Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taas myydään saksalaista ilmaa

Saksa huutokauppaa umts-lisenssejä ensi vuonna

Saksalaisviranomaisen mukaan huutokauppa pidetään, jos taajuuksille löytyy enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

22.9.2008 16:02 Edellisellä huutokauppakierroksella operaattorit maksoivat lisensseistä yhteensä 50 miljardia euroa.

Saksa pitää näillä näkymin uuden huutokaupan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen käyttämistä radiotaajuuksista vuonna 2009.

Asiasta kertoi telealaa valvovan Bundesnetzagentur-viraston johtaja Matthias Kurth talouslehti Financial Times Deutschlandille.

Kurthin mukaan 1,8 gigahertsin ja 2,6 gigahertsin taajuusalueiden huutokauppaan voivat osallistua myös muut tahot kuin perinteiset operaattorit.

Saksan matkapuhelinmarkkinoita hallitsevat operaattorit T-Mobile, Vodafone, E-Plus ja Telefónica O2.

Huutokaupattavat taajuudet soveltuvat erityisesti datayhteyksien käyttöön, jonka vuoksi perinteiset operaattorit saattavat saada haastajia myös internet-yhtiöistä, FTD arvioi.

Saksalaisviranomaiset toivovat, että taajuuksien huutokauppaaminen vauhdittaa syrjäseutujen nettiyhteyksiä.

– Voin kuvitella, että jakoperusteet laaditaan siten, että tarjouksen tehneen on aloitettava palvelujen tarjoaminen ensin maaseudulla ennen kuin ne saa käynnistää kaupungeissa, Kurth sanoi.

Edellinen kierros
toi miljardeja Saksaan

Saksa huutokauppasi 3G-toimilupia edellisen kerran vuonna 2000. Tuolloin kuusi teleoperaattoria maksoi luvista yhteensä 50 miljardia euroa.

Suomalainen teleoperaattori Sonera osallistui huutokauppaan yhdessä espanjalaisen Telefónican kanssa ja maksoi toimiluvasta noin 3,5 miljardia euroa.

Kahta vuotta myöhemmin Sonera kuitenkin vetäytyi Saksan markkinoilta ja kirjasi isot tappiot operaatiosta.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Hei

Joko sonera kuuli tästä ?

Hopi hopi ostamaan lisää ilmaa..
Rellu
Kuka käski maksaa? Viimeksi luvan lähtöhinta oli 500 (viisisataa) euroa.
Katteet kohdallaan
Tämähän kannattaisi laittaa myyntiin fiksuhuutoon...
Niko
Yrittääkö Saksa taas ajaa itseään ja Eurooppaa kivikauden tietoyhteiskuntaan? Miljardit pitää käyttää nopeiden ja laadukkaiden verkkoyhteyksien saatavuuden edistämiseen eikä verkkojen rakentamisen "himoverottamiseen" tämän sortin huutokaupoilla.

Saisi Saksakin opetella järjen käyttöä ja hyviä tapoja kaasukiimoissaan ja umtsihörhöilyissään. Ei ole kiellettyä kysyä neuvoa eu-serkuilta muutenkin kuin jälkikäteen.
Anti Kähmyri
Huono 1
Yrittääkö Saksa taas ajaa itseään ja Eurooppaa kivikauden tietoyhteiskuntaan? Miljardit pitää käyttää nopeiden ja laadukkaiden verkkoyhteyksien saatavuuden edistämiseen eikä verkkojen rakentamisen "himoverottamiseen" tämän sortin huutokaupoilla.

Saisi Saksakin opetella järjen käyttöä ja hyviä tapoja kaasukiimoissaan ja umtsihörhöilyissään. Ei ole kiellettyä kysyä neuvoa eu-serkuilta muutenkin kuin jälkikäteen.

Viime kädessä avoin kilpailu jossa ostajat ratkaisevat hinnat on oikeiudenmukainen tapa hinnoitella tälläinen tuote. Ei kukaan pakota ostamaan. Ehkä ostajat ovat tällä kertaa hieman viisaampia.
kuluttaja
Huono 1
Ostajien pitäisi olla jo oppineita viime kierroksesta ja kuplan puhkeamisesta. Veikkaan etteivät ole oppineet mitään.
Duh!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.