Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Investoinnit jatkuvat

DNA:n 3G kattaa jo yli 75 prosenttia suomalaisista

3G-puhelimet saavat yhä enemmän suosiota, kun 3G-verkko on kasvanut.
Kuva: Raisa Kaarto / Lehtikuva

4.9.2008 08:49 DNA ilmoittaa investoivansa 3G-verkkoonsa voimakkaasti. Yhtiön mukaan sen 3G-verkko kattaa tällä hetkellä lähes 200 paikkakuntaa, ja verkon alueella asuu yli 75 prosenttia suomalaisista.

3G-verkko mahdollistaa gsm-verkkoa huomattavasti nopeampien tiedonsiirtopalveluiden käytön, jonka myötä esimerkiksi suurien tiedostojen lataaminen internetistä käy entistä helpommin.

DNA:n mukaan matkaviestinverkossa toimiva DNA Liikkuva laajakaista on käytettävissä lähes koko maassa, mutta nopeimmat yhteydet saavutetaan yhtiön 3G-verkon alueella. 3G-verkon ulkopuolella tiedonsiirtonopeudet ovat 53 - 236 kbit/s, ja myös ne nopeudet riittävät esimerkiksi sähköpostin käyttämiseen.

DNA:n mukaan liikkuvaa laajakaistaa voi käyttää myös ulkomailla, mutta ulkomaan käyttö ei kuulu palvelun kiinteään kuukausimaksuun, vaan siitä veloitetaan käytetyn tiedonsiirron mukaan.

Merikarviaan ja
Noormarkkuun

DNA:n mukaan yhtiön 3G-verkon palvelut ovat myös Merikarvian ja Noormarkun asukkaiden saatavilla. Ne toimivat kuntien keskusta-alueilla, ja kuuluvuusalue laajenee edelleen lähikuukausien aikana.

DNA:n 3G-verkon myötä saatavilla oleva tiedonsiirtoyhteys on nopeimmillaan jopa 2 Mbit/s.

Käytettävissä oleva enimmäisnopeus riippuu kuitenkin esimerkiksi verkon voimakkuudesta sillä alueella, jossa käyttäjä liikkuu.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Pahoittelen uteliaisuuttani, mutta onko kysymyksessä uutinen vai mainos?
Hanno
Huono 0
Pahoittelen uteliaisuuttani, mutta onko kysymyksessä uutinen vai mainos?

Vastaavia on aiemmin nähty niin Soneran kuin Elisankin verkoista, eli eiköhän tämä mene samaan kategoariaan. Teknologiasta kirjoitettaessa on vaikeaa tasapainoilla lukijoita kiinnostavan, riittävän yksityiskohtaisen tiedon ja toisaalta mainosmaisen, liian paljon yksityiskohtia sisältävän tiedon välillä.
Tehty muistakin
Huono 0
Tällä 75 % väestönosan alueella toimii nopea laajakaista erinomaisesti ja edullisesti langan päässäkin. Arvelen, että aika suuri osa meistä haluaisikin langattoman 3G:n kakkosasunnolleen tai mökilleen työskentelyä tai huvikäyttöä varten, mutta kappas, siellä onkin sitten toivottoman hidasta. Kunhan 3G kattaa tuon 75 % Suomen pinta-alasta, niin alkais olemaan hyötyä meikäläisellekin.
Kaksi mökkiä ja toimisto autossa
Huono 1
Ne loput 25% löytyy varmaan pk-seudun rakennusten sisätiloista missä DNA ei toimi :)
Hehe
Huono 2
Kunhan 3G kattaa tuon 75 % Suomen pinta-alasta, niin alkais olemaan hyötyä meikäläisellekin.
www.450laajakaista.fi tarjoaa laajempaa peittoa.
ss
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.