioyhtiötä, Norjan yleisradioyhtiö NRK, TV2 sekä ruotsalainen mediayhtiö MTG, ovat päättäneet aloittaa t-dmb-teknologiaan pohjautuvat mobiilitelevisiolähetykset, norjalainen Kampanje-lehti kertoo.
Firmojen perustaman Norges mobil-TV -yhteisyrityksen on tarkoitus aloittaa yhdeksänilmaisen kanavan lähetykset talvella pääkaupunki Oslon ympäristössä. Alueella asuu noin kolmannes Norjan väestöstä.
NMTV:n liikenne- ja viestintäministeriölle jättämän esityksen mukaan (pdf) dab-digiradioteknologiaan pohjautuva t-dmb on paras valinta norjalaiselle mobiilitelevisiolle sen tavoittavuuden suhteen.
Suuri osa norjalaisista kuuluu jo nykyisellään dab-lähetysalueelle, ja mobiilitelevision koelähetysten on tarkoitus tavoittaa 1,4 miljoonaa norjalaista.
T-dmb-teknologia on peräisin Etelä-Koreasta ja se kilpailee standardin asemasta dvb-h-teknologian kanssa. Toistaiseksi vain korealaiset Samsung ja LG ovat julkaisseet t-dmb:tä tukevia matkapuhelimia.
EU-komissio lisäsi matkapuhelinvalmistaja Nokian vahvasti tukeman dvb-h-teknologian unionin standardiluetteloon virallisesti maaliskuussa.
Nokia seisoo
dvb:n takana
Kyseessä on toinen perättäinen takaisku Nokia-vetoiselle dvb-h-teknologialle.
Britannia valitsi keväällä siruyhtiö Qualcommin kehittämän MediaFLO-teknologian mobiilitelevisionsa tukirangaksi.
Maan viestintäalan sääntelyviranomainen Ofcom kertoi toukokuussa myyneensä Qualcommille lisenssin toimia niin sanotulla l-kaistalla, jota voidaan käyttää esimerkiksi mobiilitelevisio- ja -laajakaistapalveluiden tarjoamiseen.
Nokialla luotetaan kuitenkin dvb-h-teknologian tulevaisuuteen. Norjalaisyhtiöiden valinta ei hetkauta.
– En usko, että sillä on hirveän merkitystä. Eurooppa etenee dvb-h:n suhteen kohtalaisen vahvasti, mobiilitelevisioliiketoiminnan kehitysjohtaja Jarl Eklund Nokialta sanoo.
Eklund pitää Hollannissa, Sveitsissä ja Itävallassa käynnissä olevia kaupallisia mobiilitelevisiopalveluita osoituksena dvb-h:n etenemisestä.
– Minun on vaikea uskoa, että t-dmb:llä, joka on menestynyt alueellisesti vain Koreassa, olisi suurta merkitystä täällä.
Eklund kuitenkin uskoo, että valinnalla saattaa olla vaikutuksia siihen, miten mobiilitelevision käyttöönotto paikallisesti etenee.
– Me uskomme dvb-h:hon.
Eklundkaan ei tosin uskalla lähteä suoralta kädeltä arvioimaan kuinka paljon käyttäjiä mobiilitelevisiolla on ensi vuoden lopussa.
Tutkimusyhtiö ABI Researchin arvion mukaan mobiilitelevisiolla on 460 miljoonaa tilaajaa vuonna 2012.
EU-komission arvion mukaan mobiilitelevision maailmanlaajuiset markkinat voivat kasvaa 20 miljardiin euroon vuoteen 2011 mennessä.
Telenor
haraa vastaan
Kaikki eivät norjassakaan liputtaneet avoimesti t-dmb:n suhteen. Norjan suurin teleoperaattori Telenor on kritisoinut NMTV-hanketta.
Kampanjen mukaan myös Telenor pitää t-dmb:n menestymismahdollisuuksia pieninä. Telenorin kylmäkiskoisuus saattaakin muodostuva vielä taakaksi NMTV:lle.
– Mobiilitelevision onnistuminen edellyttää, että kaikki sisältötalot, yleisradioyhtiöt, verkkoyhtiöt ja mobiilioperaattorit pystyvät tekemään yhteistyötä, Nokian Eklund sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (9)
Ei vantaa. Eikös tuossa jutussa justiin sanottu, että Britanniassa käytetään MediaFlow-tekniikkaa.
No britit nyt haluaa tehdä kaiken toisin kuin muut. Esim päristellä autolla väärää puolta tiestä.
- katsotaan
Titaa tuo DVB-H olla pahemmassa vastatuulessa kuin luulette. Italiassakin taitaa olla jo Korealaisten systeemi käytössä ja eikai se mikään ihme ole. Päätelaitteita jo tarjolla useita, toimivaksi todettu ja vaatii halvemmat investoinnit kuin Nokian systeemi.
Italia on kyllä aika huonosti valittu esimerkki. Siellähän DVB-H on täydessä vauhdissa ja operaattoreitakin taitaa olla kolme. Mitä tulee T-DMBn ja DVB-H:n taloudellisuusvertailuun tilanne on selvä: DVB-H tulee halvemmaksi. Mutta tässähän vaikuttavat kaikenlaiset muut syyt (kuten yritys todistaa ettei aikoinaan DAB verkkoon satsaaminen ollut virheinvestointi vaikka niin olisikin osoittautumassa).