Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Apple ja RIM kirivät

Nokian älypuhelinmyynti notkahti

N97 on toinen Nokian syksyllä julkaisemista kosketusnäyttöpuhelimista. Sen odotetaan tulevan myyntiin ensi vuoden keväällä.
Kuva: Nokia

4.12.2008 12:35 Markkinajohtaja Nokialla on yhä vaikeuksia pysyä älypuhelinmarkkinoiden tahdissa. Gartner sanoo Nokian markkinaosuuden tippuneen vuodessa yli kuudella prosenttiyksiköllä.

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia myi heinä–syyskuussa reilut kolme prosenttia vähemmän älypuhelimia kuin vuotta aiemmin, markkinatutkimusyhtiö Gartner sanoo.

Kappalemäärillä mitattuna Nokia myi kuitenkin vain 492 000 älypuhelinta vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.

Yhtiö säilyttikin helposti asemansa markkinoiden ylivoimaisena ykkösenä 42 prosentin osuudella.
Nokia ei kuitenkaan pysynyt yli kymmeneksellä paisuneiden älypuhelinmarkkinoiden tahdissa.

Vuoden aikana yhtiö on menettänyt markkinaosuudestaan yli kuusi prosenttiyksikköä.

Kosketusnäytöt
kirvelevät

Gartner selittää Nokian rämpimistä puuttuvilla kosketusnäyttömalleilla.   

Nokian kompuroinnista on hyötynyt etenkin iPhone-kosketusnäyttöpuhelimesta tunnettu Apple.

Gartnerin mukaan Apple on markkinoiden kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja liki 13 prosentin osuudella.

Nokia on julkaissut tänä syksynä kaksi kosketusnäytöllä varustettua puhelinmallia: halvemman hintaluokan 5800 XpressMusic -puhelimen sekä N-sarjan uuden lippulaivamallin N97:n.

Symbian ottaa
osumaa

Älypuhelinten käyttöjärjestelmissä Nokian asema on horjunut vieläkin enemmän.

Gartnerin mukaan Nokian tukeman Symbian-käyttöjärjestelmän osuus heinä–syyskuussa myydyissä älypuhelimissa tippui 12 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

49,8 prosentin markkinaosuutta hallitseva Symbian on kuitenkin edelleen älypuhelinmarkkinoiden suosituin käyttöjärjestelmä.


Nokialla edelleen iso etumatka
Älypuhelimien alustavat myyntiluvut
Yhtiö Myynti 3Q/2008 (tuhansia) Markkinaosuus 3Q/2008 Myynti 3Q/2007 (tuhansia) Markkinaosuus 3Q/2007 Muutos 3Q/2007-3Q/2008
Nokia 15,472 42.4 15,964 48.7 -3.1
Research In Motion 5,800 15.9 3,192 9.7 81.7
Apple 4,720 12.9 1,104 3.4 327.5
HTC* 1,656 4.5 1,315 4.0 25.9
Sharp 1,239 3.4 1,535 4.7 -19.3
Muut 7,626 20.9 9,643 29.4 -20.9
Yhteensä 36,515 100.0 32,753 100.0 11.5
  *vain HTC:n omalla nimellään myymät laitteet

Lähde: Gartner

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (26)

Huono 0
Ei voi muuta sanoa, että Apple heitti korttinsa peliin täydellisellä ajoituksella. Tuo 13% osuus on aivan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen osuus oli firma mikä tahansa kun otetaan huomioon, että missä ajassa se on vakiinnuttanut itsensä.
Realisti
iPhonessa oli sitä wow-efektiä mikä on Nokian puhelimista puuttunut jo vuosikaudet. Ei ihme, että Apple pärjää. Tuo N97 näyttää vihdoin jotenkin tuoreelta tapaukselta.
mäkkäri
..Tuo 13% osuus on aivan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen osuus oli firma mikä tahansa kun otetaan huomioon, että missä ajassa se on vakiinnuttanut itsensä.

Niin ja vielä vain kahdella puelinmallilla. Tai tarkemmin yhdellä + päivitetyllä versiolla.
Niimpä niin
Ja vielä varmasti pahempaa kilpailua on Noksulle tulossa jo heti kuukauden päästä kun on Macworld Expo...
iPhone jyrää...
Nyt on turhan jelhistelyn aika ohi Nokialla ja on vain nöyryttävä tekemään perusasiat uudelleen kuntoon. Kilpailijat menevät ohi vasemmalta ja oikealta.

Pitäisikö tilanteesta vetää johtopäätokset ja vaihtaa muutamia henkilöitä, vai riittääkö takaisin paluuseen enää muutamien henkilöiden vaihto? Nyt olisi aika vaihtaa ennenkuin on oikeasti liian myöhä. Niinhän amerikkalaiset tekevät, jos homma menee pieleen, niin vaihdetaan uudet jepet tilalle.

Haloo!!!
wc
Tuo N97 näyttää vihdoin jotenkin tuoreelta tapaukselta.

Joo, mutta ovh Suomessa 990,- ja tulee myyntiin vasta 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. iPhonea haukuttiin niin kovin kalliiksi, kun se tuli markkinoille...

Sitä paitsi N97:sta puuttuu kuitenkin iPhonen kosketusliittymän olennaisimmat toiminnallisuudet, joihin Applella on patentti.
Kuide
Huono 4
Kappalemäärillä mitattuna Nokia myi kuitenkin vain 492 älypuhelinta vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.
Uutinen on vähän korjaantunut, mutta ilmeisesti juurikin se virhe jäi jäljelle, tosin vaikeammin havaittavaksi.

Mutta uskooko toimittaja (taulukko) että Nokia on myynyt vain noin viistoistatuhattaviisisataa älypuhelinta ja Apple vajaa viisituhatta Iphonea 3. neljänneksellä ?
SS
nokia tekee tusinan sekundaa muut tekee yhen hyvän :)
popo
On kyllä aika omituinen väite, että Nokialla muka on vaikeuksia pysyä älypuhelinmarkkinoiden vauhdissa, kun samassa uutisessa sanotaan että nokian markkinaosuus on 42.4%. Musta toi ei kuulosta oikeen siltä, että nokialla olisi vaikeuksia pysyä muiden vauhdisssa, vaan muilla nokian vauhdissa.
..........
Netin käytettävyys esim. E71:ssä on valovuoden päässä iPhonesta. Jos etumatkaa ei saada kurottua kasaan ei ole mahdollisuuksia pärjätä.
J
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.