Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
200 työpaikkaa katoaa

UIQ ajautui konkurssiin

5.1.2009 09:54 UIQ:n kehitys omassa yhtiössään ei kiinnostanut Sony Ericssonia ja Motorolaa, eikä uutta rahoittajaa löytynyt.

Matkapuhelinten sovellusalustoja valmistanut ohjelmistoyhtiö UIQ Technology on ajautunut konkurssiin.

Toimitusjohtaja Johan Sandbergin mukaan yhtiön hallitus teki päätöksen konkurssihakemuksen jättämisestä 29. joulukuuta, kun UIQ:n omistajat kieltäytyivät jatkamasta yhtiön toiminnan rahoittamista, sanomalehti Sydöstran kertoo

Yhdysvaltalaisen Motorolan ja ruotsalaisjapanilaisen Sony Ericssonin puoliksi omistaman UIQ:n palkkalistoilla on lehden mukaan noin 200 työntekijää.

Yhtiön tärkein tuote oli Symbian-käyttöjärjestelmään pohjautuva UIQ-sovellusalusta, jota Sony Ericsson ja Motorola käyttivät muun muassa kosketusnäytöllisissä puhelimissaan. 

Symbian-leirissä UIQ oli vaihtoehto Nokian S60-sovellusalustalle.

Vaikeuksia
pitkään

UIQ Technologyn kuolinkamppailu alkoi jo kesällä, kun Sony Ericsson ja Motorola ilmoittivat tukevansa matkapuhelinjätti Nokian hanketta, joka tähtää Symbian-alustojen yhdistämiseen ja niiden muuttamiseen avoimeksi lähdekoodiksi.

Syksyllä yhtiöt yrittivät järjestellä UIQ:n toimintoja uudelleen ja etsiä sille ostajaa. Sellaista ei kuitenkaan ilmaantunut.

– Uuden liiketoiminnan rakentamiseen tarvittavaa rahoittajaa ei löytynyt tämänpäiväisessä taloudellisessa tilanteessa, Sandberg sanoo.

UIQ Technologyn selviytymismahdollisuuksia heikensi entisestään Sony Ericssonin ja Motorolan kiinnostus hakukoneyhtiö Googlen tukemaa Android-mobiilialustaa kohtaan.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Ei liene mikään ihme, ettei rahoittajaa toiminnan jatkamiselle löydy, jos yrityksen teknologialta vedetään matto alta. Tuskin olisi löytynyt edes paremmassa taloudellisessa tilanteessa.
Salakka
Harmin paikka. UIQ on valovuosia kosketus-S60:n edellä. Ennen iPhonea, UIQ-puhelimet olivat kännykkämaailman Maceja. Toimivat kuin unelma ja olivat helppoja käyttää.
Harmi
Huono 6
Nokian ostettua Symbianin, jää ainoaksi käyttöliittymäksi S60. Ja Symbian Nokian omaksi harjoitukseksi.
Matti
Huono 2
Sony ja Motorola tukemassa avoimuutta???
Häh
Huono 1
Sony ja Motorola tukemassa avoimuutta???

Niin, tuota...

Motorola = maailman suurin linux-kännyköiden valmistaja, ainakin vielä taannoin.
Käytän housuja
Huono 1
Harmin paikka. UIQ on valovuosia kosketus-S60:n edellä. Ennen iPhonea, UIQ-puhelimet olivat kännykkämaailman Maceja. Toimivat kuin unelma ja olivat helppoja käyttää.

Jonkinlainen käärme tässäkin paratiisissa lienee luikerrellut, sillä eipä ole vastaan tullut kovin montaa UIQ-puhelinta tai niiden käyttäjää. Olivat muistaakseni aika kolhon kokoisia kapuloita.
Lars Magnus E
Huono 0
Sony ja Motorola tukemassa avoimuutta???
Niin, tuota...

Motorola = maailman suurin linux-kännyköiden valmistaja, ainakin vielä taannoin.
Kyllähän firmat tukee avoimuutta aina siihen asti, kun ovat itse saamapuolella.

Siihen se innostus loppuukin kun pitäisi itse julkaista tekemäänsä koodia. Painostuksen alla saatetaan nettiin pökätä joku toimimaton ja dokumentoimaton source-paketti, jotta saavutetaan GPL-lisensoinnin minimitaso rimaa hipoen.
Avoin lähdekoodi
Huono 1
Kassanpohja ilmeisesti näkyy molemmilla omistajilla - Motorolalla ja SonyEricssonilla - kun ei tehdä hallittua alasajoa vaan päästetään tytäryhtiö konkurssiin.

Toivottavasti teko näkyy luottoluokituksissa.
Nokiako ainoa jolla on rahhaa??
Huono 0
Jaa, se vähä oma ja tuttavien kokemus UIQ:sta mitä tiedän ei kyllä millään tavalla imarrellut UIQ:n käytettävyyttä.
synpatti
Huono 0
Hei hei, turha ja kankea järjestelmä.

Kiva nähdä että Sony on oppinut myöntämään virheitään (mm. Minidisc). Seuraavaksi vuorossa Memorystick?
Teemu M
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.