Sormenpään kokoisesta projektorista 60 tuuman kuva
7.1.2009 13:59 Kaksi yritystä ovat julkistaneet miniprojektorit, jotka sopisivat esimerkiksi matkapuhelimiin tai muihin pieniin elektroniikkalaitteisiin.
Sekä korealainen MDS Technology että yhdysvaltalainen SCRAM Technologies ovat julkistaneet sormenpään kokoiset projektorit, ja valmistajat lupaavat niiden kykenevän heijastamaan jopa 60 tuumaista kuvaa seinälle tai valkokankaalle.
Projektorit on tarkoitettu pieniin kannettaviin laitteisiin, kuten matkapuhelimiin tai mediasoittimiin. Tuotteista uutisoi Unwiredview-uutispalvelu.
Valmistajat esittelevät laitteensa torstaina alkavilla CES 2009 -kulutuselektroniikkamessuilla Las Vegasissa.
Monialayhtiö 3M julkisti oman mikroprojektorinsa noin vuosi sitten. Kannettavia projektoreita on viime vuoden aikana tullut useilta valmistajilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
Odotellaan...
tämmöisen kännykkähimmelin/härpättimen ja pitää sillä HD tason presentaation vaikkapa vessan seinälle.. saisko tuohon joteskin siten vielä 7.1 äänet?
..ai että näitä Gadget-miehen märkiä unelmia... :-)
Taannoin tervehdin aina näyttöjen parissa työskentelevvää työkaveria sanoen:"Onkos näyttöä?".
Tuohon kun vielä joku semmonen systeemi, halutessasi muut eivät saisi kuvasta selvää, niin tietokoneet ja läppärit alkavat joutaa museoon. Kait se on tuo näytön pienuus, jonka takia sitä raahautuu läppärin ääreen, kun kännykällä muuten hoitais hommat.
Lauseen subjekti on sana "kaksi", joten predikaatinkin pitäisi olla yksikkömuodossa. Korjattu lause kuuluu: "Kaksi yritystä on julkistanut miniprojektorit."
Ingressissä oleva muoto "kaksi yritystä ovat julkistaneet" olisi oikein vain siinä tapauksessa, että maailmassa olisi olemassa vain kaksi yritystä.
http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/lauseopillisia_ilmioita/kongruenssi/kongruenssin_poikkeukset/
Microsoft Wordin kieliopintarkistus olisi osannut huomauttaa mahdollisesta kongruenssivirheestä! On valitettavaa, että kyseistä hienosti toimivaa suomen kielen kieliopin tarkistusmoduulia ei saa käyttöön muissa ohjelmissa, vaan selaimissa pitää tyytyä heikompaan yksittäisten sanojen tasolle jäävään oikolukuun.