3G leviää nopeasti 900 MHz:n kaistalla

Ministeri Mauri Pekkarinen soitti ensimmäisen videopuhelun maailman ensimmäisessä kaupallisessa umts900-verkossa viime vuoden marraskuussa.
Kuva: Timo Poropudas
6.10.2008 14:50 Gsm-verkkojen käytössä olleen 900 megahertsin kaistan vapauttaminen 3G-verkoille on nopeuttanut verkkojen rakentamista Suomessa. Elisa ilmoittaa vievänsä 3G-palvelun loppuvuonna 79 paikkakakunnalle. Niistä noin puolet toteutetaan umts900-teknologialla.
Vuoden 2008 lopussa Elisan 3G-verkko kattaa 270 paikkakuntaa ja yli 80 prosenttia suomalaisista.
Vuoden loppuun mennessä Elisan 3G-verkosta valtaosa pystyy siirtämään dataa viisi megabittiä sekunnissa.
– Tulevina vuosina nopeudet tulevat edelleen moninkertaistumaan. Myös päätelaitteet kehittyvät, esimerkiksi Elisan tulevissa miniläppäreissä on jo sisäänrakennettu 3G ja kaikki uudet 3G-puhelimet tukevat umts900-teknologiaa, sanoo Elisan tuotejohtaja Panu Lehti.
Elisan tiedotteen mukaan pakettihinnoittelu on mahdollistanut 3G-markkinan nopean kasvun Suomessa. Käyttäjiä on jo yli 1,5 miljoonaa.
Elisa kannattaa hallituksen syyskuista lakiesitystä, jossa ehdotetaan matkapuhelinliittymien kytkykaupan vakinaistamista.
Elisan 3G kuuluu näillä paikkakunnilla tänä vuonna:
Alajärvi, Elimäki, Enontekiö, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Hartola, Hauho, Hirvensalmi, Ii, Inari, Isojoki, Isokyrö, Jokioinen, Joroinen, Juupajoki, Kaavi, Kalvola, Karijoki, Karjaa, Karkkila, Kaskinen, Kaustinen, Kerimäki, Kinnula, Kittilä, Kivijärvi, Kolari, Kristiinankaupunki, Kuhmalahti, Kylmäkoski, Kyyjärvi, Kälviä, Kärkölä, Leivonmäki, Liperi, Luhanka, Luumäki, Maaninka, Multia, Mäntyharju, Nakkila, Nastola, Nummi-Pusula, Paltamo, Parikkala, Pedersöre, Pello, Petäjävesi, Pielavesi, Polvijärvi, Pudasjarvi, Punkaharju, Puolanka, Puumala, Pyhtää, Pylkönmäki, Rantasalmi, Ranua, Renko, Ristijärvi, Ruotsinpyhtää, Ruovesi, Salla, Sonkajärvi, Sulkava, Suonenjoki, Sysmä, Taipalsaari, Tammisaari, Tervola, Teuva, Toivakka, Uurainen, Vesilahti, Vimpeli, Virolahti, Ypäjä ja Ähtäri.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Pikagoogletuksella löytyi kaksi 900 MHz tukevaa mokkulaa, Huawei E169 ja A-link 3GU.
Ainakin Nokia 6220, 6210, N96, N78, 5320, E71, E66, N85, N79, 5800.
Sony-Ericsson X1. Eiköhän niitä muiltakin valmistajilta, mutta nämä ainakin.
En tiedä paljonko teillä on, itselläni on kolmas UMTS900-päätelaite menossa, tällä hetkellä omistan kaksi, älypuhelimen ja nettitikun.
Global mobile Suppliers Associationin raporttien mukaan markkinoilla tai julkistettuna on useita kymmeniä UMTS900-päätelaitteita maailman johtavilta valmistajilta sisältäen puhelimia, USB-modeemeja ja datakortteja.
Halvin UMTS900-puhelin on tällä hetkellä Nokia 3120 classic, edullisimmillaan noin 120 euroa. Kannattaa tosin varmistaa, että saa oikean UMTS900/2100 -version, nimittäin jostain käsittämättömästä syystä myynti aloitettiin Suomessa UMTS850/2100 -versiolla.
P. Lehti toki liioittelee, esimerkiksi Samsung ja LG ovat vielä pihalla kuin lumiukot, tosin taisi Samsungillakin jo joku UMTS900-malli olla.