Syötehana aukesi iPhonelle
21.8.2008 14:42 IPhone on hunajaa kehittäjille. Applen iPhonen ja iPodin sovelluksia myyvän App Storen tarjonta kasvaa reipasta vauhtia. 1700 myynnissä olevan sovelluksen joukossa on myös suomalaisosaamista: Ainakin Tuomas Artmanin luoma syötteiden lukija Web Feeds ja mcMiken numeropeli iFocus.
Tuomas Artman on Suomen johtaviin kuuluvan digimediatoimiston Valveen kehitysjohtaja. Hän sanoo tiedotteessa halunneensa Web Feedsin avulla tutkia iPhonen kehitystyökaluja ja käyttöliittymäkonventioita.
- Olin myös hiukan turhautunut siihen, ettei iPhonelle ollut olemassa järkevää syötteiden lukijasovellusta, Artman sanoo.
Web Feedsilla käyttäjä pystyy seuraamaan uutisia, blogeja ja muita verkkojulkaisuja iPhone-kännykällään. Se maksaa 2,99 euroa, josta Apple ottaa 30 prosenttia.
Tero Lehto kirjoitti Mobiili- ja PDA blogissaan lauantaina kahdesta muusta suomalaisesta iPhone-sovelluksesta. Hänen mukaansa nimimerkki mcMiken numeropelin iFocus on jo saatavana App Storesta. iTeleText, joka nimensä mukaisesti hakee teksti-TV-sivut iPhoneen, on parhaillaan hyväksyttävänä App Storessa. Sitä tullaan myymään viidellä eurolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Gmail voi ohittaa Hotmailin vuoden loppuun mennessä
10.02.2009 ComScoren mittausten mukaan Gmaililla ja Hotmaililla voisi molemmilla olla reilut 40 miljoonaa käyttäjää loppuvuonna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (13)
on. netnewswire. vieläpä ilmainen.
ja iPhoneihin ei mukamas saisi ilmaisia sovelluksia? Jep jep, hyvin huomaa taas keskustelun tason kun ollaan anti-apple.
Niin, paljon puhetta mutta vähän näyttöjä. Kerro toki juristi-sedälle, kuinka se tehdään. Niin, helposti, maksimissaan kahdella-kolmella hiiren napsauksella tai kolmella hipaisulla puhelimessa...
Kateutta, kateutta "Mokia" leirissä
Eipä ole pakko lukea ja kommentoida. Taitaa vaan iPhone kiinnostaa... :)
Näin nopeasti ei olisi saatu ohjelmistoa myyntiin ja suosituksi perinteisellä "laitetaan omalle webbisivulle ja toivotaan että joku sen sieltä joskus lataa" - tavalla.
Eikö tosiaan voida myöntää että appstore on erinomainen jakelukanava ja jotain mistä nokiakin voisi ottaa oppia... ?
Kannattaa huomioida tuo pieni ero. Se kun merkitsee vain n. 1000x eroa latausmäärissä jos verrataan USA-storeen. ;)