Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli kymmenen miljoonaa uutta liittymää kuukaudessa

Matkapuhelinmarkkinat kasvavat Intiassa lamasta huolimatta

Intialaiset ostavat matkapuhelimia lamasta huolimatta.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

1.12.2008 07:01 Intialaiset pitävät matkapuhelinta niin välttämättömänä, että liittymien määrä kasvaa lamasta huolimatta.

Intiassa rekisteröitiin 10,4 miljoonaa uutta matkapuhelinliittymää lokakuussa. Edellisessä kuussa uusia liittymiä kirjattiin vain 10,1 miljoonaa, elokuussa ja heinäkuussa 9,1 miljoonaa kummassakin.

Lokakuun lopussa liittymiä oli yhteensä 325 miljoonaa, Intian teleregulaattori TRAI kertoo.

- Intialaiset näkevät matkapuhelimen välttämättömyytenä, ja siksi liittymien määrä kasvaa kriisinkin aikana, Ashul Gupta Gartner-tutkimusyhtiöstä kertoo PC Worldille.

Operaattorit kampanjoivat voimakkaasti saadakseen uusia asiakkaita. Heidän tarkoituksenaan on saada niin paljon asiakkaita kuin voivat, ennen kuin uudet lisenssinhaltijat aloittavat toiminnan ensi vuonna.

Operaattorit pyrkivät myös haja-asutusalueiden markkinoille, kyliin ja pieniin kaupunkeihin, Gupta totesi.

Samaan aikaan keskimääräinen tulo (arpu) liittymää kohti laskee. Intialaiset eivät myöskään vaihda enää niin innokkaasti kalliimpiin matkapuhelinmalleihin.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.