Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Leikkauksia jatketaan

Nokian Simonson: Kuluja leikataan nyt urakalla

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

4.12.2008 14:03 Nokia leikkaa nyt kuluja kaikesta mahdollisesta. Jo käynnissä olevat kustannusleikkaukset jatkuvat ensi vuonna.

Nokian rahoitus- ja talousjohtaja Rick Simonsonin mukaan yhtiö on jo tekemässä tarvittavia kustannusleikkauksia ja ne jatkuvat ensi ja seuraavana vuonna.

– Nokian hyvin joustava, alhaisten kiinteiden kulujen liiketoimintamalli mahdollistaa toiminnan oikeanlaisen mitoittamisen heikkenevillä markkinoilla, Simonson sanoo Nokian pääomamarkkinapäiviltään antamassa tiedotteessa.

Simonsonin mukaan Nokia on ryhtynyt toimiin kaikilla osa-alueilla vähentääkseen muitakin kuin vain liikevaihdon määrästä riippuvia kuluja.

– Vähennämme hankinnan ja valmistuksen kuluja vielä enemmän, pienennämme toimintakuluja tarvittavassa määrin sekä sopeutamme käyttöomaisuusinvestointeja muuttuneeseen toimintaympäristöön.

Simonson uskoo, että toimet tasoittavat osaltaan kielteistä vaikutusta, joka aiheutuu matkapuhelinten kappalemääräisen myynnin heikkenemisestä.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (14)

Huono 0
Eli tämä lienee luettavissa: höyläämme säästöt alihankkijoidemme ja yhteistyöpartnereidemme selkänahasta.
Lauri
Eli tämä lienee luettavissa: höyläämme säästöt alihankkijoidemme ja yhteistyöpartnereidemme selkänahasta.

No jos sitä höyläämiseksi voi sanoa. Enempi sellaista kirveellä veistämistä.
EiNokialainen
Joo, eiköhän se kirpaise jokaista yritystä, joka alalla on - myös Nokian itsensä työtekijöitä eikä pelkästään vaan alihankkioita.
wia
Elikäs miljardivoittoa tahkonneen Nokian omistajat eivät halua luopua tippaakaan osingoistaan vaan enemmän pitää saada. Vaikka maailma menisi alta.
Kun mikään ei riitä vaikka maailma loppuisi
Sääliksi käy myös niitä, jotka jäävät (toistaiseksi) NSN:n palkkalistoille, poislukien johtajat. Nyt on YT:t käynnissä 750 lemppaamiseksi, Espoon tehdas suljetaan, mitä tämän jälkeen.

Onneksi oma perheenjäseneni pääsee pois riistofirmasta ensi keväänä, kun Espoon tehdas sulkee ovensa. Ehkä siinä kuitenkin henki säästyy, on se sen verran rankkaa ollut, kun sivusta on seurannut ja kuunnellut(vaikka ainahan potkut aluksi kirpaisevat).
On tää maailma mennyt ihan hulluksi
Eikös Nokialta (kuten muistakin firmoista) päse pois koska vain. Jos siellä ei halua olla, miksi odottaa, että joku paikka suljetaan?
Nipa
Yhtiön tehtävä on tuottaa voittoa sen omistajille. Kysyttävää?
Unohtuko realiteetit?
Sen vaan satun tietämään että tämä Simons on viimeisen päälle tilikirja tyyppi joka ei muusta älyä eikä perusta kuin viivan alle jäävästä luvusta. Ihan hyvä muuten, mutta muiden pitää joskus vähän ottaa laajempaa näkymää peliin ja katsoa päätösten kantavuutta esim. 2 vuoden päähän. Muuten mentäisiin Simonsin suositusten mukaan kaikki tehtäisiin kvartaalitalouden mukaan eikä homma toimisi yhtään.
ju
Huono 4
Nokia leikkaa nyt kuluja kaikesta mahdollisesta.
Paitsi ei tietenkään pomojen palkoista. Poikkeus vahvistaa säännön, kuten tiedetään.
74
Huono 4
Yhtiön tehtävä on tuottaa voittoa sen omistajille. Kysyttävää?

Mutta ei se ole mikään korkoa korolle automaatti. Sen tekee pankki. Vastattavaa?
Voitto se on pienikin voitto
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.