Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikki mahdollinen taskukoossa

Arvio: Nokia N96 on parempi katsoa kuin koskea

N96:ssa löytyy nappuloita videoiden ja musiikin soittamiseen laitteen molemmista päistä.
Kuva: Nokia

29.9.2008 15:14 Nokia N96-multimedialaite on monella tavoin edeltäjäänsä N95:ttä, parempi, mutta ei näppäimistöltään.

Nokia N96 pitää sisällään kaiken, mitä kännykkään tällä hetkellä on keksitty laittaa. Koneessa on samat varusteet kuin N95-malleissakin ja televisio vielä päälle. N96 on muutaman millin N95-malleja ohuempi ja muutaman gramman kevyempi kuin N95 8GB.

Television lisäksi muutakin pientä uutta N96:sta löytyy, esimerkiksi sovellus internet-radioasemien kuunteluun. Multimediapuoleen uutuudessa on panostettu, videovalikot ovat uudistuneet ja laite tukee aiempia malleja useampia video- ja musiikkitiedostoformaatteja.

N96:n ohjelmisto on vielä hieman epävakaa, sillä laite jumittui useamman kerran testin aikana. Tosin tosin viime viikolla ohjelmistoon tuli jo ensimmäinen päivitys, jota ei testilaitteessa vielä ollut.

Käyttöliittymää on N95:n jälkeen hieman muokattu. N96:ssa on käytössä S60 3rd edition feature pack 2. Useiden N95:stä tuttujen sovellusten paikkaa muutettu. Eri asia sitten on, ovatko muutokset kaikkien mielestä parempaan suuntaan.

Toisaalta käyttöliittymä vaikuttaa edelleen hieman sekavalta, esimerkiksi televisiota katsoakseen täytyy avata aika monta valikkoa. Toisaalta S60-ohjelmistoalustan hyvä puoli on se, että sovelluksien paikkaa valikoissa voi siirtää. Useimmin käyttämänsä sovellukset saa siis siirrettyä muutaman valinnan päähän valmiustilasta.

Television kuva 2,8 tuuman näytöllä on riittävän hyvä, jopa tekstit erottuvat. Laitteella onnistuu tv-ohjelmien tallennuskin ajastettuna, mutta varmuuden vuoksi kannattaa laite pitää silloin latauksessa. Noin puolen tunnin tallennus vie suunnilleen 80 Mt muistia. Sääli vaan, ettei kanavia vaan ole enempää kuin MTV3, musiikkikanava Voice ja Stadi-tv.

N96 on tarkoitettu enemmän katsomiseen ja kuunteluun kuin itse osallistumiseen. Laitteen näppäimistö ei juuri houkuttele kirjoittamaan. Näppäimet ovat muoviset ja täysin litteät, joten tunnustellen ei voi tietää, onko sormenpää näppäimen kohdalla vai ei. Myös uusi navi-näppäin on epätarkka.

N95-mallin kynä-näppäin on poissa, mutta tekstin valinta esimerkiksi sähköpostia muokatessa onnistuu nyt #-näppäimestä.

Sen sijaan Navi-näppäimen ympärillä ovat play-, stop- ja kelauspainikkeet. Samoja näppäimiä löytyy myös liukukannen alla laitteen toisessa päässä, ilmeisesti sen takia, että käyttäjä varmasti ymmärtäisi, että N96 on nimenomaan medialaite.

Laitteen suositushinta on aika suolainen 945 euroa. Samaan hintaan saisi esimerkiksi minikannettavan wlan-yhteyksillä, tv:llä ja paremmalla näppäimistöllä, kunnon kameran ja pienen 3G-kännykän. Mutta ne eivät tietenkään kaikki mahdu rintataskuun ainakaan yhtä aikaa.

VerkossaN96 Nokian sivustolla
Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (25)

Huono 0
Noin vähän muistia ja noin pieni näyttö. Näppäimillä ei voi nakkisormilla kirjoittaa ja kanaviakin on vain kolme. Hintalappukin on järkyttävä! Eihän tommosta kukaan osta.
surkeus
No verkkokauppa myy kyllä puhelinta hintaan: 749,90E

Olisi kannattanut mainita yksi puhelimen juju.. 16 gb sisäistä muistia ja siihen päälle sdhc kortti 16 gigalla niin awot...
pöntinen
kanavia 3? Eikös siinä ole DVB-H jolla pitäisi näkyä samat kanavat kuin DVB-T:ssä?

Hinta on kyllä todella kova...sopiva olisi tuossa 350€ tuntumassa.
Raiwo
Tuota asiaa en todellakaan voi ymmärtää, että jokaisessa Nokian puhelinmallissa ikonit täytyy olla eri järjestykessä ja eri kansioissa. Aivan kuin tuotetiimit tappelisivat siitä, mikä järjestys on paras eikä mitään yhteistä standardia voida keksiä. Milloin GPS-sovellukset löytyvät Tools-hakemistosta ja milloin sille on luotu oma GPS-kansio.
S60-käyttäjä
DVB-H standardista on päätetty luopua eli näkyy PK-seudulla nuo kolme toistaiseksi.Ja muita ei ole tulossa vaan taitaa tuokin verkko PK-seudulla kohta sammua.
Näin kävi DVB-H:lle
kanavia 3? Eikös siinä ole DVB-H jolla pitäisi näkyä samat kanavat kuin DVB-T:ssä?Hinta on kyllä todella kova...sopiva olisi tuossa 350€ tuntumassa.

Kyllä DVB-H on ihan oma juttunsa, joka näkyy vain rajatulla alueella, lisätietoa:
http://www.mobiilitv.fi/MobiiliTV
Digitaattori
Tuohon hintaan sitä ei myy kyllä kukaan.

Edullisimmillaan 672e (tai 28e/kk * 24kk) kytkyssä.
Esko
DVB-H on vanhentunutta tekniikkaa joka lakkautetaan kun kukaan ei maksa tuon verkon ylläpitoa.
Oli tosiaan oma juttunsa joka oli taloudellisesti floppi kaikille osallistujille.
Esim.Yleisradion ohjelmat saa iPhonella jo nyt.
Näin kävi DVB-H:lle
DVB-H on vanhentunutta tekniikkaa joka lakkautetaan kun kukaan ei maksa tuon verkon ylläpitoa.

Jos kansainvälisiä markkinoita ajatellaan niin ei tarvitse enää puhua futuurissa: Saksassa DVB-H -lähetykset on jo lopetettu ja Englannissa otettiin DAB -verkko käyttöön televisiolähetyksiä varten.
TimoH
Toimiiko tuossa TVkaista? Ei tarvitse ihmetellä DVB-h kekkulointia.
Katsoja
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.