Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Apple on yhä toisen kosketuksen edellä

Nokia lähtee kisaan yhdellä kosketuksella

Uutta puhelinta pääsee soittelemaan plektralla ennen joulua.

3.10.2008 08:42 Nokian kauan odotettu kosketusnäyttöinen kuluttajamarkkinoille suunnatulla puhelimella on runsaasti kilpailua. Applen iPhonen saavuttama etumatka koskettelussa näyttää kestävän vielä pitkään.

Applen lisäksi kosketusnäyttöisiä puhelimia ovat tuoneet markkinoille LG, Samsung ja HTC. RIM valmistautuu tuomaan markkinoille Verizon-operaattorin kautta oman Storm-laitteensa. Unohtaa ei sovi myöskään T-Mobilen markkinoille tuomaa HTC:n valmistamaa Android-puhelinta ja siihen kytkettyä Amazonin musiikkikauppaa.

Lisäksi markkinoilla on ollut monia Windows–pohjaisia kämmenlaitteita, joissa on sekä puhelin että kosketusnäyttö.

Tähän mennessä Apple on ainoana pystynyt tuomaan markkinoille kosketustekniikkaa, joka on ihastuttanut ja koukuttanut käyttäjiä. Kahden sormen kosketusta tukevan tekniikan intuitiivisuus on saanut käyttäjät helposti sietämään iPhonessa löytyviä puutteita.

Nokialla on kokemusta
koskettelusta

Nokia ei suinkaan ole uusi tulokas kosketusnäyttöisten puhelinten markkinoille. Sillä on ollut ainakin Kiinan markkinoilla kynäkäyttöinen, suhteellisen pieninäyttöinen puhelin. Mobitv:n kokeilut ja sisäänajo tehtiin suurimmaksi osaksi Nokia 7700 -puhelimella, jossa oli laajakuvakosketusnäyttö. Dvb-h-vastaanotin oli laitteessa rakennettu erilliseen takakanteen.

Nokia S60 -ohjelmistoja vetävä Lee Williams sanoi alkukesällä S60 Summitissa, ettei kosketusnäytön teknologia sinänsä ole haasteellista vaan se, miten tuolle tekniikalle voidaan rakentaa käyttäjälle intuitiivisia käyttötapoja. Hänen mukaansa käyttötapojen toteuttaminen laitteeseen on vain kovaa koodaamista.

Williams myös korosti sitä, että Symbian-S60 –ympäristössä kosketustekniikka on ajateltava alustalta lähtien ja niin laajasti, että se voidaan tuodaan kaikkiin saman ohjelmistoalustan laitteisiin ja sovelluksiin. Tämä tuo suunnitteluun monipuolisuutta ja hitautta.

5800 Xpress Music -laitteessa yhden kosketuksen näyttöön on kehitetty käyttötapoja, jotka vastaavat Williamsin määrityksiä. Pudotusvalikkoina toimivat media- ja henkilöpalkki ovat selkeästi sellaisia ratkaisuja, joiden voi nähdä toimivan monissa eri puhelinmalleissa ja erilaisissa käyttötarkoituksissa.

Plektralla
näppäillen

Nokia ei tuonut kosketustekniikoihin mitään hätkähdyttävää uutta, pikemminkin siihen on rakennettu tuki vanhoille, totutuille toimintatavoille. Näyttö tukee tuttua puhelinnäppäimistöä, qwerty-näppäimistöä ja kynäkosketusta. Uutuushäivähdys on, että se tukee kitaransoitosta tuttua plektraa.

Nokian Lontoon ja Singaporen julkistuksessa pääpaino näytti kuitenkin olevan musiikkipalvelulla. Tämäkin viittaa siihen, että uusi laite ei yritä haastaa iPhonea kosketustekniikassa vaan lähtee markkinataistoon suoraan sisällön ja sen helppokäyttöisyyden voimalla.

Ratkaisu olisi todella luonnollinen, jos Nokia olisi saanut Comes with Music -palvelunsa laajaan iskuun ennen joulumarkkinoita. Nythän vain britit pääsevät testaamaan täysveristä mobiilimusiikkipalvelua ennen joulua. Britanniassa palvelun on määrä avautua 16. lokakuuta.

Ainakin konseptitasolla Nokia pystyy heittämään vahvan haasteen Applen iTunes-palvelulle. Kappaleiden lataaminen ilmaiseksi houkuttelee selvästi käyttäjiä, jotka maksavat operaattorille datayhteyksien rajattomasta käyttöoikeudesta. Mikäli musiikin lataaminen todella sujuu helposti, siitä tulee tapa, joka rikastuttaa levy-yhtiötä vielä monta vuotta ilmaisen latausvuoden päätyttyä.

