Myös Samsung myy Symbianin osakkeet
3.9.2008 15:59 Nokia on saanut viimeisetkin Symbian Ltd:n osakkeet haltuunsa. Yhtiö ilmoitti tiistaina tehneensä ostosopimuksen Samsungin kanssa.
Kesäkuusta lähtien Nokia on kasvattanut 48 prosentin omistusosuutensa täyteen sataan prosenttiin matkapuhelimien käyttöjärjestelmiä kehittävästä Symbianista.
Nokia ilmoitti kesäkuussa ostavansa kaikki Symbianin osakkeet 284 miljoonalla eurolla. Siinä vaiheessa Nokialla oli sopimus osakekaupoista jo muiden kuin Samsungin kanssa. Samsung omisti yhdeksän prosenttia Symbianin osakkeista.
Nokia lahjoittaa Symbianin resurssit uudelle, avoimen lähdekoodin säätiölle, Symbian Foundationille.
- ArkistoNokia ostaa Symbianin 24.6.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (17)
Mikä Symbianista tekee sitten niin huonon? Onhan se ollut Nokialaisissa jo vuositolkulla käyttöliittymänä eikä se Nokia suotta ole johtavassa markkina-asemassa huonojen tuotteiden takia.
Nokialle osto ilmeisesti mahdollistaa nopeampaa kehittämistä. Eri käyttöliittymät jäävät ilmeisesti pois eli UIQ ja MOAP "yhdistyvät" S60 alle, mikä varmasti voi vaikuttaa UIQ:ta käyttävien valmistajien laite julkistuksiin,
Samsung on pitkään ollut Symbianissa, ja malleja on julkistettu (S60) suht vähän laisesti, mutta juuri kuppoihin tulossa oleva luuri edustaa huippua ja aktivoitumista, eikä niinkään luovuttamista. ja julkisuudessa on ollut juttuja että tulevat ottamaan myös TS alustan käyttöön.
Windosmobile tilanne on mielenkiintoinen, vuosia kiittutanut ja saavuttanut Symbianin vahvuuksia, mutta vaikeamalta sillä näyttää.
Uskoisin ennemmin että Symbianille on tilausta, toinen asia sitten mitä tapahtuu laitteissa joissa on rautaresurrseja reilusti, ja joissa on varaa pistaa rahaa enemmän jotta voidaan pyörittää jotain muuta käyttöjärjestelmää.
Jos tarvii officea, niin office, jos pelejä, niin pelejä...vakiona vain välttämättömät, puhelin ja tekstarit.
Taitaa jäädä Symbianin käyttö Nokian harteille. Androidilla on täysi mahdollisuus kaapata iso osuus markkinoista.
Symbian on epäkoherentti ja luokattoman huonosti dokumentoitu sontaläjä, joka kannustaa ja joskus suorastaan pakottaa huonoihin ohjelmointikäytäntöihin.
Ainahan on joukko hardcore-nörttejä, joiden mielestä sitä hienompaa mitä sekavampaa tekniikka on. Kaupallisia toimijoita ei kuitenkaan paljon naurata, kun kilpaileville alustoille julkaistaan parempaa softaa oleellisesti pienemmin kehityskustannuksin.
Symbianilla oli hyviä vahvuuksia silloin kun se alunperin suunniteltiin, mutta noiden vahvuuksien merkitys on vähentynyt vuosi vuodelta, ja vastaavasti rajoitukset ovat tulleet ikävästi esille, kun ohjelmistot monimutkaistuvat ja nousevat muutenkin keskiöön. Vähän sellainen piirilevyinsinöörin hengentuote koko Symbian.
Unohdit Openmokon ja Moblinuxin (35 miljoonaa laitetta käyttää sitä jo) ja muut pienemmät Linux-pohjaiset järjestelmät. Vaihtoehtoja riittää kyllä Linux-rintamalla, kuten aina. Työpöydillä Ubuntu on lähtenyt haalimaan osuudet itselleen, kenties kännykkämaailmassa nähdään samanlainen esitys vielä.