Palmin sovelluskauppa toimii kännykässä
17.12.2008 12:45 Taloudellisista vaikeuksista pitkään kärsinyt Palm ilmoittaa, että sen sovelluskauppa on nyt mobiili toimien suoraan eri Palm OS - ja Windows Mobile -laitteissa.
Palmin mukaan uudistettu Software Store tukee yli 25 mobiililaitetta ja sisältää kaikkiaan yli viisituhatta sovellusta, joista noin kaksituhatta on pelejä ja noin tuhat täysin ilmaisia. Kehittäjiä Palm arvioi houkutelleensa mukaan osapuilleen 1500.
Uudistus tapahtuu Palmin viimeistellessä uutta älypuhelimiin tarkoitettua Nova-käyttöjärjestelmäänsä.
Mobiilit sovelluskaupat löytyvät jo ennestään ainakin Applelta ja Googlen Androidilta, mutta Palm poikkeaa voitonjaossa, mocoNews kertoo. Siinä missä esimerkiksi Apple antaa tuotoista 70 prosenttia kehittäjille, heltiää Palmilta vain puolet.
Yhtä asiaa tosin ei voi kuin ihmetellä: Palm puhuu koko ajan Software Storesta, mutta kutsuu uudistettua sovelluskauppaansa kännykän kuvakkeessa nimellä "App Store". Nimi on sama kuin Applen iPhone-sovellusten kaupalla. Tässä saattaakin itää riidan siemen, jos Palm ei muuta nimeä.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 15:17 Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 14:57 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 14:52 Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 14:02 Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 13:56 Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy 13:02
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Suomen hallitus: Antenniverkon hd-lähetykset syksyllä 2009
19.06.2008 Hallitus päätti torstaina vapaiden taajuuksien käytöstä. Uudet televisiokanavat ja laajakaistaiset matkaviestinverkot saavat käyttöönsä analogiselta televisiolta vapautuneita taajuuksia. Myös teräväpiirtotelevisiolle osoitetaan taajuuksia.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Palveluala kasvaa kituliaasti – teollisuus syöksyy 17:32
- Atos vähentää pahimmillaan 86 17:43
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- EU syynää SAS:n tukiaiset 16:02
- "Ajoneuvosi on käyttökiellossa" – 25 000 sai karun mainoksen 16:23
- » Taloussanomat.fi














