Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Varovaisuus aina paikallaan

Liukas keli kirvoittaa tekstiviestin Helsingissä

Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva

22.9.2008 15:57 Helsingin rakennusvirasto varoittaa tulevana talvena kaupunkilaisia liukkaista jalankulkukeleistä tekstiviesteillä. Uutta palvelua kokeillaan Lauttasaaressa ja Etu-Töölössä.

Kun Lauttasaaren tai Etu-Töölön talvihoidon päivystäjä havaitsee jalkakäytävien muuttuneen vaarallisen liukkaiksi, hän lähettää varoituksen tekstiviestillä, joka välittyy kaikille varoituspalveluun liittyneille kaupunkilaisille, rakennusvirasto kertoo. Palvelu on maksuton.

- Useimmat liukastumiset tapahtuvat silloin, kun keli on muuttunut nopeasti. Varoituspalvelun ansiosta yöllä syntynyt liukkaus ei pääse yllättämään, kun tekstiviesti varoittaa liukkaasta kelistä jo ennen uloslähtöä. Tosin liukkaus on usein hyvin paikallista, joten varovainen on syytä olla, vaikka varoitusta ei olisi tullutkaan, toimistopäällikkö Pekka Isoniemi rakennusvirastosta sanoo tiedotteessa.

Jotta varoitukset eivät kokisi inflaatiota, liukkaudesta varoitetaan vain tosi tarpeen koittaessa eli silloin, kun jalkakäytävät ovat muuttuneet selvästi aiempaa liukkaammiksi, virasto painottaa.

Ohjeet jakoon

Rakennusvirasto lähettää alkaneella viikolla Lauttasaaren ja Etu-Töölön talouksille tiedotteen, jossa annetaan ohjeet palveluun liittymisestä. Tiedotejakelu kattaa postinumeroalueet 10, 21 ja 20.

Kokeilun tavoitteena on vähentää liukastumisia ja niistä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Yksistään Helsingissä tapahtuu vuosittain tuhansia hoitoa vaativia liukastumisonnettomuuksia, joiden yhteiskuntataloudelliset kustannukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.

Naispuoliset vanhukset hyötyisivät arvatenkin eniten tekstiviesteistä, mutta toisaalta juuri tämä kohderyhmä saattaa olla hankala saada innostumaan kännykkäpalvelusta. Lahdessa on kylläkin kokeiltu aikaisemmin vastaavaa palvelua ja sen tulokset ovat rakennusviraston mukaan olleet hyviä.

Jos kokeilu onnistuu, palvelua voidaan tulevina talvina laajentaa kattamaan koko Helsinki. Alkuvaiheen kustannukset ovat Helsingille arviolta yli 20 000 euroa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Onko tämä nyt sitten se keino jolla kaupunki pesee kädet korvauksista kun joku liukastuu huonosti hoidetulla jalkakäytävillä ?
Vastuu
Huono 0
voisiko kaupunki lähettää mulle tekstiviestin myös silloin kun on kylmä että älyäisin pukeutua lämpimästi? tai kun sataa että tajuaisin ottaa sateenvarjon?
uusavuton
Huono 0
Tässä ennakkotietona jo kokeilun lopputulos: jää kokeiluksi, koska tosielämässä viestien lukumäärää ei voi ennakoida, eikä siis voi budjetoida. Olisitte siis kysyneet ensin minulta
Kaikkien alojen erikoisasiantuntija
Huono 0
Miksi rakennusvirasto ei lähetä tekstiviestiä silloin harvoin kun se lähtee auraamaan katuja ja hinaa parkkeeratut autot muualle, hinaa maksua vastaan siis? Asun Etelä-Haagassa ja siirtokehotuksen mukaan auto olisi pitänyt siirtää joka maanantai muualle. Monen kuukauden aikana mitään ei koskaan tapahtunut, mutta auto olisi pitänyt siirtää joka maanantai klo 8-16 väliseksi ajaksi muualle. Uskoin jo etteivät tulekaan, kunnes tulivat eräänä keväisenä päivänä harjaamaan loput hiekat ja auto oli hinattu veks.
Kyykytysvirastoa vihaava
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.