Taistelu hidastuvilla kännykkämarkkinoilla kiihtyy

Matkapuhelinmarkkinoita hallitseva Nokia tuntee nahoissaan markkinoiden hitaan kasvun.
Kuva: Lehtikuva
25.11.2008 10:09 Tutkimusyhtiö Gartner ennakoi matkapuhelinmarkkinoiden kasvun hidastuvan kahdeksaan prosenttiin. Markkinajohtaja Nokian markkinaosuus putosi heinä–syyskuussa 38,2 prosenttiin. Gartner ennakoi Nokian kääntävän osuustaiston taas voitolliseksi vuoden lopulla.
Talouden laskukausi tuntuu maailman kännykkämarkkinoilla. Tutkimusyhtiö Gartnerin laskelmien mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä maailmassa myytiin 309 miljoonaa kännykkää. Se on kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi aiemmin. Kasvu on hidastunut alle puoleen vuotta aiemmasta.
Ensi vuonna kasvu hidastuu edelleen. Gartnerin mukaan talouden kasvun hidastuminen ja kuluttajien varojen väheneminen vaikuttaa kysynnän hiipumiseen.
Gartner ennakoi, että ensi vuonna kännykkäkauppa laskee ”alhaisin yksinumeroisin” prosenttiluvuin.
Joulu tulee
Nokiallekin
Matkapuhelinmarkkinoita hallitseva Nokia tuntee nahoissaan markkinoiden hitaan kasvun. Vuoden kolmannella neljänneksellä yhtiö myi lähes 118 miljoonaa kännykkää, mikä on vain viisi prosenttia enemmän kuin vuosi aiemmin. Kuuden viime vuoden aikana yhtiön matkapuhelin myynnin kasvu ei ole ollut näin hidasta.
Gartnerin mukaan Nokian markkinaosuus putosi 38,2 prosenttiin vuoden kolmannella neljänneksellä. Edellisellä neljänneksellä Nokian markkinaosuus oli Gartnerin lukujen mukaan 39,5 prosenttia. Nokian on kuitenkin voittanut osuutta vuotta aiemmasta, sillä viime vuoden vastaavalla neljänneksellä Nokian markkinaosuus oli 37,8 prosenttia.
Vaikka Nokian markkinaosuus maailman matkapuhelinmarkkinoilla hieman putosikin alkusyksyllä edellisestä neljänneksestä, yhtiö hallitsee markkinoita edelleen suvereenisti. Gartner myös uskoo, että Nokian markkinaosuus paranee vuoden viimeisellä neljänneksellä uusien puhelinmallien sekä joulumyynnin vuoksi.
Samsung
kirii
Markkinakakkosen, korealaisen Samsungin markkinaosuus oli 17,1 prosenttia. Samsung sai kuitenkin kirittyä osuutta, sillä edellisellä neljänneksellä osuus oli 15,2 prosenttia. Vuotta aiemmasta Samsungin markkinaosuus on kasvanut lähes kolme prosenttiyksikköä.
Gartnerin tutkimusjohtajan Carolina Milanesin mukaan Samsung on onnistunut valloittamaan markkinoita muun muassa kosketusnäytöllisillä puhelimillaan, Tocolla ja Omnialla. Milanesin mielestä Samsung on erittäin hyvissä asemissa loppuvuotta ajatellen.
– Vaikka korkean hintaluokan puhelimet ovat erittäin kovan paineen alla, Samsungin etu on, että sen tuotteet näyttävän tarjoavan paremmin vastinetta rahalle kuin yhtiön kilpailijoiden tuotteet, Milanesi pohtii tiedotteessa.
Kolmossijasta käydään
hurjaa taistoa
Kisa markkinakolmosen asemasta käy kuumana. Amerikkalainen Motorola on vuodessa menettänyt selvän kolmossijansa. Motorolan markkinaosuus oli Gartnerin laskelmien mukaan kahdeksan prosenttia heinä–syyskuussa, kun se vuosi aiemmin oli 13 prosenttia.
Ohi on ajanut japanilais-ruotsalainen Sony Ericsson, jonka markkinaosuus oli 8,1 prosenttia. Tosin Sony Ericssonin markkinaosuus on kutistunut viime vuoden kolmannesta neljänneksestä 0,6 prosenttiyksikköä.
Korealainen LG hengittää jo tiukasti Motorolan ja Sony Ericssonin niskaan. Vuoden kolmannella neljänneksellä LG:n markkinaosuus jäi vielä kaksikosta, mutta oli 7,8 prosenttia. Viime vuoden vertailukaudesta osuus on kasvanut 0,8 prosenttiyksikköä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
Ja höpö höpö. Siinä taitaa taas olla yksi iPhone fani levittämässä perätöntä tietoa.
"Mistä löytyy se raflaava malli, joka haukkaisi leijonanosan joulukaupasta? Edellisinä vuosina sellaisia on ollut, mutta nyt..."
Kosketusnäytöllinen Nokia 5800 XPressMusic on takuuvarma myyntihitti ja sen pitäisi tulla myyntiin juuri joulumarkkinoille.