Nokia hajauttanut satsauksiaan ohjelmistoissa

Nokia käyttää Linux-pohjaista alustaa esimerkiksi N800-laitteissa.
Kuva: Ruutukaappaus
25.9.2008 15:35 Nokia on kaikessa hiljaisuudessa lisännyt tietämystään Linux-käyttöjärjestelmästä. Näin Nokia toivoo saavansa useampia aseita taisteluun mobiiliohjelmistojen herruudesta Googlea ja Applea vastaan.
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja teki kesäkuussa julkisesti ison satsauksen Symbian-ohjelmistoihin.
Nokia osti Symbianin muiden osakkeenomistajien osuudet 284 miljoonalla eurolla, ja sitoutui avaamaan käyttöjärjestelmän lähdekoodin, kunhan sopimukset on hyväksytty.
Nokian mukaan Symbian-käyttöjärjestelmä ja S60-ohjelmistoalusta näyttelevät keskeistä roolia yhtiön ohjelmistostrategiassa.
Analyytikoiden mukaan myös Linuxin rooli Nokian puhelimissa tulee kasvamaan. Tämä heijastaa ajatustavan muutosta yhtiössä, joka karttoi pitkään useiden valmistajien ohjelmistojen käyttöä puhelimissaan.
– Olisi epätodennäköistä, että Nokia olisi valmis avaamaan strategisesti tärkeän alustansa lähdekoodia, jos sillä ei olisi toista alustaa kehitteillä, tutkimusjohtaja Ben Wood markkinatutkimusyhtiö CCS Insightista sanoo.
– Uskomme, että Nokia tarvitsee voimakkaamman mobiilialustan kilpaillakseen Applen iPhonen ja vastaavien tuotteiden kanssa, Wood sanoo, ja viittaa Linuxiin potentiaalisena kandidaattina.
Symbian, jolla on jo noin 250 miljoonaa käyttäjää, on johtava käyttöjärjestelmä älypuhelimissa. Sitä käyttää yli puolet älypuhelimista.
Kilpailu on kuitenkin kiristynyt viimeisen vuoden aikana, kun uudet kilpailijat ovat pyrkineet markkinoille, joiden kautta on mahdollista tavoittaa miljardeja käyttäjiä.
– Linux tulee lippulaivamalleihin, Symbian massamarkkinoille, eQ:n analyytikko Jari Honko sanoo.
Pienemmät matkapuhelinvalmistajat, kuten Samsung Electronics ja Motorola, käyttävät useita eri käyttöjärjestelmiä puhelimissaan. Nokia on keskittynyt tähän asti Symbianiin.
Linux jo Nokian
nettipäätelaitteissa
Nokia on puuhaillut Linuxin kanssa vuosien ajan. Se on käyttänyt Linux-pohjaista Maemo-käyttöjärjestelmää netin käyttöön suunnatussa N800-kämmentietokoneessaan.
Laite ei ole saavuttanut suurta suosiota massamarkkinoilla, koska se ei ole toiminut matkapuhelinverkoissa.
Nokian avoimen koodin ohjelmistostrategiasta vastaava johtaja Ari Jaaksi totesi kuitenkin viime viikolla teknologiakonferenssissa pitämässään esitelmässä, että Maemon seuraava versio tukee yhteyksiä 3G-matkapuhelinverkkoihin.
Samassa yhteydessä Jaaksi kertoi Nokian nostaneen statustaan Linux Foundationissa kultajäseksi.
– Nokian tavoitteena on tuoda avoin lähdekoodi ja Linux kuluttajien valtavirralle, Jaaksi kirjoitti blogissaan.
Kaikki haluavat
kehittäjiä
Hakukonejätti Googlen tavoin Nokia toivoo houkuttelevansa ohjelmistokehittäjiä lähdekoodia avaamalla. Ohjelmistokehittäjät eivät usein halua sitoutua alustoihin, jotka ovat yksittäisten firmojen hallussa.
– Katso, mitä olemme tehneet Symbianille: se on muuttamassa avoimeksi. Ja katso, mitä olemme tehneet jo Maemon kanssa – se on erittäin avoin. Niistä pitäisi nähdä, mihin olemme satsaamassa, Nokian teknologiajohtaja Bob Iannucci sanoi Reutersille.
Tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi alkujaan syntynyt Linux ei ole tähän asti menestynyt matkapuhelimissa.
Se on alkanut kuitenkin kerätä huomiota matkapuhelinalan tukeman LiMo Foundationin myötä. Google puolestaan rakentaa Android-järjestelmäänsä Linuxin pohjalta.
Linux on suosituin avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä. Se tarkoittaa, että sillä on laaja ohjelmistokehittäjäyhteisö, joka voi tuottaa vetovoimaisia sovelluksia ja madaltaa kehityskustannuksia yhtiöille, kuten Nokia.
Nokian talousjohtaja Rick Simonson sanoi toukokuussa Linuxin roolin olevan "kamalan tärkeä" sijoittajakonferenssissa.
Samassa yhteydessä Simonson sanoi Nokian kehittävän seuraavan sukupolven Linux-pohjaisia tuotteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











