Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kännykkäjätti hyvää pataa mediakonsernien kanssa

Nokia kalasti kumppaneita mainosverkkoonsa

Kuva: Roope Salonen / Lehtikuva

16.9.2008 16:27 Kilpailu matkapuhelinten mainostilasta kiihtyy. Kännykkävalmistaja Nokia ilmoitti tänään kasvattaneensa mobiilimainosverkkoaan.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia sanoo, että sen mobiiliverkko tavoittaa jo yli 100 miljoonaa kuluttajaa.

Nokia Media Networkissa mainostajat voivat näyttää kuluttajille mainoksia mobiilijulkaisijoiden, operaattorikumppaneiden ja Nokia-palveluiden sivuilla.

Kännykkävalmistajan mukaan keskimäärin noin 10 prosenttia mobiilisivustojen kävijöistä seuraa mainoslinkkejä.

Nokia kertoi aloittaneensa mainosyhteistyön muun muassa ranskalaisen uutistoimisto AFP:n, saksalaisen mediakonserni RTL:n ja englantilaisen sanomalehtikustantaja Telegraph Media Groupin kanssa.

Koko Euroopan laajuisesti Nokia aloittaa mainoskimpan The New York Times Companyn omistaman sanomalehti International Herald Tribunen kanssa.

Matkapuhelimet ovat yhä enenevässä määrin nettiin yhteydessä. Nokian lisäksi niiden avaamista mainosmarkkinoista on kiinnostunut hakukoneyhtiö Google.

Nokia lanseerasi mobiilimainosverkkonsa helmikuussa. Lokakuussa 2007 kännykkävalmistaja osti amerikkalaisen, kännykkämainontaan erikoistuneen Enpocket-yhtiön.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Tässä 1 sellainen, jota tuo mainosverkko ei tule koskaan tavoittamaan. Mutta Nokia on oikeilla jäljillä. Tavallisilta kaksijalkaisilta kannattaa ottaa rahat pois eikä yrittää myydä tuotteita esim. teollisuudelle. Teollisuus ei paljoa maksa tuotteista mutta kaksijalkaisia on helppo houkutella mainonnan avulla ostamaan vaikkapa site ihteensä.
M Ainos
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.