Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nyt laajennos Parkanoon

DNA puskee 3G:llä pieniin taajamiin

DNA:n mokkulalla on nyt käyttöä uusilla 3G-alueilla.

23.12.2008 09:27 Matkapuhelinoperaattori DNA kertoo, että sen 3G-palvelut ovat nyt käytettävissä Parkanossa. Yhtiön mukaan palvelualue laajenee edelleen pienempiin taajamiin.

DNA:n mukaan yhtiön 3G-verkon palvelut ovat joulukuun alusta alkaen olleet Parkanon taajama-alueen asukkaiden saatavilla. Ne rakennettiin tällä hetkellä yleisimmällä 2 GHz -taajuudella, mutta DNA:n 3G-verkko laajenee Pirkanmaalla lähikuukausina myös UMTS 900 -verkkotekniikan avulla.

UMTS 900 MHz -taajuudella 3G-verkkoa rakennetaan Parkanon ohella Punkalaitumelle, Urjalaan, Äetsään, Mouhijärvelle, Vesilahdelle, Kuhmalahdelle, Kangasalle, Nokialle, Kuruun, Ruovedelle ja Kihniöön.

Aiemmin tänä vuonna DNA:n 3G-verkko on laajentunut Pirkanmaalla esimerkiksi Orivedelle, Pälkäneelle ja Virroille.  DNA kertoo, että uusiin kuntiin rakentamisen ohessa 3G-verkkoa vahvistetaan hyvän palvelutason varmistamiseksi jatkuvasti nykyisissä 3G-kunnissa.

DNA:n 3G-verkon nopeimman tällä hetkellä tarjottavan tiedonsiirtopalvelun enimmäisnopeus on 2 Mbit/s. Käytettävissä oleva enimmäisnopeus riippuu esimerkiksi verkon voimakkuudesta ja siitä kuinka moni käyttää verkkoa yhtä aikaa sillä alueella, jolla käyttäjä liikkuu.

DNA:n mukaan yhtiön 3G-verkon kuuluvuusalueella asuu noin 80 prosenttia suomalaisista.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Jaa mitäs nää 2 GHz -verkot nyt sit muka on? Joku uus 3G taajuus vai? (2.1 GHz voi olla lähenpänä)
hmm
Huono 1
Eikös ne pitänyt olla jo aikaa sitten lähes korvessakin...
lupaehdot unohtuneet?
Huono 0
Onpa denari osannut tehdä "hienon" kuuluvuusaluekartan. Kuuluvuusalue peittää kartan alta, joten ei näe näe kuin osia. Onneksi kuuluvuusalue on niin reikäinen, että edes jotain on näkyvissä :D
kartanlukija
Huono 0
Ketä DNA kuvitelee hämäävänsä kun kuuluvuusalueessa on laajasti väritetty kuuluvuusalue "ulkotiloissa". Sisätilapeitto onkin sitten muutama hassu hiirenpipana ripoteltuna sinne tänne.
haloo kuuluuko
Huono 0
Eikös ne pitänyt olla jo aikaa sitten lähes korvessakin...

UMTS900-alueet kattavat haja-asutusalueitakin. Aivan kuten pääasiassa kylissä ja taajamissa sekä maanteiden varsilla sijaitsevat GSM-tukiasematkin kattavat haja-asutusalueet ympärillään.
hiiiohoi
Huono 0
Nimimerkille "lupaehdot unohtuneet?" tiedoksi, että 3G-verkkojen toimiluvissa Suomessa oli väestöpeiton vaatimus jotain 35% joka on saavutettu ajat sitten. Mitkään lupaehdot eivät 3G-verkkojen laajenemista siis ole määräilleet enää aikoihin.
kel lupa on, se luvan kätkeköön
Huono 0
Hieno uutinen, muuta kuvassa oleva vanhanmallinen "mokkula" ei tue 900 mhz eikä siis ala koskaan toimia uusilla 3g alueilla
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.