Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kannettavalla kevytlaitteistolla

HIIT pääsee tutkimaan mobiilikäyttäjän ilmeitä

Kännykkään kiinnitettävät kamerat kuvaavat käyttäjän kasvoja.
Kuva: HIIT

19.11.2008 09:19 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT on julkistanut kannettavan laitteiston, jolla voidaan tutkia kännyköiden, muiden mobiililaitteiden ja mobiilipalveluiden käytettävyyttä.

HIIT kertoo, että uusi laitteisto koostuu alle kilon painoisesta, tutkittavan käyttäjän päälle puettavasta vyöstä sekä useista käyttäjää ja hänen kännykänkäyttöään kuvaavista pienistä kameroista.

Nyt julkistettu laitteisto on aikaisempia selvästi kevyempi, kestävämpi, monipuolisempi ja pitkäkäyttöisempi, HIIT huomauttaa.

Tutkimuslaitoksen mukaan mobiilipalveluiden käytettävyystestauksella kenttäolosuhteissa nähdään, miten käyttäjä on tekemisissä ympäristönsä kanssa. Samalla nähdään myös käyttäjän ilmeet, esimerkiksi epäröinti kännykkää käytettäessä.

Saatu tieto on laajempaa kuin tutkimuksissa, jotka perustuvat haastatteluihin tai näppäinpainallusten seuraamiseen.

Laitteisto antaa myös mahdollisuuden yhdistää tutkimuksiin langattomasti lähetettyä kuvaa kokeenjohtajan kantamasta ja ympäristöön sijoitetusta kamerasta.

Tutkimusta on rahoittanut Emil Aaltosen Säätiö ja EU:n FP6-projekti PASION.

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT tutkii tulevaisuuden tietotekniikkaa. HIIT on Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.