Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Milanesi uumoilee sovelluskauppaa

Julkaiseeko Nokia yllätystuotteita Barcelonassa?

Analyytikko Carolina Milanesi toivoo lisää kosketusnäyttöisiä sovelluksia.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

28.11.2008 09:09 Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mobiilialan analyytikko Carolina Milanesi odottaa Nokian julkistavan ensi viikon tilaisuudessa Barcelonassa pari uutta päätelaitetta.

Nokia järjestää tiistaina ja keskiviikkona tilaisuuden medialle ja yrityksille.

– Toivoisin jotain uutta tuotetta N-sarjaan, joka vie sitä poispäin N95:stä, ehkä uudenmallista rakennetta, Carolina Milanesi sanoo.

– Ja ehdottomasti laitetta, jossa laite on muotoiltu niin, että sillä on helppoa käyttää erilaisia palveluita.

Milanesi arvioi, että Nokia rummuttaa ensi viikon tapahtumassa varsinkin mobiilipalveluita ja -sovelluksia. Hän ei usko, että luvassa on varsinaisesti mitään uutta, vaan ehkä kehittyneempiä versioita nykyisistä palveluista ja matkapuhelimeen ladattavista sovelluksista, esimerkiksi kosketusnäytöllä käytettäväksi sovitettuja versioita.

– On mielenkiintoista nähdä, tuleeko yhtiöltä jotain uutta sovelluksiin liittyvää. Esimerkiksi sovellusten verkkokauppa Applen tapaan.

Milanesin mukaan Nokialla on palveluissaan selkeä etu muihin neljään suurimpaan matkapuhelinvalmistajaan verrattuna. Internetin tulo matkapuhelimeen on Milanesin mielestä jopa tärkeämpi tekijä markkinoilla kuin lisävimpaimet. Teknologiapuolella ei lähiaikoina ole luvassa uutuuksia, vaikka puhelimissa ollaan siirtymässä perus-3G:tä nopeampiin hsdpa-yhteyksiin, ja parin kolmen vuoden päästä LTE-yhteyksiin.

– Toki yhtiö voisi lisätä kahdeksan tai kymmenen kymmenen megapikselin kameroita, mutta haluavatko kuluttajat niitä, Milanesi kysyy ja vastaa kieltävästi.

– Kuluttajat ovat jääneet koukkuun internetiin, myös matkapuhelimissa. Monet käyttäjät ovat Nokialle hyvin uskollisia, ja haluavat mieluummin ostaa Nokian internet-puhelimen kuin esimerkiksi iPhonen.

Milanesi ei näe iPhonea tai Googlen käyttöjärjestelmällä varustettua G1-puhelinta uhkana Nokialle. IPhone menestyy kyllä kalliiden puhelinten sarjassa, mutta Apple ei tule koskaan valtaamaan massamarkkinoita. Nokian on toki otettava kilpailijoista oppia.

Sen sijaan Samsungia Nokian täytyy pitää silmällä. Korealainen matkapuhelinvalmistaja on kivunnut Yhdysvalloissa markkinaykköseksi, ja on Euroopassa markkinaosuudessa hyvin vahva kakkonen.

– Heidän brändinsä ei ole vielä Nokian veroinen, mutta se lähenee. Teknisesti Samsung on edellä Nokiaa, Milanesi sanoo.

Pääomamarkkinapäivä 
jo torstaina

Samsung laajentaa koko ajan laitevalikoimaa, ja on myös hyvä markkinoilla, joissa operaattoreilla on keskeinen osuus.

Nokia taas on vahvoilla esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa. Nokian valtteina Milanesi pitää palveluita sekä massatuotantoa, joka tuo kustannusetuja, ja lisäksi tehokasta myynti- ja jakeluverkostoa.

Ensi viikon torstaina Nokia järjestää New Yorkissa sijoittajille suunnatun pääomamarkkinapäivän. Milanesin arvion mukaan luvassa on tuskin yllätyksiä. Nokia antoi jo tulosvaroituksen pari viikkoa sitten.

– Kaikki puhuvat jo vuodesta 2009, ja odottavat, millaiseksi talouden tilanne kääntyy, ja kuinka kauan se kestää. On vaikeaa nähdä, millaisia lähivuodet tulevat olemaan, Milanesi sanoo.

Hän uskoo, että matkapuhelinalalla nähdään lisää konsolidaatiota ja kovaa kilpailua. Esimerkiksi Motorola on vetäytynyt joiltakin markkinoilta, koska se ei pysty kilpailemaan niillä.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (23)

Huono 0
Analyytikko sanoo: "Apple ei tule koskaan valtaamaan massamarkkinoita".

Väärin. Tässä tulee käymään aivan samoin kuin iPodien kanssa. Kahden vuoden päästä analyytikkokin havahtuu.
Automaattinen tietojenkäsittelijä
iPodien markkina-alueella ihmisillä on rahaa maksaa niistä. Kännykkämarkkinoilla vain muutamassa maassa euroopan ja amerikan lisäksi on varaa maksaa Applen ylihintaisesta iCrapista. Se niistä massamarkkinoista.
Älä viitsi jauhaa iskeidaa
iPodien markkina-alueella ihmisillä on rahaa maksaa niistä. Kännykkämarkkinoilla vain muutamassa maassa euroopan ja amerikan lisäksi on varaa maksaa Applen ylihintaisesta iCrapista. Se niistä massamarkkinoista.

