Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EMI Music mukaan

Nokian musiikkipalvelu antaa miljoonia kappaleita ilmaiseksi vuodeksi

2.10.2008 19:49 Nokia esitteli torstaina Lontoossa ja Singaporessa pidetyssä Nokia Remix -tapahtumassa Comes With Music -palvelun, jonka käyttäjät saavat vuoden ajaksi rajoittamattoman latausoikeuden miljoonia musiikkikappaleita sisältävään valikoimaan, ja he saavat pitää tuona aikana lataamansa kappaleet.

Nokian mukaan yhtiön uusi digitaalisen viihteen palvelu tarjoaa uudenlaisen tavan nauttia musiikista ja laajentaa musiikkimakua.

- Palvelu antaa uudenlaisen vapauden nauttia musiikista, sillä käyttäjät voivat tutustua kappaleisiin esimerkiksi suositusten perusteella miettimättä yksittäisten musiikkikappaleiden tai kokonaisten albumien hintoja. Palvelun helppous ja käytännöllisyys sekä sen tarjoama valinnanvapaus ovat vertaansa vailla. Käyttäjä saa rajoittamattoman latausoikeuden Nokia Musiikkikaupan miljooniin kappaleisiin, ja hän saa pitää lataamansa kappaleet ilman erillistä korvausta. Tämä tekee Comes With Music -palvelusta vallankumouksellisen, sanoo Nokian viihde- ja yhteisöpalveluista vastaava johtaja Tero Ojanperä.
 
Nokia kertoo, että Comes With Music -palvelu on saatavilla moniin eri Nokia-laitteisiin. Näitä ovat esimerkiksi törstaina esitelty Nokia 5800 XpressMusic sekä Nokia N96, Nokia N95 8GB ja Nokia 5310 XpressMusic.

Nokia 5310 Xpress Music on yhtyiön mukaan maailman suosituin musiikkipuhelin. Viime vuonna julkistettua laitetta on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 10 miljoonaa kappaletta.
 
Suurista levy-yhtiöistä Comes With Music -palveluun on viimeisimpänä liittynyt EMI Music. Mukana ovat myös The Orchard, Beggars Group, IODA, Ministry of Sound, PIAS ja Pinnacle.

Suurista levy-yhtiöistä palveluun ovat aiemmin liittyneet Universal Music Group, Sony BMG Music Entertainment ja Warner Music Group. Lisäksi Nokia on tehnyt sopimukset musiikin kustantajien kanssa tekijänoikeusjärjestö CELAS:n kanssa EMI Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta, GEMA:n kanssa Sony/ATV Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta sekä SACEM:n kanssa Universal Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta. Sopimus on tehty myös tekijänoikeusjärjestö MCPS-PRS Alliancen kanssa.

Nokian mukaan Comes With Music tulee ensimmäisenä markkinoille Isossa-Britanniassa, jossa myynnin on tarkoitus alkaa 16.lokakuuta, ja Suomeen se rantautuu ensi vuoden aikana.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
"ja Nokia 5310 XpressMusic."
"Nokia 5310 Xpress Music on yhtyiön mukaan maailman"

Huoh....

Huolellisuutta...
Huono 3
onpa outo otsikko. Eihän ne oo vaan vuodeksi, vaan ne saa pitää. Vai miten se nyt oli?
maick
Huono 4
Vois tommosen harkita jopa ostavansa. Suht edullinen musa puhelin :)
hot =/
Nokian musiikkikauppa on vaan tähän asti ollut drm suojattu torso susi ja tuskin siitä parantunut, kun microsoft on suojausten takana.
Toni hintikka
ei sillä ole merkistä isolle jengille onko drm ... nokian puhelimellahan nämä on tarkoitus kuunnella ei ipodilla....
pöntinen
Siis tällä ei voi ladata miljoonaa kappaletta ja siirtää niitä tietokoneelle ja muille laitteilla ilmaiseksi?
Ape
Huono 3
ape: eiks tällä just sen voi tehä? 1 Puhelin ja 1tietokone. Drm kylläkin messissä..
house md
Jos tämä kerran käyttää Nokian musiikkikauppaa ja se puolestaan edelleenkin Microsoftin DRM-kopiosuojausta, kuten tähän asti, silloin lupaus siitä, että saamme pitää biisit on harhaanjohtava ja jopa valheellinen. Saamme silloin kyllä pitää biisitiedostot, mutta kiitos DRM:n, emme saa vapaasti siirtää niitä laitteelta toiselle ja käyttää haluamallamme tavalla.

Kuten mm. Yahoo Musicin, Microsoftin oman musiikkipalvelun ja jopa kotimaisen Emma.FM:n lakkauttamisen yhteydessä karvaasti opittiin, tällaisessa DRM:ssä ihmisellä ei oletusarvoisesti ole oikeutta soittaa ostamaansa musiikkia! Musa soi vain, jos erityinen autentikointipalvelin jossain internetissä sanoo, että olet ok tyyppi ja ansaitset luvan soittaa biisisi. Mutta jos Nokia eräänä päivänä, syystä tai toisesta, päättää ettei sinulla ole sitä oikeutta, kuten mm. Yahoo ja Microsoft jo tekivät, silloin sinulle jää vain kasa hyödyttömiä tiedostoja, joita et voi soittaa. Eli rahasi menivät kankkulan kaivoon...

En hyväksy tuollaista täydellistä Isoveli Päättää -kontrollia, enkä siksi osta DRM-suojattua musiikkia. Enkä suosittele sitä muillekaan, jos elättelette toiveita kuunnella ostamaanne musaa vielä vaikkapa 10 vuodenkin päästä.
Fudo
Huono 4
Nokian CWM on kymmenenkin vuoden päästä pystyssä ;)
sen verran vakuuttavat kumppanit
Huono 2
Nokian musiikkikauppa on vaan tähän asti ollut drm suojattu torso susi ja tuskin siitä parantunut, kun microsoft on suojausten takana.

nyt oli tullu joku ohjelma millä sitä käytetään. itunes-kopio, mut nokia-luureille.
phoebe
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.