Nelonen katkaisi kännykkä-tv-lähetykset
2.9.2008 12:37 Nelonen Media on luopunut mobiili-tv-lähetyksistä viime kuussa. Syyksi ilmoitetaan amerikkalaissarjojen esitysoikeuksien puuttuminen.
– Ohjelmakarttaan jäi liikaa reikiä, sanoo Nelosen kuluttajaohjelmien johtaja Marcus Wiklund.
– Kännykkä-tv-lähetysten muuttuessa kaupallisiksi, emme voi enää lähettää useiden amerikkalaisstudioiden ohjelmaa. Tämä jättää ohjelmakartan niin reikäiseksi, ettemme halua tarjota sitä katsojille.
Wiklund sanoo, että Nelosen mobiilitelevisio-ohjelmistosta on puuttunut joitakin ohjelmia. Niiden aikana katsojille on lähetetty pelkää mustaa ruutua.
Tähän saakka Nelonen on lähettänyt Digitan dvb-h-verkossa vapaasti katsottavaa ohjelmistoa, mutta se on tapahtunut teknisen kokeilun nimissä. Esityssopimukset eivät ole riittävän laajoja kattamaan dvb-h-levitystä.
Amerikkalaiset studiot myyvät esitysoikeuksia erikseen jokaiseen jakelutiehen. Wiklund sanoo, että neuvottelut jatkuvat, mutta ainakin toistaiseksi Nelonen pysyy pimeänä kännyköissä.
Nelonen Media harkitsee muun kuin Nelosen vakio-ohjelmiston tuomista kännyköihin. Wiklund antaa esimerkiksi Urheilu-tv:n ohjelmiston. Myös maksu-televisiota harkitaan kännykkälevitykseen.
Nelosen poistuttua taajuuksilta, joita Yle ei ole edes testannut laajasti, mobiili-tv-verkossa näkyvät ja kuuluvat MTV3, The Voice TV, The Voice Radio, Iskelmä, Radio Nova, Stadi.TV ja MobiiliTV Info.
Nelonen ja Digitoday kuuluvat samaan SanomaWSOY-konserniin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Henkilöstöpotkut painoivat Talentumin tulosta
09.02.2007 Mediakonserni Talentumin tulos heikkeni loka–joulukuussa, mutta liikevaihto kasvoi hieman. Tulosta painoivat Premedian alaskirjaukset ja henkilöstövähennykset.
Kolme vuotta sitten
Kiintolevyn tiedot pin-koodin taakse
09.02.2009 Lenovo on julkistanut ulkoisen kiintolevyn, jonka tiedot voi suojata pin-koodilla. Koodi syötetään levyn omalla numeronäppäimistöllä.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













Kommentit (22)
Kiitos taas tästäkin. Onko oikeasti ihan pakko rahastaa päällekkäin joka lähetystavasta? Katsojathan siinä eivät lisäänny.
Lähinnä sen tappoivat se, että ei kukaan halua katsoa liikkuessa televisiota, ainakaan sitä samaa skeidaa mitä näkee kotona.
Kävelijä ei voi katsoa, autoilija ei voi katsoa, bussissa ei kehtaa katsoa.
Ehkäpä Nelosellakin ollaan salaa tyytyväisiä, kun saatiin hyvä tekosyy vetäytyä olemattoman kokoisilta markkinoilta.
Jostain syystä Etelä-Koreassa (ja pienemmässä mittakaavassa Italiassa) on lyönyt itsensä läpi. Ehkä kysymys kulttuuri tai elämän prioriteetti eroista.
Samaahan sitä ihmiset sanoivat internetin alkuaikoina, kun sivun lataamisessa meni ikuisuus. Niin sitä vain kuitenkin tekniikka kehittyi..
Tekstiviestitkin jäivät vain marginaaliryhmän käyttöön.
No, vakavasti puhuen, tekniikkahan on tarkoitettu satunnaiseen ja viihteelliseen käyttöön. Reissussa voi vilkaista mikä on urheilukilpailussa tilanne, tai kuka sen BB:n tänä vuonna voitti (onko siinä voittajia?). Katselu tapahtuu siis ohimennen, nopeasti.