Juuri niissä köyhemmissä maissa näitä tuotteita ostetaankin. Vaurauden tunne hankitaan kuluttamalla vähäiset pennoset esim. iPhoneen.
Automaattinen tietojenkäsittelijä
Juu, varmaan Intiassa muutama tuhat tai kymmenen tuhatta iskeidaa myydäänkin ja samaan aikaan Nokia myy muutaman kymmenen miljoonaa 1110:iä. Kumpi on sun mielestä massamarkkina ?

Mut ihan oikeesti fakta on se, että ei se maaseudulla asuva Intialainen tai Kiinalainen ikinä saa kasaan >500€ puhelimeen. Se on sen monen vuoden palkka
Varmasti juu joku ostaa
iPodien markkina-alueella ihmisillä on rahaa maksaa niistä. Kännykkämarkkinoilla vain muutamassa maassa euroopan ja amerikan lisäksi on varaa maksaa Applen ylihintaisesta iCrapista. Se niistä massamarkkinoista.

Juuri niissä köyhemmissä maissa näitä tuotteita ostetaankin. Vaurauden tunne hankitaan kuluttamalla vähäiset pennoset esim. iPhoneen.

Onnneksi tuo ei ole vielä ainakaan Intiassa tapahtunut..
Ei Applen työntekijä
Ei meidän tarvitsekaan puhua nykyisestä iPhonesta ja vertaillla sitä Nokian mopomallien myyntiin. Nimittäin mikäli vanhat merkkit pitävät paikkansa, kahden vuoden päästä katukuvassa vilisee Applen 100€ pikkupuhelimia. Toistan itseäni: iPhonelle käy samoin kuin iPodille.
Automaattinen tietojenkäsittelijä
Nokian menestys pohjautuu 90-luvun innovaatioihin. Suuret tuotekehityspanostukset tämän jälkeen ovat luoneet ainoastaan pienen markkinan. Nyt kun markkina rupeaa avautumaan (pyörimään volyymilla) tulevat muut ja juoksevat molemmilta puolin ohi.

Ei näytä Nokian tulevaisuus viiden vuoden horisontissa kovin hyvälle. Jotta homma olisi tarpeeksi vaikeata, niin internet yhtiöksi siirtymisen jälkeen kilpailijaksi tuli myös Google.
pohdintaa
Juuri niissä köyhemmissä maissa näitä tuotteita ostetaankin. Vaurauden tunne hankitaan kuluttamalla vähäiset pennoset esim. iPhoneen.

No eipä järin näytetty ostavan rikkaissa eikä köyhissä ainakaan tällä kvartaalilla. Ja tuo "Juuri niissä..." on täyttä puppua. Kyllä tällä hetkelle apple myy tuotteitaan "juuri niille" joilla on rahaa, eikä niille joilta kuluu siihen kaikki säästöt.

Ja en edes käsitä miksi kaikki kuvittelevat applen haluavan massa markkinoille. Jos yritys tekee suurimmat tulonsa myymällä palveluita, niin miksi se edes haluaisi siirtyä sieltä takaisin myymään rautaa? Jos on yhtään seurannut trendejä, huomaa että tuo raudan myyminen on 90-luvun tapa tehdä rahaa. Ja jos mikä on varmaa, niin se, ettei köyhemmissä maissa makseta palveluista, vaan laitteesta jolla voi soittaa!
Applen markkinat != Nokian markkinat
Siis mitä ihmettä? Matkapuhelinmarkkinat ovat olleet kasvava bisnes jo 5110:sta lähtien. Kun Nokia myy jo nyt yli miljoona puhelinta päivässä, niin minkälaisia lukuja tarvitaan että voidaan mielestäsi puhua volyymeistä?

Nokian valttikortit ovat tällä hetkellä noin 40% markkinaosuus ja huippuun viritetty tuotantokoneisto. Älypuhelimien lisäksi Nokia tekee hyvää tulosta halvoilla malleilla jotka on suunnattu köyhempiin maihin. Se edellyttää nimenomaan sitä, että yksittäisen puhelimen tuotantokustannukset on saatu alas. Nokia hyödyntää jatkuvasti nimenomaan volyymin tuomia etuja.

Nokian tulevaisuudesta mainittakoon se, että se on siirtymässä palvelubisnekseen ja pyrkii laajentumaan myös matkapuhelinvalmistuksen ulkopuolelle. Näistä hyvinä esimerkkeinä on Ovi ja juuri julkaistu Z-Wave kodinohjauskeskus.
Naranek

Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Nortel vähentää liki 3 000 työpaikkaa

08.02.2007 Cisco Systemsin vahva myynti- ja tuloskehitys nosti teknoja liki prosentin ylöspäin. Nasdaq lähestyi kuuden vuoden huippulukemiaan keskiviikkona Ciscon kurssin kohotessa 3,0 prosenttia.

Kolme vuotta sitten

Avaruussukkula pärjää yhden megatavun muistilla

08.02.2009 NASA:n avaruussukkulan IBM AP-101S -päätietokoneella on ikää yli 20 vuotta. Muistia se käyttää vain megatavun verran.

.