Vanjoki puolustaa Nokian uusinta
2.12.2008 15:13 Barcelona – Nokian varatoimitusjohtaja Anssi Vanjoki uskoo, että nyt on oikea aika tuoda uusi älypuhelin markkinoille, vaikka ajat ovat ankeat.
– Tämä on oikea aika tuoda uusi älypuhelin markkinoille.
Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoki kommentoi yhtiön tänään Nokia World -tapahtumassa Barcelonassa julkaisemaa uutta N97-älypuhelinta.
Vanjoki puolustaa lähes tuhat euroa maksavan N97:n julkistamista, vaikka talouden näkymät ovat ankeat.
Vanjoen muukaan huippumalleja haluaa noin 200–300 miljoonan edelläkävijän joukko ympäri maailmaa huonosta taloustilanteesta huolimatta.
– He päättävät uusien tuotteiden menestyksestä muiden puolesta.
Laite kilpailee useilla markkinoilla operaattorien tuista, muun muassa suosittujen mikro-pc -laitteiden kanssa. Vanjoen mukaan älypuhelimien etuna kuitenkin on, että ne on suunniteltu paremmin jatkuvaa internet-yhteyttä varten kuin pienet pc-laitteet.
Vaikeuksia
älypuhelimissa
Älypuhelimissa Nokian markkinaosuus laski viime vuoden heinä–syyskuun yli 50 prosentista tänä vuonna 35 prosenttiin.
Nokian myynti Pohjois-Amerikassa laski samana aikana lähes 17 prosenttia viime vuodesta. Pohjois-Amerikassa markkinajohtajaksi nousi Samsung ohi Motorolan.
Markkinoille on tullut myös uusia pelureita, kuten esimerkiksi Applen iPhone ja Googlen käyttöjärjestelmällä varustettu HTC:n G1, jota myy teleoperaattori T-Mobile.
– Erilaisia yrittäjiä on riittänyt vuositolkulla, olemme ainoa, joka on pitänyt asemansa, Vanjoki sanoi.
Pohjois-Amerikan operaattoririippuvaisilla markkinoilla on hänenkin mukaansa paljon parannettavaa. Operaattorien kanssa käydään keskusteluja N97:n julkaisemisesta.
– Mitä enemmän siellä mennään älypuhelimiin, sitä parempi meille, Vanjoki arvioi.
Vanjoen mukaan matkapuhelinmalliston uusiminen on jatkuvaa, ja Nokia tuo uusia ominaisuuksia sitä mukaa kuin yhtiö arvelee käyttäjien olevan niitä valmiita omaksumaan.
Äly valuu myös
kehittyville markkinoille
Nokian ennusteiden mukaan maailmassa on yli neljä miljardia matkapuhelimen käyttäjää vuoden 2010 alussa. Peruspuhelimetkin tarjoavat Vanjoen mukaan Nokialle siis vielä paljon kasvuvaraa.
Kehittyvien markkinoiden kannalta on tärkeää matkapuhelimien valmistuskustannusten pitäminen alhaalla ja ominaisuuksien valuttaminen alaspäin mallistossa.
– Se on meille julman suuri mahdollisuus kehittyvillä markkinoilla.
Vanjoen mukaan Nokian laitteet ja palvelut muovaavat internetiä.
– Käyttö ei ole enää ajasta ja paikasta riippumatonta, kuten aiemmin mainostimme, vaan nimenomaan paikkaan ja aikaan sidottua, Vanjoki sanoi.
Tulevien palveluiden toimintaan tulevat vaikuttamaan esimerkiksi aika, käyttäjän sijainti, linkit tietolähteisiin ja käyttäjän verkkoyhteisöihin.
– Ne tulevat muuttamaan käyttäytymistä. Silloin emme puhu mistään second lifestä verkossa, vaan yhdistämme nettiyhteydet siihen tapaan, joilla toimimme todellisessa elämässä.
Vaikka uudet palvelut liittävät Nokian laitteet ja palvelut tiukasti yhteen, Nokia ei aio sitoa kaikkia Ovi-palveluunsa.
– Emme usko, että voimme tehdä kaikille ihmisille kaikkea, Vanjoki totesi.
– Se on saatava Nokian dna:han.
Vanjoen mukaan Symbianin muuttamisesta avoimeksi koodiksi tähdättiin juuri siihen, että riippumattomat kehittäjät voivat tehdä uusia sovelluksia ja luoda esimerkiksi yhteyksiä muihin verkkopalveluihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
hyvä niin ja toivotaan että homma toimii.
Ja mihin faktaan tämä väite perustuu, "pienet" pc-laitteet, kun on suunniteltu nimeomaan nettikäyttöä varten ja oleellisin asia on se ruudun koko jossa informaatiota katsellaan ja käsitellään ja siinä kohtaa ei ole epäselvää kumpi jää hopealle ...
En jaksa lainkaan tälläistä k*setusta. Hyllyyn jää.
..aika hankalaa sellaista on sanoa kun se ei ole.. Toki NOS voi vaihtua alta esim BSD:hen, Foundation pistää Symbian+S60 yhdistelmän uusiksi ja Qt libit tuovat paljon uutta. Mutta valitettavasti linux
En jaksa lainkaan tälläistä k*setusta. Hyllyyn jää.
Tuohan on normaalia maailmalla. Omenaluurinkin piti maksaa 3G:nä enintään 199$ mutta käyppä hakemassa sillä hinnalla se jostain niin et saa. Odota vuoden verran niin saatat saada tuohon 550-650€ hintaan N97 luurin.