Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kapuloita kasamäärin, raha kutistui silti

Toimittajat kantoivat puhelimia kauppaan pienemmillä katteilla

Kuva: Lehtikuva

15.12.2008 14:54 Matkapuhelinkauppa piristyi marraskuussa lokakuun notkahduksen jälkeen.

Puhelinten toimitukset tukkuportaasta vähittäiskaupalle kasvoivat 41 prosenttia viime vuoden marraskuusta, Elektroniikan tukkukauppiaiden tilasto kertoo. Kauppoihin toimitettiin 304 000 puhelinta. Niistä runsas kolmannes oli 3G-puhelimia.

Toimitusten euromääräinen arvo laski kolme prosenttia viime vuoden marraskuusta, selviää Elektroniikan Tukkukauppiaiden kuukausiraportista.

Lokakuussa matkapuhelintoimitukset vähenivät 11 prosenttia viime vuoden lokakuusta.

Koko alkuvuoden eli tammi–marraskuun matkapuhelintoimitukset kasvoivat seitsemän prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Toimitusmäärä oli noin 1,7 miljoonaa puhelinta. Myynnin arvo laski hieman eli kaksi prosenttia.

Matkapuhelinten keskihinta tukkuhinnoin ja ilman arvonlisäveroa oli marraskuussa 110 euroa ja lokakuussa 140 euroa. Viime vuoden marraskuun keskihinta oli 160 ja vuoden 2007 keskihinta 174 euroa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.