Operaattoreilta 400 miljoonaa vuodessa Suomen tietoliikenneyhteyksiin

Langaton laajakaista on ulottumassa kaikkialle.
Kuva: Kimmo Brandt
28.8.2008 07:50 Tietoliikenneoperaattorit investoivat yli 400 miljoonaa euroa vuodessa Suomeen tarjotakseen kaikille suomalaisille mahdollisimman hyvät ja riittävän nopeat tietoliikenneyhteydet. Erityisesti syrjäseuduilla langattomuus on tuonut laajakaistoittamiseen helpotusta.
Näin toteaa FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Svento järjestön uudessa kuukausikatsauksessa.
Katsauksessa kerrotaan, että ei ole harvinaista, että Suomessa asuntojen välimatkat erityisesti maan pohjoisosissa ovat kymmeniä kilometrejä. Myös saaristoalueilla asuu tiettömien yhteyksien päässä kansalaisia. Sventon mukaan langallisten ja erityisesti suuriin tiedonsiirtoihin pystyvien laajakaistayhteyksien rakentaminen jokaiseen suomalaiseen kotiin on osassa maatamme haasteellista.
Vuonna 2005 Suomessa otettiin NMT-matkapuhelinverkolta vapautunut 450 MHz-taajuusalue digitaalisen langattoman laajakaistaverkon käyttöön. Vuoden 2009 loppuun mennessä lähestulkoon koko Suomi on katettu langattomalla laajakaistaverkolla. Lähitulevaisuudessa @450-verkon kapasiteetin on luvattu olevan nykyisen yhden sijaan kaksi megabittiä sekunnissa. Nopeus mahdollistaa tietoyhteiskunnan peruspalveluiden vaivattoman hyödyntämisen.
3G-palveluiden käyttö
lisääntynyt huomattavasti
Sventon mukaan suomalaisia voi sanoa 3G-kansaksi. Yli 30 prosenttia kaikista suomalaisista on vuoden 2008 loppuun mennessä käyttänyt 3G-palveluja. 3G-palveluiden käyttö alkoi nopeasti yleistyä vuodesta 2006, jolloin muun muassa sallittiin 3G-kytkykauppa, aluksi kolmen vuoden koeajanjaksoksi. Keskeinen syy käytön lisääntymiseen oli siirtyminen kansainvälisestikin verrattuna erittäin edulliseen kuukausihinnoitteluun.
Mobiilin datasiirron volyymit kasvoivat vuosina 2006 ja 2007 räjähdysmäisesti: Tilastokeskuksen mukaan matkaviestinnän pakettikytkentäisen datasiirron kokonaisliikennemäärä oli vuonna 2007 viisinkertainen edellisvuoteen verrattuna.
3G-verkkojen peittoaluetta laajennetaan jatkuvasti. On kuitenkin syytä muistaa, että alueellisesti on edelleen voimassa selkeitä eroja käytössä olevissa nopeuksissa. 3G-palveluista saa täyden hyödyn irti vain 3G-verkossa: poistuttaessa verkon alueelta käyttää mobiililaite datasiirrossa GPRS/EDGE-verkkoa, jossa kaikki ominaisuudet eivät toimi ja jonka tiedonsiirtonopeus on hitaampaa. Hankittaessa langatonta laajakaistaa on erittäin tärkeää tarkistaa, kattaako operaattorin verkko juuri ne paikat, joissa haluaa palvelua käyttää.
Yhteistyössä viranomaisten kanssa taataan kansalaisten tietoliikenneyhteyksien riittävyys myös jatkossa, sekä langattomasti että langallisesti. Langattoman ja langallisen viestinnän suhteesta on syytä aina muistaa, että langaton, radioteitse toimiva yhteys koskee vain päätelaitteen ja lähimmän tukiaseman välistä matkaa. Tämän jälkeen tietoa siirretään aina langallisessa verkossa. Langallisen tietoverkon kattavuudella ja kapasiteetilla on aina suora vaikutus langattomienkin palveluiden laatuun ja nopeuteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 15:19 Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 15:14 Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 15:10 Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 15:03 Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 14:43 HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 14:35 Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 13:41 Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 12:38 Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 12:19 Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 11:06 Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 10:14 Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 10:12 Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 09:24 Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 09:23 Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa 15:10
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun 14:35
- Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita 11:06
- Palmin näkymät eivät vakuuttaneet 10:12
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Google höllentää Nexus Onen kauppaa 13:29
- HTC:n valmistama 4G-puhelin julki ensi viikolla? 10:40
- Lisää







