Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuukausitoimitusten arvo laski 14 miljoonaa euroa kahdessa vuodessa

Matkapuhelinten kauppa kohmettui jo elokuussa

Hintojen ja toimitusmäärien lasku enteilee hankaluuksia myös matkapuhelinkauppiaille.
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

18.9.2008 12:35 Suomalaisten matkapuhelininto näyttää hiipuvan pikkuhiljaa. Elokuussa matkapuhelinkauppoihin toimitettiin vähemmän kännyköitä kuin viime vuonna ja paljon vähemmän kuin edellisvuonna. Toimitusten arvo on lähes puoliintunut kahdessa vuodessa.


Elokuussa toimitettiin kauppoihin 137 000 matkapuhelinta, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2007 elokuussa, selviää Elektroniikan tukkukauppiaiden yhdistyksen kuukausiraportista. Samaan aikaan toimitettujen puhelinten arvo laski ”vain” kahdeksan prosenttia keskihinnan noustessa 121 eurosta 129 euroon.

Vuoden 2006 elokuuhun verrattaessa tilanne on muuttunut dramaattisesti. Silloin puhelimia toimitettiin kauppoihin 184 000 ja keskihinta oli 174 euroa. Toimitusten arvo oli silloin 32 miljoonaa euroa. Viime vuoden elokuussa arvo oli tipahtanut 19,3 miljoonaan euroon ja tänä vuonna 17,7 miljoonaan euroon.

Tämän vuoden tammi-elokuussa matkapuhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä  vähän vajaa 1,1 miljoonaa kappaletta. Määrä on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Kumulatiivisen myynnin arvo laski 5 prosenttia

Elokuussa toimitetuista matkapuhelimista 36 prosenttia oli 3G-puhelimia. Vuotta aikaisemmin 3G-kännyköiden osuus oli 19 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Lisää kytkyluureja ja parin vuoden sitovia sopimuksia. Voi taas loppu vuodesta ihmetellä kun puhelimia ei mene kaupaksi...
Pots!
Huono 0
Kun haluat puhelimen, sano 1101.
Telefooni
Huono 1
Kytkykauppa takkuaa ja Nokia poistaa halpisluureja markkinasta.... senhän se tekkee!
Jori
Huono 0
Samaa mieltä Pots! kanssa. Nuoret ovat kovia vaihtaan puhelimia. Nyt ne on saaneet hypetyspuhelimen (kalliin) kytkyllä ja vaihtaminen on sitten 2 vuoden päästä.
!stoP
Huono 0
Ihmekkös tuo kun ei ole tarjolla vielä "täydellistä" puhelinta. Meikäläinen ainakin luottaa jo neljättä vuotta vanhaan nokiaan, kun uusissa on aivan liikaa vikoja :D Muutenkin on aikalailla kehittämisen varaa vielä multimedia luurien käyttöliittymissä niin nokialla, kuin applellakin puhumattakaan muista.

3G verkkojenkin surkea toimivuus on varmaan vienyt monelta innon uusiin 3G puhelimiin.
Laadukkaampia aikoja odotellessa
Huono 0
Ihmekkös tuo kun ei ole tarjolla vielä "täydellistä" puhelinta.

Tätä mieltä minäkin olen, mutta hyvin lähelle täydellisyyttä pääsee mielestäni N82. Applen iPhone ei yllä lähellekään.
AppleScience
Huono 0
Ihmekkös tuo kun ei ole tarjolla vielä "täydellistä" puhelinta.

Tätä mieltä minäkin olen, mutta hyvin lähelle täydellisyyttä pääsee mielestäni N82. Applen iPhone ei yllä lähellekään.
HTC:n puhelimet yltävät kyllä hyvin lähelle täydellisyyttä.

HTC Touch Pro > iPhone > Sony Ericsson > Nokia
bByte
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.