Säteilyturvakeskus rajoittaisi lasten kännykänkäyttöä

Säteilyturvakeskus haluaisi rajoittaa lasten matkapuhelinkäyttöä.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
7.1.2009 13:16 Säteilyturvakeskus Stuk on laatinut kannanoton, jonka mukaan lasten matkapuhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa esimerkiksi suosimalla puhelimeen puhumisen sijasta tekstiviestejä.
Vaikka tähän mennessä tehdyt tutkimukset eivät ole osoittaneet matkapuhelimen säteilyllä olevan terveydellisiä haittavaikutuksia, suositellaan lasten osalta varovaisuutta, koska kaikista vaikutuksista ei tiedetä, todetaan Stukin kannanotossa (pdf).
Stuk korostaa lasten olevan erityisasemassa suhteessa matkapuhelimiin.
Lapset ehtivät käyttää matkapuhelinta pidempään kuin runsaat kymmenen vuotta sitten kännykällä puhumisen aikuisena aloittaneet. Matkapuhelinten pitkäaikaisesta käytöstä aiheutuvaa riskiä ei voida lopullisesti arvioida ennen kuin puhelimia on käytetty useita vuosikymmeniä. Lisäksi lasten aivot vielä kehittyvät, jopa noin 20-vuotiaaksi saakka, keskus huomauttaa.
– Lasten kohdalla meidän on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, koska lasten matkapuhelinten käytöstä ei vielä ole riittävästi tutkimustietoa. Valitettavasti sitä ei ole helppoa saada jatkossakaan, sillä eettisistä syistä lasten käyttämiseen tutkimuskohteena täytyy aina löytyä erittäin painavat perusteet, toteaa Stukin tutkimusjohtaja Sisko Salomaa.
Stuk suosittelee käyttämään puheluiden asemesta tekstiviestejä. Vanhemmat voivat myös rajoittaa puheluiden määrää ja kestoa. Lasta voi opastaa käyttämään handsfree-laitetta, joka pienentää pään altistusta merkittävästi. Stukin mukaan puhelimeen puhuttaessa handsfree-laitteen avulla on hyvä pitää puhelin muutaman sentin etäisyydellä kehosta.
Ei perustelua
kieltää kokonaan
Stuk ei pidä kuitenkaan perusteltuna kieltää lasten matkapuhelimen käyttöä kokonaan. Mukana kulkeva puhelin osaltaan myös edistää turvallisuutta, koska se helpottaa yhteydenpitoa vanhempien kanssa.
Kannanotossaan Stuk myös muistuttaa, että matkapuhelin saattaa häiritä sydämentahdistimen toimintaa.
Sydämentahdistimen häiriintyminen on keskuksen mukaan yleensä vaaratonta, mutta se voi aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten sydämentykytystä.
- ArkistoStukin kannanotto ei pohjaudu uusiin tutkimuksiin 7.1.2009
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Jokainen voi kokeill hermoston vaikutukset ottamalla päällä olevan GSM puhelimen käteensä ja samalla kädellä kokeilla nostaa suorin käsin jotain painavaa. Ja sitten saman painoinen lisäpäino (GSM:n painoinen) ja samanlainen nostotesti. Gesmin kanssa voimat ovat n 30-80% pienemmän kuin lisäpainon kanssa. Hermostomme eivät vain toimi samalla lailla kännykän säteilyn alaisuudessa. Mutta kuten kiejoituskin sanoo: "tähän mennessä tehdyt tutkimukset eivät ole osoittaneet matkapuhelimen säteilyllä olevan terveydellisiä haittavaikutuksia". Ei siis koeta haittavaikutukseksi koska ei ole todettu pysyvää haittaa. Ei se syöpäkään tule yhdessä tunnissa tai viikossa.
Nokia
Elisa
Surina
Ym. alalla toimijat.
bluetooth-standardin vahvinkin lähetysteho (class 1) on 100mW (0,1W). Bluetooth korvakuulokkeet ovat yleensä Class 2 laitteita, joiden maksimi lähetysteho on 2,5mW eli 0,0025W. GSM-puhelimen makimi lähetysteho on 2 wattia.
HYVÄ LÄPPÄ! LOL!