Obama taistelee yhä BlackBerrystään

Obama on tullut tunnetuksi teknologiaa hyödyntävänä poliitikkona. Kampanjassaan hän käytti hyväkseen esimerkiksi nettisivuja ja mikrobloggausalustoja.
Kuva: Ruutukaappaus
8.1.2009 11:31 (päivitetty 12:35) Tuleva presidentti pelkää, että hän joutuu eristyksiin kansasta ilman henkilökohtaista älypuhelinta.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama ei suostu luopumaan älypuhelimestaan, vaikka presidentin kirjallista viestintää rajoittavat lait voivat pakottaa hänet siihen.
Obama on tullut tunnetuksi kanadalaisen Research In Motionin valmistaman BlackBerry-älypuhelimen ystävänä.
– Pidän yhä kiinni BlackBerrystäni. Heidän täytyy repiä se käsistäni, Obama sanoi sanomalehti The New York Timesille ja CNBC-televisiokanavalle antamassaan haastattelussa.
Obaman mukaan presidentti voi helposti menettää kosketuksensa tavallisiin ihmisiin, mikäli hänen henkilökohtainen älypuhelimensa takavarikoidaan turvallisuussyistä.
Obama kertoi jo aikaisemmin televisiokanava ABC:n haastattelussa, että hän pitää henkilökohtaisesta älypuhelimestaan luopumista ongelmallisena.
– En ole varma voitosta. Taistelen kuitenkin yhä.
Obaman poseeraaminen BlackBerry-puhelimen mannekiinina on herättänyt sympatian ohella myös närää.
Yhdysvaltalaismediassa on kuultu puheenvuoroja, joiden mukaan Obama voisi keskittyä BlackBerry-kitinän sijaan esimerkiksi maansa taloustilanteeseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Nettiuhkauksista vaikeneminen huolestuttaa Lindéniä
10.02.2009 Viestintäministeri Suvi Lindén reagoi uuteen tutkimustietoon, jonka mukaan lapset ja nuoret ovat haluttomia kertomaan vanhemmilleen internetissä kokemistaan uhkatilanteista.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
Niin tai muuttaa aika naurettavaa 'säännöstöä', joka sallisi sen pitämisen.
Duh.
Mutta voihan sen puhelimen jättää taktisesti lataukseenkin..
Yksinkertaisella laskentasovelluksella saisi analysoitua esimerkiksi henkilöiden välisiä ystävyyssuhteita sekä niiden laatuja, jopa henkilön omaa luonnetta.
Veikkaampa että vähintäänkin CIA:lla ja FBI:llä on kyllä ollut käytössään vastaavat ohjelmistot jo hyvän aikaa.
Miettikää nyt itsekin: kun nykyään jopa lehmillä navetassa pitää olla omat paikannuslaitteet, niin jos on miljardien ihmisten muodostama maailmanlaajuinen verkosto josta pitäisi ottaa sitten selvää. Ja kun on amerikkalaisesta unelmasta kyse, niin eivät kyllä hetkeäkään ole epäröineet....
Olisiko nyt vain niin, että jotkut taas kerran yrittävät olla ns. paavillisempia kuin paavi itse ...
Olisiko nyt vain niin, että jotkut taas kerran yrittävät olla ns. paavillisempia kuin paavi itse ...
Eli ei tuolla viestinnän "julkisuus" jutun toteutumisella ei varmaan ole tähän asiaan mitään vaikutusta... Mutta tosiaan turvallisuus uhkia älypuhelin luo, jo pelkästään sillä että pressan sijainti saadaan selville, murtautumalla teleoperaattorin järjestelmään.