Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kapasiteettia lisätty

Mobiilioperaattorit: Vuodenvaihdeviestit pääsevät läpi

Operaattorit eivät usko kuvallisten mms-toivotusten juuttuvan uudenvuodenyön viestiruuhkahuippuun.

30.12.2008 16:10 Mobiilioperaattorit uskovat verkkojensa selviävän kunnialla vuodenvaihteen ruuhkahuipusta.

Tekstiviestimäärän kasvuvauhdin arvioidaan jo tasaantuneen ja kuvaviesteissä oltavan vasta kiihdytyksen alussa. Viestikeskusten kapasiteettia kaikki operaattorit kertovat kuitenkin lisänneensä.

DNA:n tekninen johtaja Tommy Olenius kertoo, että viime vuodenvaihteena ilmennyttä estoa ei tänä vuonna ole luvassa.

– Kapasiteettia on ennen joulua kasvatettu niin, että arvioimamme 6–7 viestiä kultakin verkkomme kaikkiaan noin 1,5 miljoonalta käyttäjältä pitäisi mennä hyvin läpi, Olenius sanoo.

Myös Elisa on vuoden aikana kasvattanut tekstiviestien välityskapasiteettiaan. Palvelupäällikkö Pieti Näkkäläjärvi arvioi kuitenkin, että vuodenvaihteen kello 23–01 välille ajoittavan ruuhkahuipun aikana tuhannen tekstiviestin sekuntikapasiteetti on melko täydessä käytössä.

– Jos viiveitä ilmenee, johtuvat ne lähinnä operaattoreiden yhdysliikenteestä ja radioverkosta niissä paikoissa, missä on paljon ihmisiä pienellä alueella, Näkkälärvi kertoo.

Vaikka kuvaviestien määrä onkin tämän vuoden aikana lähtenyt kasvuun, Näkkäläjärvi uskoo Elisan 30 kuvaviestin sekuntikapasiteetin riittävän.

Normaalina päivänä kuvaviesteissä päästään hänen mukaansa tuskin yhteen viestiin sekunnissa.

Sonerasta viestintäjohtaja Timo Saxen kertoo  viestinvälityskapasiteettia lisätyn vuoden aikana siinä määrin, että viime vuonna saavutetussa 14 sekunnin toimitusajassa yli 90 prosentille viesteistä pysytään tämänkin uudenvuoden huipun aikana.

– Pitäisi mennä todella sujuvasti läpi.

Koska kuvaviestien osuus koko viestimäärästä on Saxenin mukaan vasta muutamia prosentteja, niiden läpimenosta ei Sonerassa olla huolestuneita.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Ei viestienvälityksen pitäisi olla uskon asioita. Mä voin esittää vasta-arvauksen operaattoreiden omiin arvauksiin. Arvaan, että ainakin joillain käyttäjillä joidenkin viestien osalta esiintyy ongelmia.
Joker
Huono 1
Monihan jättää jo MMS asetukset laittamatta puhelimeen ja kehittyneimmissä ei edes niitä ole vaan käytetään sähköpostia kaikkeen.
Parin vuoden päästä MMS on yhtä yleinen kuin WAP on nykyisin.
Perusmaksuun kun kuuluu riittävä tiedonsiirto niin ei tarvitse pelleillä MMS viestien kanssa.
Perusasiat kuntoon
Huono 2
Hukkainvestointi. Mikä operaattori muka on tehnyt asiakkaidensa kanssa SLA:n mömmömssäviestien perillemenoajasta?
Tenu
Huono 0
Helpommalla pääsi lähettämällä viestit jo aamulla x-D
kuma
Huono 0
MobileMe E-mailit tulee kyllä sekunneissa perille Pushina. Mun ongelma taitaa vain olla se kun piti 11.7.2008 rekisteröidä kaksi iPhonea.
Toinen itselle ja toinen firmalle.
Ja siirrot aina joskus tökki.
Silti tyytyväinen
Huono 0
Minun nuoruudessa uuden vuoden toivotukset tehtiin suullisesti
Mikael Jyllendörf
Huono 0
Eipä vaan lupauksista huolimatta toiminut liittymät, itselläni ei kulkenut puhelut eikä viestit n. klo 22 ja klo 04.00 välisenä aikana. Kenttää piisas, tosin sekin hyppi nollasta täysille viiden minuutin välein. Että näin hyvin toimivat verkot uudenvuoden aattona kolumbuksen liittymällä savonlinnassa.
Olisikohan hätänumerokaan vastannut..?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.