Lukijat kommentoivat:

– Käyttöjärjestelmä päivittää ruutua huomattavasti hitaammin ruudulle verrattuna iPhoneen, lisäksi sovellusten käynnistymistä joutuu odottelemaan.

–  Joten saattaa olla että harjoitusversiona ihan hyvä, mutta ei millään tavoin ole vielä aiheuttanut samanlaista wow-efektiä kuin mitä iPhone edelleen.

– Mielestäni Nokialta oiva veto sijoittaa puhelin edullisempaan hintaryhmään, koska on turha kilpailla iPhonen kanssa tässä vaiheessa. Tekniikasta päätellen 5800:ssa on katteet kohdallaan, eli luultavasti hetken päästä puhelinta saa jo huomattavasti kilpailijoita edullisemmin.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (46)

Huono 0
+ toimiva 3G
+ pystyy lähettämään MMS-viestejä!!
+ ei i-crab vendorlukkoa
hype the i-crap
- eipä nokiallakaan kaikki 3G:t ole toimineet
- kuka lähettää mms-viestejä?-o
+ vendor-lukot haisee
- käyttöliittymät todnäk täyttä tuubaa, kuten laitteen nimikin kertoo
jiki
- kosketusnäyttö, eli "se juttu" toimii nyt ilmestyneistä laitetta esittelevistä videoista päätellen erittäin huonosti. Näyttöä pitää tökkiä voimalla ja useita kertoja.
- ei iPhone SDK:hon ja appstoreen verrattavaa palvelua, ei kuluttajille, eikä kehittäjille.
- käyttöjärjestelmä päivittää ruutua huomattavasti hitaammin ruudulle verrattuna iPhoneen, lisäksi sovellusten käynnistymistä joutuu odottelemaan.

Joten saattaa olla että harjoitusversiona ihan hyvä, mutta ei millään tavoin ole vielä aiheuttanut samanlaista wow-efektiä kuin mitä iPhone edelleen.
iIro
+ 640x360 resoluutionen näyttö
+ 3.2 megapixelin kamera
+ Videon tallennusmahdollisuus
+ Kevyt, paino vain 109g
+ Videopuhelu mahdollisuus
+ Saatavilla seuraavissa väreissä:
punainen, sininen, musta
No hype, just facts
näyttö jo pelkästään ratkaisee nettikäytettävyyden uusiin sfääreihin verrattuna iphooniin
onpas hyvä reso
Aivan sama kunhan sillä pystyy puhumaan eikä ole pakkolukittuna mihinkään sopimuksiin.
rape
Ratkaisu olisi todella luonnollinen, jos Nokia olisi saanut Comes with Music -palvelunsa laajaan iskuun ennen joulumarkkinoita. Nythän vain britit pääsevät testaamaan täysveristä mobiilimusiikkipalvelua ennen joulua. Britanniassa palvelun on määrä avautua 16. lokakuuta.

No eipä ole 5800 myöskään mukana joulumarkkinoilla Euroopassa ja tätä ehtivät jo analyytikot ihmettelemään. Nokia missaa nyt jo toisen joulusesongin kosketusnäyttöpuhelimellaan. Kun ominaisuudetkin ovat varsin vaatimattomia täytyy tosissaan kysyä tämänkö tekemiseen todella meni 18 kuukautta?
TimoH
"ei iPhone SDK:hon ja appstoreen verrattavaa palvelua, ei kuluttajille, eikä kehittäjille."

Totta. S60 SDK:t ovat aina olleet täysin rajoittamattomia, eikä Nokia ole rajoittanut mitä ohjelmia tehdään, toisin kuin Apple.
S60
näyttö jo pelkästään ratkaisee nettikäytettävyyden uusiin sfääreihin verrattuna iphooniin

Siinä taas yksi insinööri jolla ei ole hajuakaan mitä käytettävyys edes tarkoittaa.
JoeBob
S60 SDK:t ovat aina olleet täysin rajoittamattomia, eikä Nokia ole rajoittanut mitä ohjelmia tehdään, toisin kuin Apple.

Juu, ja Nokian kehitystyökalusetti S60:lle maksaa vaivaiset 2.400 euroa. iPhonen SDK on edelleen maksuton.
TimoH
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.