Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena alemman tulotason käyttäjät

Apple suunnitellee edullista iPhonea

Markkinoilla oleva iPhone.

16.1.2009 08:01 Markkinoilla kiertävien huhujen mukaan Apple valmistelee edullisen iPhone “nanon” myyntiä tulevaksi kesäksi.

Kiinankielinen The Economic Daily News vihjaa, että kaksi taiwanilaista siruvalmistajaa neuvottelee komponenttivalmistuksesta uutta iPhone-mallia varten. Malli on tarkoitus tuoda markkinoille heinäkuussa.

 MacWorld Expossa ei kuitenkaan mainittu uutta iPhonea.

Matkapuhelimia seuraavat asiantuntijat ovat pitkään epäilleet. että Apple kehittää edullista vaihtoehtoa iPhonelle. Siitä olisi vähennetty toimintoja nykyiseen verrattuna.

Asiantuntijat uskovat, että Apple voisi lisätä markkinaosuuttaan tunkeutumalla edullisten puhelinten markkinoille. Viime aikoina markkinoilla on ollut viitteitä, että alempien tuloluokkien ihmisetkin ovat alkaneet hankkia 3g-iPhoneja.

Asiantuntijat ovat kuitenkin arvioineet, että että edullinen iPhone olisi pikemminkin tarkoitettu Aasian markkinoille kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa AT&T markkinoi kahta puhelinmallia.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (21)

Huono 0
iPhone shufflea odotellessa...kenen oikeasti tarvitsee valita mihin numeroon soittaa ?
Jiikku
Kuka on tarpeeksi tyhmä uskoakseen...

"Applen lakiosasto on vastannut Gillisin syytökseen yhdeksänsivuisella vastineella (pdf). Vastineessa yhtiö toteaa, että sen mainonta on aina ollut totuudenmukaista. Toisaalta yhtiö kuitenkin sanoo, että "väitetyt harhaanjohtavat ilmaukset olivat sellaisia, ettei kukaan järkevä ihminen kantajan asemassa olisi voinut niihin järkevästi luottaa tai käsittää väärin Applen väitteitä tosiksi"."
edullinen vai ei?
"kaksi taiwanilaista siruvalmistajaa neuvottelee komponenttivalmistuksesta" ja "Malli on tarkoitus tuoda markkinoille heinäkuussa."
Onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa. Vai onkohan tuo ensi vuoden heinäkuu. Äkkiseltään tuntuu aika rajulta aikataululta jos nyt vasta neuvotellaan komponenteista!
Jasper
Ottaen Applen linjan tuotteidensa arvosta, niin enpä oikein usko. Eri malli voi olla toinen asia, eli Nano voi olla halvempi koska se on eri puhelin.
realisti
Eli nyt ei varmaan voi lähettää edes sms:ää...
Karsittu ominaisuuksia ?
Tässä on taas tämä päivän pakollinen iphone uutinen! Jee!!1
nokia on paras
Luultavasti ainoastaan näyttö ja akku pienempiä ja muistia max. 8 GB.. Turhaan softasta lähteä mitään karsimaan. Voipa jopa olla enemmän ominaisuuksia jos softa päivittyy samalla..
HG
Jee! Nyt jopa minunlaisella köyhällä on vara ostaa iphone. Kylläpä nousee katu-uskottavuus katoon!
best day ever
Uudessa laitteessa tulee olemaan mahdollisesti eri kokoinen näyttö kuin vanhassa. Apple menettää sovelluskehittäjän näkökulmasta yhden edun: kaikki laitteet ovat tähän saakka olleet identtisiä - ihan kuin pelikonsolit. Nyt otetaan askel "tavallisen kännykkävalmistajan" suuntaan jonka repussa on ziljoona eri mallista laitetta.
JJ
Samaa pa*kaa eri paketissa.
mätä omena
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.